Meidän Lutikaattori on kova puhumaan. Ja kovalla tarkoitan todellakin vuolassanaista selostusta herkeämättä ja koko ajan. Ja isolla äänellä. Kysymyksiä, huomioita, kommentteja, ajatuksia, haluja, toiveita, aatoksia. Ja lisää kysymyksiä. Ja kysymyksen jatkokysymyksiä. Ja kysymyksen jatkokysymyksen tarkentavia alakaneetteja. ISOLLA ÄÄNELLÄ. Ja jatkuvasti. Hyvä että kerkiää vetää henkeä välillä.
Tämä nyppii Esikoista, koska hänellä ei ole puheenvuoroa. Ja se aiheuttaa konfliktitilanteita. Vähintään viidesti illassa nuo Kupeitteni Hedelmät karjuvat yhteen ääneen (yleensä pienempi voittaa) että nyt olisi ASIAA! -Äiti nyt on mun vuoro! kiljuu Ipana. -Äitiiii mulla on asiaaaaa! kirkuu Luticca. -Äiti mää en saa sanoa mitään kun tuo huutaa! rääkyy Esikoinen. -Äitiiiiiiiii kuuntelekkonäämuaaaa!!!??!! kailottaa Kakkonen.
Ja korvat soi.
Sitten kuin myönnän toiselle puheenvuoron, toinen alkaa itkeä. -Tuo pilas mun jutun! Mää en muista sitä ennää! Buhhuhhuuuuuu! Ja sitten itkun aloittaa myös se joka olisi saanut puhua. -Äiti tuo ei oo hilijaa kun on mun vuoro puhua! Byäääähhhhhähhäääääää!!!
Piiiiiippppppppp sanoo äiteen korvat.
Että jos jotain toivon joululahjaksi, niin se olisi hetki rauhaa ja hiljaisuutta. (Tai peltorit.) Kiitos.
2 kommenttia:
Tuliko paketista Peltorista tai lapsille kuonokopat?
Ei tullu kumpaakaan, mutta onneksi sain liimattua omarilla kalkattajien suut kiinni hetken ajaksi. ;oD
Lähetä kommentti