sunnuntaina, joulukuuta 28

Joulua ja sen jälkeistä

Ipanoidi aloitti öiden laskemisen Joulupukin tuloon kun jäljellä oli kolme. Onneksi päivät meni sujakasti valmisteluhommissa; oli leipomista, siivousta, paketointia ym ym perinteistä touhua. Erityisesti paketointi on Kakrun mieleen ja varsinkin teippien liimailussa hän on melkoisen kätevä.

Ipanoidi ratsastaa joulupossulla.

Kun the Aatto vihdoinkin koitti, alkoi jännitys olla huippulukemisissa. Ipanuksen herätessä päikkäreiltä oli talo täynnä sukua ja kaikki oli kuulleet kulkusten kilinää pihalta. Pukki meinasi tulla sisään justiinsa kun Ipana oli toimittamassa asiaa potalla, mutta onneksi häntä saatiin jarruteltua sen verran että Juniori sai housut jalkaansa.

Pukin Kohtaaminen oli melko jännä paikka, mutta kohtapuoliin Ipanoidi jo lauloi JP.lle Nukkumattilaulua (kuten oli suunnitellut koko edellisen viikon) ja jutteli mukavia. (Ei tarvi pelätä minua, kertoi hän Pukille.) Sylissäkin hän käväisi mutkan ennen pakettishowta.

Paketteja piisasi. Voisipa sanoa, että niitä oli enemmän kuin tarpeeksi ja suurimman osan tietysti sai itselleen neiti Isosisko Ipanoidi. Edellisvuotiseen tapaan hän aukaisutti kääröt aikuisväestöllä ja tutki itse vain sisällön. Suurimmasta paketista kuoriutui pitkään (syyskuusta asti) ja hartaasti (joka kerta kuvan tai itse vehkeen nähdessään kuului mouru äiti minun tykkää siitä) toivottu muumitietokone ja voi sitä riemua! Likka pomppi tasajalkaa, hihkui ja taputti käsiä yhteen! Muumitiekone!!! Jäljellä olevat paketit ei sitten paljon enää jaksaneet kiinnostaakaan, vaikka niistä paljastui ihania vaatteita ja tauluja ja leluja. (Paljon kiitoksia Joulupukin apulaisille!)

Minun luistelee!

Muumitiekoneella on pelattu ja muutkin lahjalelut on testattu ja hyviksi havaittu. Tänään käytiin kokeilemassa luistimia. Ou jee! Ipanuskus pysyi yllättävän hyvin pystyssä ja tykkäsi hommasta kovasti. Äitinsä katseli Esikoisensa luistelua tippa linssissä; miten ihmeessä se jo noin isojen tyttöjen touhuja osaa?

4 kommenttia:

Sannie kirjoitti...

Hienoa, että Leidi nautti niin suureseti saamistaan joululahjoista - etenkin muumitietokoneesta. Kummityttö (3,5v.) sai samaisen kapistuksen vuosi sitten ja se on ollut suuressa suosiossa siitä lähtien. Toinen suuri villitys on tänä jouluna saatu keittiö ;)

Hanna kirjoitti...

Sannie, Ipanoidille pukki toi viime vuonna keittiön ja se on aivan ykkösjuttu yhä edelleen. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Missäs luistelijan kypärä!?!
Meillä olis yks joutilas, kun turvavarustelu serkkutroikalle hoidettu liiankin hyvin....
-Marsu

Hanna kirjoitti...

Marsu, ensikeikalle ei ollut vielä kypärää, mutta kirppikseltä ehdittiin ostaa samana päivänä.