Anteeksi

Pikkusisko täräytti todistajain läsnä ollessa Isosiskoa nyrkillä otsaan, tahallaan ja tarkoitusperäisesti. Isosisko alkoi ulvoa ja Juniori komennettiin pyytään anteeksi tekosiaan. EI! sanoi Lutikka. -Sitten menet istumaan jäähylle kunnes olet valmis sanomaan anteeksi, määräsi isänsä.

Lutikaattori istui arestirapulla ja tuijotti vihaisesti Isosiskoa ja komentelevaa Miestä. -Joko pyydät anteeksi? -EI!

Istunto jatkui.

Kohta taas annettiin mahdollisuus sovitukseen, mutta Lutikka äyskähti EI! ja istui takaisin portaalle.

Äiti meni Lutikaisen luo ja kertoi Saman Vanhan Tarina kuin joka kerta vastaavassa tilanteessa (siis että lyöminen ei ole sallittua koska Isosiskoon sattui, pitää pyytää anteeksi jne jne). Pallukka nousi ja meni Siskon luo, otti kaulasta kiinni ja aloitti an -- mutta karjaisikin kesken suorituksen EI ja työnsi alahuulen rullalle.

Ja taas arestihäkki heilahti.

Lutikkaa maaniteltiin ja komennettiin ja käskettiin ja pyydettiin pyytämään anteeksi yhteensä parikymmentä minuuttia ilman tulosta. Sitten hän omasta aloitteestaan meni Ipanuksen luo, halasi ja sanoi anteetti.

Eihän se kukkokaan käskien laula, eikä varsinkaan erityisen jääräpäinen yksilö.

Keskustelu

Eilen käytiin seuraava dialogi Lutikaisen ja emonsa kesken:

L: Äitii, aavaa mitä? [arvaa mitä]
E: No mitä?
L: Aavaa mitä?
E: No mitä?
L: Aavaa mitä?
E: No?
L: Aavaa mitä?
E: -
L: Aavaa mitä?
E: -
L: AAVAA MITÄ?
E: -
L: ÄITI AAVAA MITÄÄÄ!!!
E: No en arvaa.
L: MISSIIIIIIiii??? YÄÄÄÄÄ!!! [miksi? ja surkeaa tekoitkua naama nutturalla]

Niin että Lutcca on keksinyt uuden sanonnan. Millonkahan hän tajuaa miten sitä käytetään?

Kipiä Ipanus ja MINÄ ITE

Ipananana on ollut kovasti sairas. Eilen oli hammas kipeä, toissapäivänä jalka, tänään maha, viime viikolla selkä ja joka toisena päivänä käsi. Kivistys iskee aina aamuisin kun pitäisi herätä ja pukea ja lähtä päiväkotiin. Ja sitten taas kun tullaan takaisin kotiin ja kuuluu komento riisua. Voi voi Ipanusta.

Lutikka on MINÄ ITE!!! MINÄ ITE riisun, MINÄ ITE pesen kädet, MINÄ ITE kaadan maitoa, MINÄ ITE suihkutan, MINÄ ITEEEEEEE!!! Mutta minä ite ei syö ite (paitsi jos on aivan huippuhyvää ruokaa), minä ite ei nukahda itsekseen, minä ite ei mene potalle ite.



Nuppi ja Nappi poseeraavat lokakuun loppupuolella.

Lunta!

Oi iloa ja riemua! Lunta! Valoisuutta! Lumilinnoja! Kolaushommia! Lumipalloja! Mäenlaskua! Pulkkailua! Potkurikyytiä!


Ipanoidi rakensi oitis läpiryömittävän iglun pihalle (ja samalla lennätti lapiollisen lunta Lutikan naamalle, josta tietysti tuli kauhea märy) ja olisi halunnut muuttaa siihen asumaan.

Korvaputkihommia

Lutikaattori kävi taas korvaputkilääkärissä. (Edellinen kerta oli helmikuussa.) Tämä kerta meni suurin piirtein saman kaavan mukaan, paitsi että Luticalle annettiin esilääkitystä kun nukutus tehtiin tipalla ja kitarisat poistettiin. Ja laitettiin silikoniputket eikä metallisia kuten viimeksi.

Operaatio meni hyvin ja toipuminen on ollut nopeaa. Eka päivinä risaleikkauksen jälkeen on pitänyt vältellä kuumia ja kitalakea tökkiviä ruokia (Luticcaa on vähän kyrpinyt kun ei ole saanut syödä näkkäriä) eikä ole saanut riehkasta, mutta nyt alkaa homma olla jo entisellä mallilla.



1. Odotellessa luettiin kirjoja.
2. Käsiin ja vasempaan jalkaan laitettiin puudutusvoidetta. Tatu-ointi, sanoi Luticca.
3. Operaatio kesti 40 minuuttia. Pitkä aika odottaa kun edellisellä kerralla meni vartti.
4. Purnukka nukkui päiväunet samaan syssyyn.
5. Nalle kainaloon ja kotiin!

Jälleen kerran en voi kuin ihmetellä tuon ihanan tyttöseni reipasta ja rohkeaa luonnetta. Koko toimitus kesti aamusta noin neljään iltapäivällä kaikkine odotuksineen ja syömättä olemisineen, eikä Muhvetti ollut moksiskaan. Hymyili ja naureskeli vaan ja kun silloin kun ei hymyilyttänyt, oli itkemättä ja reippaana äiskän sylissä. Ihana kultaiseni mun!