Rupisia aikoja

Ollaan naatiskeltu auringosta ja puutarhahommista Ipanuksen kanssa hänen sairauslomansa aikana. Ei voi valittaa että olisi ollut tylsää kun ollaan kupsutettu ja kaaputettu ja ruopsutettu ja istutettu. Ja nurmikkokin leikattiin; lykkäsin leikkuria toisella kädellä ja toisella käsivarrella napotti Lapsi kun isoääninen pörinäkone vähän pelotti. (Ei kuitenkaan pelottanut niin paljon että olisi pysytellyt suosiolla kauempana isänsä kanssa. Ei. Piti päästä äksöniin mukaan.)

Pikku-Kellukkanassusta on muotoutunut Rupikonna, eli tauti alkaa olla ohi. Tänään Konnanen lähtee pariksi yöksi mökille Perheen Pään kanssa ja meikäläinen jää kotosalle kun on töitä. Harmillista. (Tai sitten ei, koska pääsen shoppaan ja leffaan ja vaikka patiolle jos siltä tuntuu!!! Ja voin siivota kaikessa rauhassa ja tehdä justiinsa sellaista ruokaa kuin halajan. Mutta ikävä on jo nyt, molempia.)

Aika hiljaista on elomme tää. Suurin Tapaus viime aikoina oli se kun unohdin Miehen avaimet ostoskärryyn. Vasta kotona hoksattiin tapahtunut. Mies huusi kuin hinaaja ja oli soittamassa paikallisradion kautta etsintäjoukot avainten perään, mutta onneksi ne kuitenkin löytyivät kaupan infosta. Mieskin jo puhuu mulle muutenkin kuin sihisemällä hampaiden välistä.