Yötön yö

Kiesus, mikä yö. Tilli ilmoitti abaut klo 24 että on hereillä ja viereen pitäisi päästä. Itse olin juuri puolisen tuntia tätä ennen päässyt sänkyyn ja saanut unen päästä kiinni. Niin että vierelleni hain Lutikan ja oletin että unia jatketaan saman tien.

Ei jatkettu.

Kolme ja puoli tuntia hän pyöri ja hyöri, yski ja hihkui, välillä huuteli jotain. Suurimmaksi osaksi kuitenkin pyöri akselinsa ympäri kuin vartaaseen seivästetty laiskiainen. Että eipä sitten meikäläinenkään nukkunut.

Onneksi Mies nukkui.

Perheen Maskuliinin unta ei häirinnyt edes se, että myös Isosisko päätti tulla kimppapetiin lutkuttaan sormea, potkimaan peittoja ja ähisemään. Lopulta mulla paloi käämi ja karjaisin että menee hermo!!! Ja kas, Mies heräsi! (Kun jälkeläiset aloittivat yhteiskonsertin. Hyi tuhmaa äitiä kun tuolleen säikyttelee lapsiaan!)

Vei Ipanuksen takaisin omaan sänkyynsä ja lähti noutamaan särkylääkettä Lutikalle.

Kului hetki.

Ja toinen.

Ja kolmas.

Vessa kohisi alakerrassa.

Ei mitään kiirettä... Lutikka jo melkein nukahti.

Mies karjuu että miten paljon tätä lääkettä laitetaan. Minä huudan takaisin että katso siitä taulukosta. Mistä taulukosta? No siitä annosteluoppaasta. Mikä se on? Sellainen sinenen luottokortin kokoinen. Missä se on?!

Voi jessus.

En sanonut enää mitään vaan odotin.

Odotin lisää.

Ja vielä.

Jumalauta, että voikin kestää!

Lutikka nukahti.

Mies kolistelee portaat ylös. Nyt tuo nukkuu, sanoin. No voi kerkele sanoi Mies ja sytytti valot.

Ei nukkunut enää.

Annoin lääkken, sammutin valot ja nappasin Tillin kainaloon. Hirveä protestihuuto, mutta Mies jo kuorsasi täysillä.

Lisää pyörimistä ja hyörimistä. Minä valvoin ja olin lievästi v-i-t-t-u-u-n-t-u-n-u-t.

Jossain vaiheessa Miehen kello soi ja hän kömpi ylös. Kuin aikamerkin saaneena Lutikaattori pisti silmät kiinni ja alkoi nukkua. Otin vinkistä vaarin ja nukahdin itsekin. Kellon soittoon oli onneksi melkein kaksi tuntia aikaa.

Että äiti on vähän väsynyt. (Ja oletettavasti kaikki muutkin Perheen Jäsenet.)