Kävimme Miehen kanssa perjantaina yhdessä ulkona. Taidan piirtää ruksin seinään, sillä edellinen kerta oli 19.7.2006. Käytiin kuuntelemassa rokkia. Harmillista että ilta ei sujunut ihan niin kivasti kuin oltiin suunniteltu.Ensimmäiseksi jännitettiin, pääsenkö Hesasta ollenkaan kotiin, koska mun lento peruttiin ja olin vähällä päätyä kotiin vasta yhden jälkeen yöllä. Onneksi kuitenkin pääsin erinäisten puheluiden, kikkailuijen, vääntöjen ja kääntöjen jälkeen viimeiselle paikalle aiempaan koneeseen.
Keikkapaikalla teemana oli jonotus. Ensin jonotettiin sisälle, sitten jonotettiin narikkaan, seuraavaksi jonotettiin vessaan ja sen jälkeen jonotettiin tiskille. Kun soitanta loppui (oli muuten surkea äänentoisto), niin arvatkaapa pitikö jonottaa että pääsi ulos?
Lauantaina rimpsuteltiin likkakavereiden kanssa. Ensin syötiin turkkilaista ruokaa, sitten juotiin tsekkiläistä olutta ja kuunneltiin irlantilaista musaa. Veri internatsional, indiid.
Nyt on taas rillumareikiintiö täynnä joksikin aikaa.
Lapsi on oppinut uuden taidon; hän kiipeää omin voimin sohvalle! Jalka nousee ketterästi myös kaikkien muiden sopivalla korkeudella olevien tasojen päälle. Nyt pitäisi kasvattaa ne silmät selkäänkin.
3 kommenttia:
Meillä kanssa kiipeillään koko ajan ja joka paikkaan. Kutsuhuuto kajahtaakin useimmiten jostain tuolin/muun korokkeen päältä mistä alas ei uskaltauduta.
Harmi että rimpsuttelut meni hieman poskelleen, toiv. seuraavalla kerralla sujuu paremmin :)
-Aronia-
p.s: ei mennyt kuin hetki kun avautui tää kommentointijuttu.
Joo, sama homma meillä: uskallusta on kiivetä vaikka Empire State Buildingin katolle, mutta alas ei voi tulla omin voimin kuin ehkä justiinsa ja justiinsa kynnyksen päältä... Onhan se toisaalta mukava että meitä vanhempiakin tarvitaan vielä johonkin...
Uuuh! Apista! Mulla kans suunnitelmissa mennä kattoon samaisen bändin keikkaa juuri ennen pääsiäistä, kun esiintyvät kotipaikkakunnalla :)
Lähetä kommentti