Tämä on taas niin tätä. Aamustuimaan oli siis kuuraa maassa ja auton ikkunat vaikutti rapauskelpoisilta. Voi nääs. Lapsenkin sonnustin paksumpaan syyshaalariin ja kintaisiin ja hattuun. Nääs nääs NÄÄS! Suhteeni talven tuloon on ristiriitainen. Onhan se ihanaa kun on kylmää ja pimiää ja voi harrastaa kynttilöitä ja villasukkia ja kuulaita kirpeitä lenkkejä, mutta kun mutta. Vaan ei auta. On otettava mitä vastaan tulee - tuleehan tuo kevätkin sitten kun on taas tullakseen.
Lapsi alkaa tajuta että olen ÄIti. Hän kutsui mammaansa herätessään "Ä-I! Ä-I!". Ei ole ikinä enne vielä noin pitkästi äiti-sanaa tavoitellut. Ihqua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti