Ipanuksella oli Joulujuhla. Äitinsä hormooninhuuruiset silmäkulmat kostuivat viimeistään siinä vaiheessa kun Taateli asteli hämärään saliin kynttilä kädessä muiden pienten Lucia-neitojen kanssa. Oih, kuinka suloinen hän onkaan!
Juhlaohjelmistoon kuului Lucioiden lisäksi jos jonninlaista tonttuleikkiä ja lorua, koreografioilla ja ilman. Ipanus pomppi suvereenisti muiden mukana, välillä hän pysähtyi tuumaamaan sormat suussa. Äitinsä oli Ylpeä Pikku-Lumihiutaleesta. Ihana on tyttöni mun.
Juhlan päätteeksi esiintyjille jaettiin yllätyspussit. Ipanus oli innoissaan. Kotimatkalla hän söi/sulatti kuolallaan valtaosan paperipussista, mutta ei tajunnut kuitenkaan aukaista sitä. (Olisi löytänyt karkkia ja rusinoita...) Aamulla saman kuolaisen kohtalon koki pussukassa ollut kiiltokuva. Hyvää vissiin oli.
2 kommenttia:
Voi mikä sulostus täältä löytyikään. Ihana pikkuinen! Vähemmästäkin ne silmät kostuvat..
Ihanaa joulun aikaa teille sinne!
Hei! Olen Rovaniemellä asuva freelancetoimittaja. Luin blogiasi. Kirjoitat mukavalla tavalla perheenne elämästä.
Olen tekemässä Vauva-lehteen juttua työnimellä "Nyt meni hermot!" Etsin juttuun alle 3-vuotiaiden lasten vanhempia kertomaan lyhyesti oman perheen hermoja raastavista hetkistä lasten kanssa. Aihepiirejähän riittää: sotku / kiukuttelu / syöminen / pukeminen / kiire / tappelut...
Jutussa kaksi päiväkodin lastenhoitajaa tai lastentarhanopettajaa ehdottaa pulmiin ratkaisuja. Päiväkodissahan hommat tuntuvat usein hoituvan 10 kertaa paremmin kuin kotona :).
Jos kiinnostuit, mieti yksi tai kaksi hermoja raastavaa tilannetta lapsen kanssa, joita et ole mielestäsi osannut ratkaista järkevästi. Kirjoita niistä minulle. Voit myös laittaa minulle sähköpostiosoitteesi niin voin soittaa ja voit kertoa puhelimessa.
Sähköpostiosoitteeni on freeosoite@luukku.com.
Terveisin Mia
Lähetä kommentti