Aijaijaijaijai Apina...

Kuten joskuss aikaisemminkin on tullut mainittua, Lapsen Paras Lelukaveri on Apina. Se seuraa mukana yötä päivää, hoitoon ja nukkumaan, leikkeihin ja ulos (jos vaan annettaisi).

Apina on kova pussailemaan. Tänään aamulla Apina pussasi kaikki lakanoihin painetut lehmät läpi, ja niitä on paljon. Apinan jälkeen lehmälauma sai pusut Ipanalta.

Apina on kova juomaan maitoa. Lapsi istuu syöttötuoliin ja survoo Apinan samalle istuimelle. Aika ajoin Kakru antaa Apinankin maistaa tuttipullosta. Silloin Apina sanoo nam nam ja maiskuttaa.

Apina on kova keinumaan. Ipanus istuttaa Apinan mielellään keinuun ja antaa hirveät vauhdit. Silloin Apina sanoo huuuuiiiii.

Apinasta on tehty laulukin: Aijaijaijaijai Apina, aikun sä oot sitten ihana. Aijaijaijaijai Apina, nyt nousi hirveä kapina! Ipana on sovittanut kappaleeseen uudet sanat: aijaijaijaiiii [apinanomaista hinkuvaa ääntelyä].

Ai sitä Apinaa!

Valokuvatorstai

Tenkkapoo voi tulla (pyttyynkin) tässä tilanteessa.

Hän sanoo viimeisen sanan ja se on EI

Lapsi sanoo joka asiaan ei. Eikä se ei ole mikään hento ei vaan äärettömän päättäväinen ja jyrkkä EI! Mennään aamupesulle. EI! Laitetaan vaatteet päälle. EI! Tule äitin syliin niin mennään alas. EI! Otatko maitoa? Mmmm. (Aamun ainoa nyökytys.) Älä tule vessaan mopon kanssa, tänne ei mahdu. EI! Älä tuo nukanvaunuja vessaan, tänne ei mahdu! EI! Mene pois vessasta! EI! Vie maitopullo keittiöön. EI! Laitetaan ulkovaatteet päälle. EI! Tule äitin syliin niin puetaan. EI! Älähän nyt kiemurtele... Mikäs possu se täällä on? Pikkupossut menee villasukkaan piiloon... EI! (Sama juttu haalarin, käsineiden, kaulurin, pipon ja kenkien kanssa. EI!) Ulos meneminen: EI, autoon meno: EI, turvaistuimen kiinnitys: EI. EI EI EI EI EI EI EI EI EI EI EIIIIiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihhhhhhh!!!

Ymmärtänette pointsini? Ja jos EI ei tehoa, nostaa Ipanoidi volyymit kaakkoon ja karjuu niin isolla äänellä kuin kitapurjeista irtoaa. Heittäytyypä vielä makaroonijalaksi jos muu ei auta. Äärimmäisenä keinona heittäytyy selälleen karjumaan ja nauraa päälle. On hauskaa, joo.

Päivänä eräänä kävi kylässä Lapsuudenystävä Tyttösensä kanssa. Me äiteet seurattiin ihan ymmyrkäisinä miten hienostit meidän pimut leikki yhdessä, vaikka toinen heistä ei osaa sanoa muuta kuin EI ja isi. Silti Kaverin Tyttönen tuntui ymmärtävän kaiken mitä Ipanus kalkatti omalla kielellään. Käsittämätöntä ja mahtavaa!

Jouluvalomania ei ole hellittänyt. Piti hommata ikkunaan tähti, mutta en ole vielä sytyttänyt sitä. Latasin vaan laukaisuvalmiiksi...

Valokuvatorstai

Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.

(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)

Meri, taivas ja vuoret - niitä ei voi siivuttaa. Ne ovat aina olleet ja ne pysyvät aina olemassa.

Herkkusuu

Mies kävi kaupassa ja suorastaan hypähteli sisään ostoksiensa kanssa. Ylpeänä hän esitteli herkkulöytönsä: kinkku ja aski lanttulootaa. Nam nam sanoi Mies ja työnsi eväät mikroon. Hetken päästä Siippa tuli luokseni epäuskoinen ilme kasvoillaan. Miksihän ostin lanttulaatikkoa, kysyi hän ja jatkoi: Muistelin että tykkään siitä mutta sehän maistuu ihan hanurille.

Dementiaa?

Ämpäristäni en luovu!

Lapsi halusi välttämättä ottaa Ämpärin aamulla mukaan hoitopaikkaan. Sanoin että ei käy. Ämpäri jää kotiin. Lapsi pisti tiukasti hanttiin eikä luopunut pänikästä. Kantoi sen autoon ja puristi kahvaa tiukasti nyrkissä. Hyvä kun sain turvavyön kiinnitettyä.

Hoitopaikan pihalla sanoin että Ämpäri jää nyt autoon odottamaan. Lapsi alkoi karjua. Tuskanpunaisena. Isoon ääneen. Heittäytyi maahan makaamaan.

Mentiin sisälle. (Ilman Ämpäriä.) Riisuttiin. Lapsi kipaisi leikkeihinsä. Kävin sanomassa hei hei. Lapsi jatkoi leikkejään. Maanittelin sanomaan äiskälle heipat. Lapsi MULKASI mua ja meni Hoitotätin syliin istumaan.

Asia tuli äitille selväksi.

Pidätysvaikeuksia

Yritin pidätellä, mutta en voinut itselleni mitään... Jouluvalot oli kiikutettava pihalle tänä aamuna, vaikka yritin säästellä toimitusta joulukuun alkuun. Olen heikko, myönnän sen. Ja mulla on heikkous lamppuihin. Varsinkin jouluvaloihin ja pöytälamppuihin ja kattolamppuihin ja jalkalamppuihin.

Nämä lamput haluaisin osaksi elämääni:
Garland
Lucellino
Mademoiselle Filou
Fun
Marie-Louise
Block

Maailman valot

Lapsi Lapsukainen on ollut vähän kipiä. Kuumetta on pitänyt ja syyksi paljastui tulehtunut korva. Onneksi Rumpukka on sangen reipas tyttönen kipeänäkin. Tänään hän meni innosta hihkuen hoitoon.

Ollaan opiskeltu Potilaan kanssa puhumista. Taatelilla on heikkous suklaarusinoihin ja sitä olen käyttänyt häikäilemättömästi hyväkseni. Pidän rusinaa Ipanan nenän edessä ja sanon ”sano anna”. Ipana tajuaa juonen heti (äitiinsä tullut), toistaa ”nna” ja saa rusinan.

Käytiin sukuloimassa Kakrun Serkkutroikan luona muutamia päiviä sitten. Lapsi ei itkenyt kertaakaan, vaan leikki melko tyytyväisenä jässien joukossa. Fantastista edistystä kesään verrattuna, jolloinka hän ei voinut edes katsoa serkkujaan kun jo tuli itku.

Eilen satoi jotain valkoista ja höhtyväistä taivaalta. Maailmaan syttyi valot. Mies rakensi lumiukon. Kakru oli kummissaan. Onneksi omassa pienessä maailmassa kaikki on mallillaan.

Ikävä on

Meidän äitin siunaustilaisuus oli melkein päivälleen 7 vuotta sitten. Se oli rankka päivä, mutta sen jälkeen surupanta ei enää puristanut niin kovasti. Tänään käytiin sytyttään kynttilä haudalle. Aina vaan on ikävä.

Valokuvatorstai

Kuva, jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä. (Ja näitä epäonnistuneita otoksiahan riittää... Jostain syystä ne kuitenkin tulee siirrettyä koneelle ja poltettua talteen huippulaukausten joukossa.)