Prööt

Varmoja kevään ja kesän merkkejä on jo ilmassa: lokkeja ja joutsenia. Jippii! Ja Lapselle on hommattu pyöräilykypärä ynnä –istuin, jotenka viikonvaihteessa pääsemme kruisaileen. Jippii jippii!

Asiasta toiseen. Lapsen Hoitotäti on ihan rakastunut Ipanukseen. Meinasi että voisi hän ottaa Kakrun vaikka yöksikin niin ei tarvitsisi aamulla taas tuoda. Lapsikin viihtyy hoidossa. Takapenkiltä alkaa kuuluua hihkuminen kun kurvaamme Hoitopaikkaan vievälle tienpätkälle. Hihkuminen yltyy innostuneeksi kiljumiseksi kun päästään sisään ja Lapsella on niin kiire leikkeihinsä ettei hermo kestäisi yhtään odottelua, ei edes sen verran että saisin ulkokamppeet pois. Hoitotätiä Lapsi halailee ja paijjaa ylen auliisti ja niin Tätikin Ipanaa. Hyvä niin.

Loppukevennykseksi Tapaus Elävästä Elämästä: multa pääsi vahingossa pieni rupsu. Prööt sanoi siihen Lapsukaiseni huuliaan antaumuksella pärisyttäen. Vähänkö se nauratti meitä molempia.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstain haaste on suomenkielen kaunein sana. Sanoja on paljon, joten valinta on vaikea, mutta taivun kestosuosikkiini kirsuun. Vastaukseni on siis kirsu.

Viimeaikaisia

Lapsi juhlisti taannoisia synttäreitään uudemman kerran ja riemussa mukana oli Serkkutroikka ynnä Kaksi Muuta kakrua. Serkkutroikan Nuorimmainen saapasteli rehvakkaana lappuhaalareissaan ja näytti Lapselle silloin tällöin kuka on pomo ja se tietty sai Lapsen kyyneliin. Nuorempi Kahdesta Muusta kakrusta hoksasi hänkin että hahaa, tuossapa on minua pienempi tyyppi ja kävi täräyttämässä Lasta muutaman kerran nyrkillä. Parku oli lohdutonta ja suurimman ajan Lapsi katsoikin parhaaksi olla jonkun aikuisen sylissä.

Eilen eli sunnuntaina oli kiva päivä myöskin. Arska paistoi kympillä ja lumet suli ritisemällä. Oltiin koko porukka kartanolla jäätä särkemässä ja puroja tekemässä. Vähänkö se on hauskaa hommaa! Siinä vissiin tyydyttyy joku alkukantainen vaisto kun saa hallita vesien virtausta. Kaikista mahtavinta on rakentaa pato ja sitten kun se on ihan täynnä, murskata pidäkkeet ja pistää koski kuohumaan. Huippua!

Lapsikin sai maistaa uudenlaista vapautta, otettiin nimittäin käyttöön serkkupojalta perityt keväthaalarit. Niissä on kosteudenkestävyyttä, jotenka Lapsi sai istuskella patiolaudoituksella ja tutkia maailmaa ihan uudesta kuvakulmasta. Näin hän tekikin, mutta lopputulema oli ettei hän suinkaan tyytynyt pelkästään istumaan. Kun selkäni hetkeksi käänsin, oli Kakru ampaissut puoleen väliin pihaa tutkimaan vesien virtauksia!

Illalla Mies ja Ipana jahtasivat toisiaan ympäri alakertaa. Lapsi kirmasi riemusta kiljuen ja paljaat pakarat vilkkuen karkuun, Mies konttasi huomattavasti hitaammin perässä (housut jalassa) ja yritti saada karkulaista kiinni. Ipana oli ihan innoissaan omasta nopeudestaan ja harhautuskyvyistään, olemus kertoi että olenpa Maailman Nopein ja Ketterin eikä Kukaan Minua Nappaa! Haa!

Sitten kun Mies vihdoinkin sai Lapsen kiinni ja vaipan paikoilleen, alkoi ankara mullistelu. Mies näytti Lapselle kieltä ja Ipana yritti tarttua siitä kiinni. Aikansa yritettyään Lapsi hoksasi että jumaskukkeli, mikäs täällä omassa suussa on... Kieli! Ou jee! Mahtava löytö! Loppuillan hän kulki kieli ulkona ja välillä pysähtyi koskettelemaan sitä, ihan kuin ei olisi uskonut todeksi että suussa tosiaankin on tällainen aarre. (Aamun tullen Lapsi oli jo unohtanut että omistaa mokoman, mutta onneksi sen voi löytää uudelleen.)

Tasapainoisempi jälkeläinen

Lapsesta on tullut entistä tasapainoisempi yksilö. Päivänä eräänä hän otti niin leveän haara-asennon että oli melkein poikittaisspagaatissa ja päästi irti sohvan reunasta. Sitten hän viuhtoi käsillään kuin tuulimylly. Huomasipa lattialla olevan marakassin siinä viuhtoessaan, kyykistyi noukkimaan sen käteensä ja nousi jälleen ylös. Sitten rahisutti vimmatusti marakassiaan ja viuhtoi entistä innokkaammin. Haa!

Meillä kävi eilen vieraita. Yksi heistä oli 1 v 3 kk ikäinen Poikanen. Mua hirvitti kun vanhempansa antoivat Pikkukundille karkkia. Poika-rievulla ei ole vielä edes hampaita millä syödä, mutta silti suuhun survotaan ties mitä sokerilisäainepommeja. Voe voe. Meidän Lapsi ei saa namuja ennen kuin menee kouluun! Eikä varsinkaan limsaa! Tai sipsejä ynnä muita suolanaksuja! Niih!

Valokuvatorstai

Tämän viikon haastesanoja ovat kodikas ja kotoinen. Koti on siellä missä sydän on, joten minun kotini on tässä.

Poski poskea vasten

Vein lapsen aamulla Hoitopaikkaan ja siellä oli hoitolainen Pikkupoika tarjoamassa ”pannarrrria ja pippurrrria” keltaisesta muovikattilasta. Hän ilmoitti heti kättelyssä topakasti ettei kaikkia saa syödä ja aikoi antaa palan Lapsellekin.

Ulkokamppeiden riisumisen jälkeen Lapsi siirtyi Hoitajan syliin. Pikkupoika asteli vierelle. Lapsi ojensi kätensä ja halasi Poikaa, olivat tovin poski poskea vasten. Aika suloista.

Miehellä on kaamea autokatosvimma. Sellainen pitäisi pykätä pystyyn just nyt heti. Oli eilen jo viritellyt kepakoita maahan markkeeraamaan nurkkatolppia. Ja uusi auto olisi myös saatava. Onneksi ollaan köyhiä velkataakkaisia pihtareita, joten ei tarvi haaveilla aikuisten oikeesti Uudesta Autosta kun vanhallakin pääsee vielä eteenpäin.

Rimpsuttelua

Kävimme Miehen kanssa perjantaina yhdessä ulkona. Taidan piirtää ruksin seinään, sillä edellinen kerta oli 19.7.2006. Käytiin kuuntelemassa rokkia. Harmillista että ilta ei sujunut ihan niin kivasti kuin oltiin suunniteltu.

Ensimmäiseksi jännitettiin, pääsenkö Hesasta ollenkaan kotiin, koska mun lento peruttiin ja olin vähällä päätyä kotiin vasta yhden jälkeen yöllä. Onneksi kuitenkin pääsin erinäisten puheluiden, kikkailuijen, vääntöjen ja kääntöjen jälkeen viimeiselle paikalle aiempaan koneeseen.

Keikkapaikalla teemana oli jonotus. Ensin jonotettiin sisälle, sitten jonotettiin narikkaan, seuraavaksi jonotettiin vessaan ja sen jälkeen jonotettiin tiskille. Kun soitanta loppui (oli muuten surkea äänentoisto), niin arvatkaapa pitikö jonottaa että pääsi ulos?

Lauantaina rimpsuteltiin likkakavereiden kanssa. Ensin syötiin turkkilaista ruokaa, sitten juotiin tsekkiläistä olutta ja kuunneltiin irlantilaista musaa. Veri internatsional, indiid.

Nyt on taas rillumareikiintiö täynnä joksikin aikaa.

Lapsi on oppinut uuden taidon; hän kiipeää omin voimin sohvalle! Jalka nousee ketterästi myös kaikkien muiden sopivalla korkeudella olevien tasojen päälle. Nyt pitäisi kasvattaa ne silmät selkäänkin.

Koukussa olen

Olen koukussa venezuelalaiseen tele novela -sarjaan eikä edes hävetä myöntää! Tuhkimotarina (Mi gorda bella) on silkkaa rautaa ja niin hillitöntä kieli poskessa (mutta ah, niin tosissaan) tehtyä draamaa, että en ole ennen moista nähnyt.

Henkilögalleriasta löytyy Kumitissi-Olimpia (ks. kuva), kaikista Pahista Pahin. Eukko on kuin Saddam silikooneilla varustettuna; kiristävä, nöyryyttävä, pettävä, juonitteleva korppikotka joka ei säästä pahuudeltaan edes lapsiaan. Sarjan hyvis on Pullukka-Valentina, tyynyillä ja vaahtomuovilla pulleaksi pehmustettu omanarvontuntoinen suklaa-addikti, joka nyttemmin on löytänyt rohkeutta ja taistelee sisukkaasti kiusaajiaan vastaan. Ja niitä kiusaajia sitten piisaakin: KT-Olimpian lisäksi tyttöä piinaavat hänen serkkunsa & tämän ilkeä raiskaaja-poikakaveri, toisen serkun (johon Valentina on rakastunut ja joka on rakastunut Valentinaan, mutta koska ovat serkkuja, on rakkaus kiellettyä) (ex-?) tyttöystävä, lauma kauneuskuningattaria ynnä Olimpian Ilkeä Palvelija.

Sarjan juoni pyörii pitkälle Olimpian yrityksissä saada Valentina hengiltä tai ainakin varattomaksi. Kumitissi on jo tappanut Pullukka-rievun vanhmmat (heitti isän ikkunasta, äidin kohtalo on mulle hieman epäselvä, mutta ilmeisesti kyse oli ”onnettomuudesta”) ja huijannut äidin perintörahat ja –kartanon Valentinalta itselleen. Ilkeä Palvelija on yrittänyt Olimpian käskystä ampua ja myrkyttää Pullukan, mutta ei ole vielä onneksi onnistunut.

Kaikista ihaninta sarjassa on venezuelalaisten näyttelijöiden venezuelalainen esiintymistapa. Kehojen kieli on jotain aivan käsittämätöntä! Kädet heiluu ja etusormet on sojossa vähän väliä kun tyypit karjuu toisilleen vaikka olisi kyse rakkaudentunnustuksista. Kaikilla miehillä on atleettibodyt ja nuoremmat naiset keekoilee sangen tyköistuvissa vetimissä eivätkä pelkää esitellä luonnon suomia avujaan. Kumitissi-Olimpialla on aina samantyyliset kuteet, siis sellaiset että vyötärö on kurrattu korsetilla ja hinkit nostettu esille sangen anteliaasti.

Repliikit ovat välillä kerrassaan suorasukaisen räävittömiä, mutta silti niin hauskoja! Onneksi suomentaja on tehnyt työnsä samaan hulvattomaan camp-henkeen kuin mitä sarjakin ansiokkaasti edustaa. Ja kun asiat etenee sangen kiihkeällä tempolla eikä henkilöt tuijottele turhaan tyhjin silmin tulevaisuuteen niinkuin eräässä A. Spellingin tuottamassa saippuassa, niin voin sanoa että sarja on ehdottomasti täysveristä Viihdettä enkä aio vapaaehtoisesti jättää yhtään ainokaista jaksoa väliin!

Pakko niellä

Lapsi on päättänyt olla nielemättä lääkkeitään. Nipistää suuun tiukasti kiinni ja kääntää pään pois kun yritän tarjota troppia ruiskusta. Olen huijannut laittamalla lääkkeen sapuskan sekaan, mutta koska aamupuuronsa hän nauttii hoitopaikassa, olen sortunut myös pakkokeinoihin. Kippaan Lapsen selälleen lattialle, menen polviseisontaan hänen päälleen niin ettei hän pääse liikkumaan ja pruutaan lääkityksen suuhun. Huuto on kamala, kyyneleet valuvat ja omatuntoni mätkii itseään vesurilla. Olen kamala äiti ja aiheutan Lapselle ikuiset traumat. Onneksi Jälkeläinen ei ole pitkävihainen vaan on kaverini heti kun lääke on pakotettu kurkusta alas ja liikkumavapaus on palautettu. Silti soimaan itseäni. Taidan ilmiantautua lastensuojeluviranomaisille.

Kesä?

Sunnuntai-aamuna, klo 7.49, silmäni kohtasivat absurdin näyn kun katsahdin olohuoneen ikkunasta ulos. Reippaasti ylipainoinen vajaa 60-v, mies kahlasi loskassa tietä pitkin kahden tiibetinspanielin kanssa. Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, mutta kun miehellä oli yllään vain polvipituiset shortsit ja aamutossut. Jo onkos tullut kesä?

Korvasta kipeä

Toivottavasti ei ole enne, että Lapsen toisen elinvuoden toisena päivänä hänellä todettiin elämänsä ensimmäinen korvatulehdus toisessa korvassa. Lääkäri tuumasi, että ipanat sairastavat eka korvatulehduksensa keskimäärin kahdeksan kuukauden iässä ja onnitteli kun olemme lyöneet keskiarvon. Valtavan hienoa, totta tosiaan.

Lapsen synttärit olivat kohtuullisen leppoisa tilaisuus. Lukuun ottamatta että olin ihan hermona tarjoamisten kanssa ja Miehen puolen sukulaiset suvaitsivat saapua visiitille vasta kun Lapsi oli menossa yöpuulle. (Miksi ihmeessä piti hermoilla sapuskasta??? Yleensä ihmiset on ihan tyytyväisiä kun saavat sen verran tuoreen voisilmäpullan nenänsä alle että siitä saa palan irti ilman sahaa ja kahvimukin kouraansa, eikä kukaan varmasti valita kun tarjolla on katkarapupiirakkaa, pasta-fetasalaattia, patonkia levitteen kera, mansikkakakkua ja mariannemuffinsseja.) (Ja miksi kummassa Miehen puolen suku tulee AINA kylään niin myöhään??? Luulisi olevan tiedossa ettei lapset tässä iässä valvo puolille öin?)

Lauantai-iltana vietettiin laatuaikaa Ykköskamun kanssa. Hän tuli meille saunomaan ja seurustelemaan. Istuttiin löylyssä varmaan tunti ja parannettiin maailmaa. Käytiin läpi tuttavien erot, omat liittomme, kavereiden raskaudet, työasiat, kesälomasuunnitelmat, Lapsen tekemiset ja lapsentekemiset. Sielu puhdistui siinä missä kroppakin ja tuli hyvä olo. Mies on myös ykkösystäväni, mutta kyllä kaikkien nyanssien tajuamiseen tarvitaan Naisen Aivot.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstain haaste on sininen.
Tässä vastaukseni:

Naisten Päivä

On Naisten Päivä. Onneksi olkoon itselleni. Onneksi olen nainen enkä mies. Saan olla äiti, vaimo ja sisko, mulla on lupa näyttää tunteeni ja itkeä kun siltä tuntuu. Saan kotkottaa ja olla bimbo ilman että kukaan ihmettelee sitä. Voin ostella käsilaukkuja, lamppuja ja kenkiä, juoda valkkaria ja syödä hedelmäkarkkeja. Mun ei tarvi vaihtaa auton renkaita tai käydä pelleilemässä intissä, saan elää elämäni ilman munasuojia ja eturauhasvaivoja. Saan käpertyä Mieheni kainaloon ja antaa hänelle hyvän olon. Minulla on rinnat vauvoja varten ja syli, johon Lapseni kuuluu. Onneksi olen nainen.

Oli huono yö. Lapsen nokka oli vuorotellen tukossa tai tulvi yli, hankalahan se on nukkua sellaisen nenän kanssa. Ja kun Lapsi ei nuku, myöskään äitinsä ei nuku.

Aamu oli huono. Lapsen nokka oli vuorotellen tukossa tai tulvi yli. Eipä ole helppoa elää sellaisen nokan kanssa. Pikkuisen valoa Lapsen elämään toi Maaginen Maitopullo. 2 desiä ammun tissistä tullutta nektaria sai jo hymyn huulille. (Isona Lapsi varmaan hymyilee vasta aamukahviinsa jälkeen.)

Koska aamu oli huono, olivat auton avaimet tietysti hukassa. Ja tietysti olin jättänyt kännyn työpaikalle, joten en voinut soittaa Syylliselle ja tivata kätköä. Löysin kuitenkin vara-avaimen ja ajattelin että kylläpä silläkin auto käyntiin saadaan. Eipä saatu. Ei edes ovi auennut. Alkoi jo vituttaa. Uusintakierros avaimenetsintää ja katso! sehän löytyi!

Ehkä tästä päivästä ei tulekaan niin huono kuin luulin.

Piikki ja muna

Lapsi kävi eilen 1-v neuvolassa. Tuikattiin piikki reiteen, josta johtuen hän konttasi koko illan puolinopeudella ja päristeli surullisesti. Sääliksi kävi pientä, mutta terveyden takia on kärsittävä. Yöllä terveyden takia kärsi koko perhe, kun Lapsen uni katkesi ei-toivottuun aikaan ennen aamua.

Lapsen synttärijuhlallisuudet pyörivät päässä ja aiheuttavat vaivaa. Kakku ja suolasta purtavaa ja jotain muuta makeaa ja vähän pikkusuolaista pitää pistää tarjolle. Vaan kun en tiedä mitä! Kääk!

Sinkkukaverini on lähdössä Laskettelukeskuksen Lihamarkkinoille hiihtolomasen viettoon. Osti fuck me -buutsit 12 sentin koroilla ja meinaa pakata kapsäkkiin edustavia pikkareita ynnä paketin kumiukkoja. Minä, perheellisistä perheellisin Siveyden Sipuli, olen hämmentynyt ja moraalisesti hieman kauhuissani: miten se voi tuolleen lähtä, pelkkä muna mielessä? Sitten olen hetkisen aikaa vähän kade. Onneksi kateus ei kalva mieltä kuin sekunnin ja olen taas onnellinen omasta Munakkaastani ja siitä ettei tarvi enää jahdata.