Mies sai eilen Projektinsa päätökseen. Projektin alku juontaa 30 vuoden taa, aikaan jolloin Pikku-Mies kipitti kotiin jääpalloharkkojen jälkeen ja leikkasi ranskanpullasta viisi paksua siivua, voiteli ne flooralla, asetteli päälle kunnon siipaleet gotleria ja juustoa ja työnsi leivät Grilliin. Aijai, kuinka herkullisilta ne maistuivatkaan kylmän kaakaun kanssa! Rasva valui pitkin leukaa kun Pikku-Mies pisteli lämppäreitä parempiin suihinsa.
Viime vuonna tähän samaan aikaan isoksi kasvanut Mies löysi Grillin isänsä kaapista. Vuosien rasvat ja pölyt olivat pinttyneet tahmaksi pintaan ja johto oli haperoitunut, mutta Mies otti Grillin mukaansa.
Kotona hän puunasi ja kiillotti, siveli ja kihnutti, pesi ja putsasi kunnes kromi kiilsi kuin menneinä aikoina. Hän purki sisuskalut osiin ja puhdisti vastukset ynnä ritilät, ruuvasi kaikki likaantuneet osiot irti ja liotti ne hellästi puhtaaksi. Kaiken tämän hän teki menneiden aikojen muistoksi – gotlerilämppärin maku suussaan.
Kun Grilli oli puunattu, kävi Mies kaupassa. Osti tietysti ranskanleivän, tangon gotleria ja köntin edamia, ihan niinkuin silloin Kauan Sitten. Viipaloi ja siivutti, kasasi leiviksi ja työnsi Grilliin. Töpselin työnsi seinään ja nenä luukussa kiinni odotti ihania aromeja. Mutta! Grillistä alkoikin nousta käry! Kohta jo lieska leihahti sähköjohdon liitoksesta! Katso ja pala!
Pettymys on liian laimea sana. Tarpeeksi voimakasta ei liene olemassakaan. Ei saanut Mies lämppäreitä, ei valunut rasva leukaa pitkin ja kuolakin kuivettui liekkien loimotessa. Grillin suruisa Mies työnsi piiloon kaapin perälle.
Mutta! Eilen Mies osti uuden johdon! Kiinnitti sen Grilliin! Teki uudet leivät! Ja söi ne! Ja juustossa oli Juuri Se Oikia Maku! Mieheni oli onnellinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti