tiistaina, syyskuuta 28

Viimeaikojen tekemisiä

Ipanuksen väsytystekniikka toimi ja suunatasimme koko perheen kanssa hoploppiin männä lauantaina. Ipanoidi otti äkkilähdön ylempiin ilmanosiin saman tien kun sai rannekkeen käteensä, Kuopus tutkaili tilanteen kehittymistä jonnin verran varovaisemmin.

Aikansa veivattuaan Ipana sanoi, että äiti tuu mun kanssa tuonne ylös. Mutta kun en pysy sun perässä. Mää hiastan tahtia, lupasi Ipanoidi ja sitten mentiin taas. Epäilemättä lapsi nautti enemmän kuin äitinsä.

Eilissä aamuna oli lapsosten kehityskeskustelut päiväkodissa. Hienosti menee molemmilla, tykkääminen on molemminpuolista. Ipanus sai eritysimaininnan sosiaalisista taidoistaan ja kyvystään ilmaista tunteita. Lutikkaa kehuttiin siitä että osaa pitää puoliaan kun joku yrittää napata lelun kädestä.

Emohahmolta vedettiin väkivalloin kaksi hammasta suusta. En ehtinyt edes tajuta kun lääkäri jo tuikkasi puudutteen, paikkasi olemattoman pienen reijänalun ja sitten jo tempasikin ensimmäisen yläviisaudenhampaan veks. Kohta perään rusahti toinenkin irti ja se oli siinä. Turhaan olen pelännyt 10 vuotta ja vältellyt hammaslääkärin penkkiä. Höh.

Niin, ja mainittakoon sekin että Ipanoidin oikeaan korvaan ilmaantui tulehdus, joka pistettiin ojennukseen lääkekuurilla. Siitäs sai!

1 kommentti:

Sannie kirjoitti...

Tämä kans vältteli muutaman vuoden hamppilääkäriin tutustumista... mutta eihän tuo ottanut kuin alle minuutin ja armas viisaudenhammas oli hävinnyt. Nyt pitäisi kerätä taas rohkeutta, että kävisi istumassa toisen kerran alle minuutin hammaslääkärin tuolissa. Saas nähdä pitääkö sitäkin odottaa taas monta vuotta.