Kotona ollaan muutamaa millilitraa verta köyhempinä, mutta useaa paukamaa ja kokemusta rikkaampana. Reilu kauppa? Sääskiä siis oli, tietenkin. Eihän mökkijuhannus olisi mitään ilman alati korvissa inisevää verenimijälaumaa. Ja vesisadetta oli myös, totta kai. Aurinko näyttäytyi perinteisesti suunnilleen siinä vaiheessa kun auto oli pakattu, mutta eipä se mitään. Käytiin kalalla ja paistettiin lättyjä, leikittiin teltassa ja pelattiin tenniksen tapaista. (Pallo ripustettiin narun nokassa puun oksaan.) Tuijotettiin mulleja ja ne tuijotti takasin, syötiin kilotolkulla grilliherkkuja ja saunottiin. Likat otti painimatseja eikä herätty yhtenäkään aamuna ennen kahdeksaa. (Yleensä meni lähemmäs ysiä. Uskomatonta!!!) Mies heitti talviturkin ja mä sain alamittaisen ahvenen. Lutikasta tuli rusina-addikti.
Vähän meinas naurattaa kun kaivettiin onkimatoja pellosta ja Ipanus nosteli niitä purkkiin. Erityisen mehevä mato roikkui sormien välissä kun lapseni sai oivalluksen ja totesi että tämä on ihan kuin mun läkä!
Että joo, oli mukava jussi, mutta kotia oli vielä mukavampaa tulla!
Purettiin kamppeet ja pestiin nuotiosavut ja lähdettiin kahvilaan. Lutikainen sai pillimehua ja kun purkki oli tyhjä, Tilli sai Ajatuksen. Hän nykäsi pillin pois mehupurkista, työnsi kielen ulos suusta ja veti otsan keskittyneeseen kurttuun. Oikealla kädellä hän ohjasi pillin takaisin purkin pikkuiseen reikään ja oli ÄÄRETTÖMÄN tyytyväinen suoritukseensa. Naama loisti kuin aurinko kun häntä kehuttiin. Hän treenasi pilli purkkiin -manööveriä vielä kymmenkunta kertaa kunnes katsoi hallitsevansa sen niin hyvin kuin inhimillisesti katsoen on mahdollista, ja vippasi välineistön mäkeen. Taitava likka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti