Ipanus oli herännyt aamulla itku silmässä: Minun on ikävä äitiä. Minun tulee surullinen. Voi pientä. Äitilläkin on ikävä sua. (Ilahduttavaa, etten ole ihan yhdentekevä itsestäänselvyys niinkuin joskus tuntuu.)
Viikonvaihteessa vietettiin Kakrun kanssa aikaa ihan kaksin. Käytiin ostoksilla ja syömässä ja ruokakaupassa. Likka oli tosi reipas seuralainen ja meillä oli älyttömän mukavaa. Sunnuntaina oltiin uuheilemassa kiipailussa eli käytiin Perhekuperkeikassa. Ipanoidi oli taas jälleen ihan intona. On aivan suloista katsoa kun toinen tykkää niin kovasti potkia palloa ja hyppiä ja kiipeillä ja pomppia ja heitellä frisbiitä ja huitoa sählymailalla ynnä muuta mukavaa, mitä siellä voi tehdä.
Välineurheilija.
Isosiskon roolissa Ipanus viihtyy hyvin. Enimmäkseen hän hoitaa Vauvaa nätisti, mutta joskus iskee pieni mustasukka ja Pikkusiskoon tärähtää nyrkki. Eräänä päivänä tulin vessasta ja kuuntelin että kylläpä Juniori ähisee kummallisesti. Menin olohuoneeseen ja sielläpä Ipana oli polvillaan Kakkosen rintakehän päällä. Jessus kun tulistuin! Karjuin kuin leijona ja lennätin Kakrun salamana arestiin! Onneksi Juniori on kohtuullisen vankkaa tekoa eikä hätkähdä ihan vähästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti