Nukuttaa eikä nukuta

Voi nyynä kun tätä äitiä väsyttää. Neiti Tilli Tiilikainen piti hereillä suuren osan yöstä taas pitkästä aikaa. Vallan piti ottaa Nakki kainaloon ja painella alakertaan pötköttään että muu perhe olisi saanut nukkua. Onneksi Isosisko koisii kuin tukki eikä vältä mitään vaikka Tiilikainen rääkyisi volyymit täysillä. Ja onneksi Tirppu herää aina, olipa yö millainen tahansa, iloisena ja pirtsakkana (klo 6.20).

Ipanus Isosiskon nukkumislahjat ovat parhaimmillaan arkiaamulla kun pitäisi hoitoon nousta. Mene pois mua väsyttää haluan nukkua kuuluu punkan pohjalta kun yritän herätellä. Kannan Ipanuksen vessaan pesulle, keskustelemme päivän vaatteista (housuja hän ei halua, mekko pitää saada aina päälle, eikä puseroakaan saisi sen alle laittaa), puetaan ja yleensä Ipanoidi käy vielä vaihtamassa eri sukat jalkaan kuin mitkä värisokea äiti on valinnut (vaaleanpunainen on pinsessojen väli ja sopii näköjään kaiken kanssa). Sitten hän on jo niin hereillä, että saattaa vähän hymyilläkin.

Mutsi soi eilen itselleen Laatuaikaa ja kävi leffassa. Star Trek oli hauska ja viihdyttävä. (Vähän vain häiritsi että nuoren Spockin pärstä on tullut tutuksi Heroesista, ja siitä henkilöhahmosta on aika pitkä matka vulcanuslaiseksi loogikoksi.) Hauskaa ja viihdyttävää oli myös tsiigailla millaisia tyyppejä leffateatterin muilla penkeillä istui. Kuten arvata saattoi, naiset olivat huomattavassa vähemmistössä kun noin 90% populasta oli nörtihkön oloisia miehiä.

Edistystä

Nappanahan hammaskalusto senkun laajenee! Oikeanpuoleinen yläetuhammas on pungennut itsensä ikenen läpi! Ja melkein varkain on tämä päässyt käymään, ihan ilman itkuja ja ikenenkiristyksiä.

Toinen Merkittävä Tapaus on tapahtunut myöskin, nimittäin Kolmannelle Portaalle Nousu. Tämä tarkoittaa, että porrasportti on pistettävä kiinni erityisesti silloin kun itse menen vinttiin ja Tuhnu jää (perään rääkymään) alas.

Keskiviikko ja helatorstai

Männäviikolla tapahtui se mitä olen kauhulla odottanut tapahtuvaksi aina siitä lähtien kun Esikoisen eka kerran hoitoon perhepäivähoitajalle vein: Hoitotäti sairastui ja jälkikasvu piti roudata varahoitopaikkaan. Argh.

Meidän varahoitola on päiväkoti X, ei mikään helmi päiväkotien joukossa. Ehtaa kasaria ja bunkkerutyylistä ahdistusta, tippa linssissä lapseni sinne jätin. (Suurimman järkytyksen koin siinä, ettei aamupalaksi ollut tarjolla puuroa vaan riisimuroja. Hillosilmän kera. Siis häh?!? Eikö puuro ole kaikkien maailman päiväkotien perussörsseliä aamustuimaan? Ja että HILLOA??? Ja Juniorille tarjoiltiin pelkkä soppaa. Pöh! Neiti Suursyömärin maha ei sellaisesta täyty!)

No, ihan hyvin Lutikka oli kuulemma viihtynyt, vaikkei ollutkaan nukkunut juuri minkäänlaisia päiväunia ja jo hakiessa, ennen kuin edes ehdin ovesta sisään, kuului hänen sangen kantava äänensä kertovan että äääääääärrrrggggääääääää, nyt mua muuten v-tuttaa!!!

Yltiösosiaalinen Isosisko viihtyi tarhassa loistavasti, ihan kuten odotettavissa oli. Aamulla hän riisuutui salamavauhtia ja kipitti tutkimaan paikkoja ja mun saapastellessa iltapäivällä paikalle hän alkoi huutaa samalla äänensävyllä kuin Pikkusisko kun tajusi että pitää lähtä kotia.

Onneksi Hoitotäti on parantunut ja voimme huomenna palata normaaliin päiväjärjestykseen ja aamupuuroon.

Tänään käytiin keskustan liepeillä puistossa. Ipanus Isosisko pyöräili sinne. Jotenkin kotoa lähtiessä aavistelin, että paluumatka voisi olla haastava pyörän kanssa, mutta en osannut ennakoida että suurimman haasteen asettaisi tivoli. Jonka paluuta Esikoinen on odottanut viime keväästä asti, eli siitä lähtien kun eka kerran karusellissa pyöri.

Ikävä kyllä lyhin kotimatkareitti vei suoraan tivolialueen ohi ja siitähän riemu repesi kun me ei menty sisään! Umpiväsynyt Pyöräilijä karjui suoraa huutoa miksi me ei mennä tivoliin mää HALUAAAAAANNNN mennä tivoliin mennään tivoliin mää HALUAAAAAANNNN mennä tivoliin mää HALUAAAAAANNNN mennä tivoliin mää HALUAAAAAANNNN mennä tivoliin koko matkan kotiin asti. Olipa rattoisaa työntää Kakkosta rattaissa ja vetää Ykköstä pyörän selässä ne muutamat kilometrit. Äitiyden tähtihetkiä.

Huutojuttu

Aina kun tuun kotiin töistä ja kakarat on jo kotosalla, alkaa aivan kaamea huuto ja märy. Ihan sama, vaikka sekunti ennen mamman saapumista olisi miten kivaa ja hauskaa eikä mielessä synkeän ajatuksen häivääkään, mutta kun mutsi astuu sisään, alkaa huuto. Yleensä sen aloittaa Kuopus ja sitten Isosisko havahtuu, että kun tuo huutaa niin sittenhän munkin pitää etten vaan jää ilman huomiota.

Juniori hiljenee kun otan hänet syliin ja siinä hän mielellään olisi koko loppuillan. Ei mullakaan olisi mitään sitä vastaan muuten, mutta kun syli täynnä taaperoa on jokseenkin hankala tehdä mitään muuta kuin istua lattialla. (Sohvalla tai tuolilla istuisin, mutta jossain vaiheessa Lutikka haluaa hieman jaloitella, kunhan vaan Syli on kosketusetäisyyden päässä.)

Huutoa ei tule silloin kun haen ipanat hoidosta. Kun saavumme kotiin, molemmat alkavat leikkiä tyytyväisinä ilman mitään huutoja.

Omituisia otuksia ovat nuo Jälkeläiset.

Hiekkalaatikon laidalla

Taas tuli todettua, ettei Esikoinen ujostele yhtään ketään. Puistossa oltiin ja meikäläinen istu hiekkalootan reunalla Lutikan seurana, kun joku satunnainen hiekkiskaveri meni äitinsä kanssa kiikkumaan. Pinsessa Ammeliese kirmasi perään ja komensi tuon oudon äitin nostamaan itsensä kiikkuun ja antamaan vauhtia: Anna kovat vauhit!

Esikoinen myös Miettii Asioita. Eräänä päivänä ajettiin Isosiskon kanssa autolla kauppaan. Takapenkillä oli hyvin hiljaista ja kysyin että mitä mietit. Ipanus pohti hetken ja sanoi sitten että mitetin tuota tolnia. Mietin että mitä sillä tehhään ja viittilöi kohti kännykän tukiasemilla miinoitettua antennirakennelmaa. Hän ei kuitenkaan kysynyt multa mitä sillä tehdään, jatkoi vaan hiljaisena omia pohdintojaan.

Nappi Nahkakuula pääsi puistossa liukumäkeen. Lyhykäinen liuku ei herättänyt suuria tunteita, mutta kiikulle Lutikka antaa kahden hampaan hymyn. (Jos purimia olisi enemmän, tulisi parempi arvosana, ehhehe.)


Eilen kävi vieraita ja tänään tulee vielä Serkkutroikka vanhempineen. Olin oikein tyytyväinen ensikokeilussa olevaan kakkuun (valejuustokakku mustikkapäällisellä), se maistui suorastaan vie-kielen-pershiisheen-hyvältä ja ulkonäkökin miellytti:

(Just ja just saan hillittyä itseni, etten juuri nyt ole rohnuamassa loppuja kakkuja kitusiini kun Jälkeläiset kerrankin on päikkäreillä yhtä aikaa ja voisin nauttia herkkuja ihan rauhassa auringonpaisteessa.)

Vuosipäivä

Juhlakalu ite.

Nappi Nahkakuulan synttäreitä vietetään koko viikko ja kaikkina päivinä paitsi ehkä perjantaina. Sukulaisia kävi eilen ja tänään, lisää sukua tulee huomenna ja sunnuntaina. Lauantaina ei ehkä käy sukulaisia, mutta kummi perheineen kuitenkin. Sankari ei ole moksiskaan, mutta äitiä vähän stressaa kun pitäisi olla tuoretta tarjottavaa itse kullekin säädylle.

Tänään, varsinaisena Vuosipäivänä, ojennettiin Lutikalle lahja. Hän ei kylläkään ehtinyt hipaistakaan pakettia kun Isosisko ilmoitti että voi auttaa sen aukaisussa. Näin hän teki. Kääreen alta paljastui Isosiskolle mieleinen lelu, jotenka Lutikka ei ehtinyt hipaista lahjaakaan ennen kuin Sisko kiidätti sen pois.

Vaan onneksi Nuppi ei ole materialisti.

Äitin päivänä

Olipas äänekäs äitienpäivän aamu. Huuto alkoi hetikohta silmäin aukaisun jälkeen, kun Mies ei suostunut nousemaan klo 6.20, vaan nappasi sirkeäsilmäisen Kuopuksen kainaloonsa vasten toisen tahtoa. Meinasi siis, että nukutaan vielä ja sehän ei Natiaiselle passannut. Joten tietysti siitä suuttui tuo Kymmenvarpainen ja antoi koko talon kuulla sen.

Iskä sitten antoi periksi ja loikkasi sängystä (tässä vaiheessa huutaen hänkin) Juniori kainalossaan. Menivät alakertaan rähisemään, mutta koskapa meikäläinen oli jo hereillä, ei paluuta unimaahan ollut. Toivotin itselleni hyvää äitienpäivää ja tuijotin kattoon.

Isosisko heräsi hetken kuluttua, kölli tovin vieressäni ja meni alas. Pikkusisko karjui täysin palkein ketutusta, nälkää ja maailman epäoikeudenmukaisuutta, Mies karjui Junioria hiljaiseksi ja Isosisko yhtyi yleiseen huutoon ihan muuten vaan.

Kohta hieman hiljeni ja Mies alkoi organisoida Operaatio Äitienpäiväkorttia. Haki vintistä piirustuspaperia ja kolisutteli kaikki kaapit läpi kun etsi vesivärejä. Niitä ei tietenkään löytänyt, joten kuuntelin peiton alla lisää huutoa kun mitään ei löydy ikinä mistään tana kun kele. Kävin tyynesti etsimässä ja ojentamassa vesivärit Miehelle ja nousin takaisin makkariin. Luin ja kuuntelin kun alakerrassa Tehtiin Korttia. Välillä isolla äänellä, välillä pienemmällä.

Seuraavaksi kuuntelin, kuinka Tiilikainen sai aamupuuron (huudon kanssa meni alas) ja alkoi Aamupalan Valmistus Äidille. Äidin maha kurnusi ja valitti, kello kävi puolta kymmentä. "Nukkuminen" kävi selkään, jotenka nousin, puin ja siirryin sohvalle istumaan. Keittiössä suhistiin sipi-sipi-juttuja ja Pikkusisko karjui.

Mies hoksasi, että olin poistunut sängystä ilman lupaa ja alkoi huutamaan, vaihteeksi mulle: Mitä nää täällä teet?!? Nyt meni yllätys pilalle, sängystähän sut olis pitänyt tulla hakemaan!!! En viitsinyt kuitenkaan enää siirtyä punkkaan, vaan odottelin kutsua pöytään.

Aamupalalla ei kukaan enää huutanut (paitsi Kuopus, kun sai nieleskeltyä leipäpalasensa loppuun eikä uutta ollut tarjolla saman tien). Juhla-aamiainen oli herkullinen, kortti oli hieno ja kukat kauniita; eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vissiin on vähän stressaavaa aikaa nämä toukokuun toiset sunnuntait, ainakin isille?

Silmäjuttuja

Ipanoidi kävi tänään näöntarkastuksessa. Näköähän tarkasteltiin 3-vuotisneuvolassa, mutta neiti ei jaksanut keskittyä kuvien katseluun, jotenka otettiin uusintatsekkaus kun muutenkin oltiin neuvolaan menossa.

Eipä hän jaksanut keskittyä nytkään kuvien katseluun. Uusintatsekkaus on kesäkuussa ja jos vielä vaikuttaa siltä, että katse ei ole haukan kaltainen, niin saamme lähetteen silmälääkärille.
Äitiä vähän jänskättää. Ja melkein peljättää. Itse sain rillit tokaluokalla, ja on hyvinkin todennäköistä että surkea näkö on periytynyt Esikoiselle, samoin kuin se on siirtynyt meikäläisen geeneihin omalta äidiltäni. Höh.