Jouluna

Niin, se joulu. Meni liian nopeasti, niin kuin aina. Perinteisellä setillä mentiin, eli pöydässä oli kinkkua kalaa p/l-looraa ym ym ym, pukki kävi, kynttilät paloivat, sukua lappasi meillä, me käytiin sukuloimassa heillä, ym ym ym.

Hra Joulu Pukki oli tänä vuonna yllättävän vetreässä kunnossa. Lahjat jaettuaan hän loikkasi itse juuttisäkkiin ja lähti pomppimaan pitkin olohuonetta. "Näin Pukki harrasti pussihyppelyä pienenä! Laittakaappa Pukin keppi siihen niin Pukki limboaa!" Ja sitten Pukki limbosi. "Laittakaappa keppi alemmas niin Pukki hyppää sen yli!" Ja sitten Pukki hyppäsi. Ja veti lipat. Niin siinä käy tuumasi Ipana vakavana.

Lutikka tuijotti Pukkia turvallisen välimatkan päästä äitin sylistä. Mikään ei häntä saanut lähestymään tuota karvanaamaa. Ipanus esitti biisit ja näytti tanssiliikkeet, istui sylissä ja toimi lahjainjakoapurina.

Isosisko sai vuoden verran hingutut ja toivotut nukenvaunut pukilta. Voi sitä riemua ja kiljumista kun rattaat kuorittiin paketista!!! Ipanoidi hyppi ja pomppi ilosta, kirkui ja hihkui suoraa huutoa. Tämä ylenpalttinen riemuitseminen innosti Lutikankin kiljumaan. Hetken tytöt kirkuivat yhteen ääneen, mutta sitten Isosisko havahtui ja komensi Kakkosta: ei sun tarvi huutaa, nämä on mun rattaat!



Eilen Ipana kertoi että mää tykkään Eikan pippelistä. Että täh??? ajatteli äitinsä mielessään. Missäs sä sen olet nähnyt? Onko Eikka näyttänyt sen sulle? Joo. Eikka näytti sen mulle siellä yläkerrassa. Jahas, ajatteli äiti mielessään, nytkö tämä jo alkaa? Koskitko sä Eikan pippeliin? En koskenut. Ei toisten pippeliin saa koskea. Hyvä hyvä hyvä, ajatteli äitinsä, eikä malttanut olla kysymättä että miltä se Eikan pippeli näytti? Pieneltä sanoi Ipanus ja kikatti päälle.

(Selvennykseksi mainittakoon, että Eikka on 4-vuotias serkkupoika, ei naapurin pervo setä.)

Nam nam

Joulurauhaa

Joulurauhaa ja kaikkea hyvää itse kullekin säädylle. Meikä vetäs justiinsa viimeiset leivonnaiset uunista ulos ja harkitsen vakavasti että en hinkkaakkaan hellaa puhtaaksi, vaan annan sen olla just niin törkyinen kuin se on. Hurjaa!

Luticca kävi taas lääkärissä ja sai uuden kuurin korviinsa. Edellinen loppui toissapäivänä. Kuuri jatkuu 10 päivän jälkeen estolääkityksenä, jospa se tehoais Tillin kuulottimiin. Jos ei, niin saattaapi mennä putkihommiksi.

Isosisko odottaa innoissaan huomista. Hän kertoi saavansa pukilta nukenvaunut. Ihanaa kun on noin kova luottamus kirjeen voimaan.

Huomenna on tiedossa perinteistä settiä eli sukulaisten kanssa seurustelua, lahjain jakoa, syöpöttelyä, telkkarin tollottamista ym ym ym. Harmillisinta on, että Mies pääsee vasta puoli neljän aikaan töistä, mutta minkäs teet. Tai no, Kätevä Emäntähän tekee sapuskat valmiiksi niin että Husbandi pääseen asappina ruokapöytään -> suku voi saapua -> pukki voi saapua -> Ipanuksen tuskallinen odotus päättyy.

Suut täynnä rusinoita on vähän hankala hymyillä. Onneksi sen voi tehdä silmilläkin.

Vaippako vaiko eikökö

Ipanus päätti eilen, että hän ei halua vaippaa yöksi. Mies piti palopuheen aiheesta "pitää herätä ja mennä vessaan pissalle kun pissattaa" ja Ipanus nyökytteli pontevasti.

Mä kömmin punkkaan puolilta öin ja tapani mukaan tsekkasin Pellavapäisten Tyttöjeni tilanteen ennen sitä. Pienempi pää nukkui ja niin teki Isompikin. Vaikka pyjama ja lakanat oli ihan litimärät.

Että se siitä vaipattomuudesta.

Tillikainen on lääkekkuurilla korvatulehduksen takia ja pikku bonuksena Pampulalla oli myös orastava silmätulehdus.Korvan tila ei ole taaskaan näkynyt muutoin kuin ruokahaluttomuutena ja yöheräämisenä. Mies kyllä väittää, että haistaa Lutikan hengityksestä milloin on korvatulehdus, minä en sellaista osaa.

Mummo nukkui pois

Rankkoja aikoja on ollut. Töissä on kiirettä, ulkona on koko ajan pimiää ja mun kaikista rakkain ja tärkein ja paras Mummoni nukkui pois.

Onneksi on jotain mukavaakin: Luticca kävellä pököttää ja Isosisko ilahduttaa päivittäin osuvilla kommenteillaan. Mies on vaan ihana.

Hautajaiset meni niin kuin hautajaiset yleensä menee. Paljon kyyneliä ja surua. Likat käyttäytyivät nätisti (halleluja rusinoille!). Lutikaattori vaan on niin kovin musikaalinen sielu, että heti kun urkuri alkoi veivata, niin Pallopyllyn pää alkoi nytkyä tahdissa. Muistotilaisuudessa ketään ujostelematon Ipanus loikkasi uppo-oudon kanttorin syliin ja "soitti" yhdessä Maa on niin kauniksen.

Joulu aiheuttaa kieltämättä jonninmoista stressin poikasta kun pitäisi siivotaleipoakokataostaalahjojasiivotaleipoakokataostaalahjojasiivotaleipoakokataostaalahjojasiivotaleipoakokataostaalahjoja, mutta eiköhän se joulu tule vaikkei ihan kaikki paikat olisikaan nuoltu puhtaaksi. (Ja kun talossa on Eräs Erittäin Innokas Askarteleva Leipuri, niin voipi olla että tonttujen/joulukorttien/piparien/ym asiaankuuluvien jouluhommien osia siivotaan pois vielä maaliskuussakin...)

Valokuvatorstai

Pysähtynyt.

Uusi kone

Veronpalautus muutettiin käden käänteessä pyykkikoneeksi. Mies oli agenttina kaupassa ja meikä tavas eri mallien teknisiä ominaisuuksia netistä puhelimen päässä.

Uuden Pyykkikoneen Ensikäynnistys oli juhlava tilaisuus. Koko perhe ahtautui kylppäriin ja Mies starttasi masiinan. Oooooo, sanoi Luticca ja Isosisko kun rumpu alkoi pyöriä. Oooooo, sanoin minä kun 1600 kierroksen linko lopetti pyörimisen ja otin ulos likipitäen kuivat pyykit. Miehen oooooo tuli siinä vaiheessa kun hän nuuskasi uudessa koneessa pestyjä vaatteita. Eipä lemua enää mynni!

Valokuvatorstai

Sininen ja valkoinen.

Ylös, kirjaimia, anna

Voi tätä kiireellistä elämätä! Kiire on sinne ja tänne ja tuonne, koko ajan pitää suhata eestaas. Ja koko ajan sataa vettä ja on niin pimiää ettei eteensä näe. Onneksi tuli joulukuu ja sain ripustaa muutamia tähtösiä ikkunoihin.

Marraskuun puolella ehti tapahtua pikkujouluissa käyntiä, Ipanuksen eka tanssinäytös (meni loistavasti - äiti minä tykkään kun kaikki taputtaa mulle!), lapsenvahtihommia Sisko-Kullan katraan kanssa, pulkkamäenlaskua vesisateessa Isosyötteellä (jos lumi ei tule meidän luo, me mennään lumen luo...), ja mikä tärkeintä: Tilli on alkanut toden teolla kävellä! Neliveto on enää hyvin harvoin päällä, kääpiökävely on melkein kokonaan vaihtunut tavalliseksi kanta-astujan käpsyttelyksi! Hyvä Tiilikainen!!!

Isosisko on alkanut piirrellä taloja ja kirjaimia. Hän osaa iskän kirjaimen, ukin kirjaimen, Ossin kirjaimen, Aleksin kirjaimen, Pikkusiskon kirjaimen, äitin kirjaimen ja minun oman kirjaimen. Edellämainitut hän kirjoittamisen lisäksi osaa tunnistaa esim. marketin seinästä tai sanomalehden otsikosta.

Toinen edistysaskel Ipanoidin maailmankuvan rakentumisessa on talon piirtäminen. Nuori Arkkitehti sai oivalluksen eilen illalla kun hän veteli kuvioita mangeettipiirustuslautaan: kato nyt mää ossaan piirtää talon! Ja kyllä - piirustuslaudalle hän oli sommitellut ihan selväpiirteisen talon savupiippuineen ja ristikkoikkunoineen. Piirustuslauta piti tietysti saada yöksi viereen ja aamulla huuto oli kohtuullisen kova & kyyneleet kohtuullisen isot, kun kävi ilmi että talo oli salaperäisesti pyyhkiytynyt yön aikana pois. Rankka homma.

Luticca hokee kiihkeästi asiaan kuin asiaan anna. Ota syliin = kaksi kättä koholla ja katse silmiin + anna. Pistä kenkä jalkaani = kenkä äitin käteen ja oma jalka tyrkylle nilkka ojennettuna + anna. Lue kirja = kirja äitin käteen + anna. Jne jne jne. Asiat tulevat hyvin selviksi.

Loppukevennyksenä ote elävästä elämästä Hoitotätin kertomana: Ipanus tutki lehteä ja näki kuvan leppäkerttukostyymiin puetusta lapsesta. Kato kärppäkettu! hihkaisi hän.

Valokuvatorstai

Jotta en unohtaisi (miltä se tuntuu paljaiden varpaiden alla, miltä se tuoksuu vastaleikattuna ja minkä väristä se on auringonpaisteessa...)

Askelia

Kirje J-pukille ja tukisukka

Ipanus kirjoitti tänään kirjeen Joulupukille: Minä olen pieni Memma ja haluaisin pienet vaunut. Ei ole mittään hättää, kaikki on kunnossa. Kiitos Joulupukki etukäteen.

Pikkusisko on outo otus. Ulkona hän kävelee pitkät pätkät ihan sen voimalla, että joku pitää kahdella sormella hupusta kiinni. Sisällä ei huvittaisi ollenkaan olla jalkojen päällä. Eräänä päivänä oli huvittanut vähän enemmän ja Mies oli pitänyt kättä olkapäällä, lähinnä henkisenä tukena. Lutikka oli pököttänyt eteenpäin eikä ollut tajunnut ollenkaan, että Mies oli jäänyt matkasta ja laittanut Tillin hartialle villasukan. Siinäpä varsinainen Tukisukka!

Kumpikin likka on saanut H1N1-rokotteen ja selvinnyt siitä ilman suuria oireita. Ipanoidi valitteli pari päivää käsivartta johon piikki pistettiin, mutta toisaalta, hän valittaa pari päivää hiuksen irtoamistakin...

Siinäpä ne kiihkeimmät.

Valokuvatorstai

Räiskyväkoipinen rapulainen.

Piikitys

Banaania poskeen! (Ja lisää pitäis saada!)

Kihisin eilen koko päivän raivosta kun piti työ- ja hoitopäivän jälkeen lähtä jonottaan sitä tanan H1N1-rokotetta. Sovittiin aamulla Hoitotätin kanssa että hän syöttää tytöille Kunnon Aterian vasta välipalan aikaan, että jaksavat jonottaa tuntitolkulla. Tutkutin ja kitisin kaikille miten perssiistä tämmönen jonotusjärjestelmä on, ihan kuin oltais Neuvostoliitossa eikä 2100-luvun hyvinvointivaltio-Suomessa. Ärrr ja grrrr ja murrrrrrrrrrr.

Saavuttiin sitten neuvolan pihaan. Parkkipaikka oli tupaten täynnä kuten olettaa sopii. Pahat aavistukset senkun kasvoivat ja suoni tykytti jo valmiiksi ohimolla. Ulos asti jono ei onneksi kiemurrellut, mikä oli aikamoinen yllätys, sillä meidän neuvolan alue on kaupungin laajimpia. Mentiin sisään. Ovella oli hymyileväinen neitokainen vastassa. Hän opasti ottaan kuteet pois ja ohjasi meidät saman tien rokotushuoneeseen. Ilman minkäänlaista jonotusta siis.

Vatavakkia?!?

Miten tässä näin kävi?!?

Luticalle pistettiin rokotus reiteen ja siinäpä se. Että heippa vaan.

Olipa helppoa. Turhaan rutkutin ja tykytytin ohimosuonta.

MUTTA pakkohan on jotain olla hampaankolossa kunnallista terveydenhuoltosysteemiä kohtaan ja sanonpa tämän: Tillille annettiin tiistaisella tarkastuskäynnillä se mpr. Nyt kuulin, että olisi suositeltavaa pitää useamman viikon väli rokotusten antamisessa. Eikä mpr-rokotteen antaja puhunut siitä mitään, vaikka tiesi sikaflunssan rokotusaikataulusta. Nyt ootellaan millaiset kauheat rokotusoireet Luticca-riepu saa. Höh.

Lutikan mitat

Perheen Pienin kävi puolivuotistsekkauksessa täti Lääkärin luona. Lukemat näytti käyränmukaista kasvua eikä sisäelimistä kuuluvista äänistäkään ollut huomautettavaa. MPR-rokotus tuikattiin reiteen, mutta sitä Lutikka ei edes huomannut kun luki niin keskittyneesti kirjaa.

Vertailun vuoksi vertailen sisarusten 1,5-vuotisnumeroita, vaikkei niin kuulemma kannattaisi tehdä. Isosisko: 10,6 kg / 83,5 cm / 47,7 cm, Pikkusisko: 11,8 kg / 82,3 cm / 50,1. Meidän Pitkä ja Pätkä, Ohukainen ja Paksukainen, Suippukaali ja Pallopää. Hauskaa, miten samoista aineksista kasatut likat voi olla noin erimallisia. Ensimmäinen on ihan isänsä mallinen ja toinen äitinsä muotilla tehty ympyräpäinen tyttö.

Jos pitäisi nimetä yksi ankaran v-tutuksen aihe, niin juuri nyt se olisi sikainfluenssarokotusjärjestelyt tässä ns. teknologisesti kehittyneessä kaupungissamme. Luticcahan ei tietenkään saanut rokotetta neuvolakäynnillä, koska se olisi ollut asiakkaan kannalta liian helppoa, ehei. Hän saa sen huomenna jos menee jonottaan neuvolaan klo 15-18 välisenä aikana. Niinhän me sitten tehdään. Haen ipanat hoidosta ja mennään jonottaan/saamaan joko rokote tai tauti; molempia lienee tarjolla kun tsiljoona räkänokkaa survotaan pieneen odotustilaan kuolaamaan toistensa päälle. Että kiitti fidusti, Oulun kaupunki, hyvin on tämäkin asia järjestetty!

Voisin vaahdota asiasta enemmänkin, mutta ottaa niin pannuun etten edes viitsi. Kukaan Päättäjä tuskin lukee ärvistelyäni, joten taidanpa valittaa sellaisen kanavan kautta, että viesti toivottavasti kantautuu oikeisiin silmiin. Sanonpahan vaan vielä että voi perkele!

Valokuvatorstai

Kuu.

Hänellä on hajuaisti

Oltiin likkojen kanssa kaupassa. Mentiin muovikippo-osastolle. Ipanus nuuskutti ilmaa epäluuloisen näköisenä: Äiti, mikä täällä haisee? En tiiä. Täällä haisee pilippara*! kajautti Nuusku täysin palkein. Minä suhisen että no eikä haise, muovikippo täällä haisee. Eikä haise, TÄÄLLÄ HAISEE PILIPPARA! KENEN PILIPPARA TÄÄLLÄ HAISEE??

Katsoin parhaaksi tehdä uukkarin ja ottaa autokärryjen suunnan kohti parempia hajuja.

*pilippara=feminiininen haaruväli

Antibioottia ja kyynelhelmiä

Tässä taloudessa kuluu antibiootteja! Juuri kun Tilli sai kuurinsa loppuun, niin Ipanus the Sormenlutkuttaja sai tulehduksen lutkutussormeensa. Ja viiden päivän antibioottikuurin. Miehen kanssa ollaan kovin toiveikkaina, että tämä tapahtuma lopettaisi sormenimemishommat kokonaan. Ipanoidi on itse kovin varma siitä, että äiti en ime sormia ennää ollekaan, mutta saapa nähdä.

Tänään piti kaivella Oikeat Talvikuteet esille kun pakkasta oli aamustuimaan peräti -9 astetta. Hrrrr. Luticca oli niin tumpattu kääreisiin, ettei pystynyt kunnolla päätä kääntään.

Ja Lutikasta puheen ollen, taas pukkaa hammasta. Oikeanpuoleinen alakolmonen on vuorossa seuraava. Ilmeisesti se jonnin verran vaivaa tyttöä, koska hänelle ei maistu ruoka YHTÄÄN OLLENKAAN ja se on todella harvinaista se!

Mua nyrppii kun olen niin nyssy, etten viittinyt lähtä eilen yksin Sparzanzan keikalle. Mies menee tänään nautiskelemaan kamujen kanssa Viikatteesta ja mä olen kotinaisena. Pöh. Ärsyttävää.

Ipanus on oppinut laulaan kaksi biisiä oikeilla sanoilla ja likipitäen oikealla sävelelläkin: Hämähämähäkki ja Tuiki tuiki tähtönen. Niitä me veisataan yhdessä ainakin kuusi kertaa päivässä ja Ipana nauttii. Kaikista rakkain laulu hänelle kuitenkin on Pelle Miljoonan Kyynelhelmet eli Ipanuksen kielellä kissalaulu. Sanoituksesta Pinsessa muistaa sanan sieltä, toisen täältä, mutta se ei haittaa Artistia ollenkaan, koskapa hän osaa korvata puuttuvat osiot omilla lyriikoillaan sangen sujuvasti.

Valokuvatorstai

Vuorenpeikkojen luolassa.

Lääkitystä ja mikä se on

Luticca nautti alkuviikosta kolmen päivän ajan antibioottia korvatulehduksen aiheuttamiin vaivoihin. Nyt elämä on taas hymyä ja kiherrystä täynnä. Uutena uutuutena Beibe sai myös sisäänhengityspömpöösin, jonka avulla hän nautti ventolinea hinkuvaan hengitykseensä. Enpä tiedä auttoiko.

Eilen Tilli tippui portaista. Meni ympäri kuin räsynukke ja mä en voinut tehdä mitään kun en ehtinyt ottaa kiinni. Kaamean näköistä hommaa, mutta onneksi ei käynyt mitenkään. Mimmi ei alkanut edes karjuun, oli vaan jonninverran ihmeissään tapahtuneesta. Ja oli saman tien menossa uudelleen rappusiin. Suuttui ja päästi HUUDON siinä vaiheessa kun laitoin portin kiinni.

Isosiskon kyselykausi on muuttanut muotoaan. Kuuminta hottia ei ole enää kysymys miksi vaan mikä se xxxxx on?. Xxxxx:n tilalla kysymyslauseessa on esim. perillä tai kuohua. Käymme syvääluotaavia mikä se on -keskusteluja erityisesti automatkoilla hoitopaikkaan ja sieltä kotia tullessa.

Valokuvatorstai

Tie ulos.

Hele - kari

Ipanus lukee ruokapöydän ääressä lelukuvastoa. Hän on täysin uppoutunut pinsessaunelmien maailmaan. Tyttö ei näe eikä kuule mitään muuta kuin hinanat pinsessavaunut jotka haluaa joululahjaksi.

Samaan aikaan Mies tuuskaa tiskialtaan yllä ja roiskauttaa vettä päällensä. Voi hele... sanoo hän. -KARI! kajauttaa Ipanoidi samaan hengenvetoon ilman että katse nousee kuvastosta.

Vanhemmilla oli taas hauskaa.

Hohhoijjaa

Talvea puskee. Eilen oli sen verran lumen tapaista valkoista söhjöä maassa, että jälkipolvi sai kokea mäenlaskun hetkellisen riemun. Lutikan nokka alkoi sitten vuotaa kamalasti ja yskääkin on. Saapa nähdä joutuuko hän taas antibioottikuurille. Höh.

Kovin on hiljaista ja ankeaa elo tää. Tämän viikonlopun Kohokohta on kaverin järkkäämät PartyLite-kutsut. Menen sinne, vaikka tiedän, etten taatusti osta mitään, koska yliherkällä* hajuaistilla varustettu klyyvarini vuotaa verta jo ajatuksesta, että meidän kotona pitäisi nuuskia mokomia haisukynttilöitä. (Eikun siis tuikkivia ja votiiveja. Suokaa anteeksi maalaisuuteni.)

* Miehen mielestä on jotenkin omituista, että joku voi haistaa milloin potut on kypsiä. Daah?! Eihän siinä mitään kummallista ole! Se on vaan kade, koska sillä on isompi nokka kuin mulla eikä se toimi yhtä hyvin.

Mjoo. Eilen illalla vietettiin Miehen kanssa laadukasta parisuhdeaikaa. Tein herkullisia sushikääryleitä ja alettiin kattoon leffaa. Saatiin viittä vaille kaikki sushit syötyä ja seuraava havainto onkin että avaan silmäni ja näen että Siippa kuorsaa kuola poskella ja leffa on loppunut. Olipa hurja ilta.

Valokuvatorstai

Puistossa

Viikonvaihde tuli ja meni. Oli kivaa kun ei ollut mitään Pakollista Tekemistä, ei aikatauluja eikä kiirettä. Kelit oli mitä mainioimmat ulkoiluun ja pihahommiin, pyöräilyyn ja puistoleikkeihin.

Valokuvatorstai

Virta. Sitä ei ole soittimessa (luojan kiitos), mutta Taiteilijassa sitäkin enemmän.

Lutikan elämää

Neiti Luticator, n. 1v 5kk, on oppinut uusia temppuja. Niinkuin näyttämään missä on napa, hän itse, äiti, sisko ja iskä ja iskän napa. Hän myös sanoo selevällä suomenkielellä aii ennen kuin painaa pullean poskensa halattavaa vasten ja napsauttaa huulia pusun merkiksi. Viimeisimpänä uutuutena Tilli on oppinut ääntelemään kuin apina, hii-hi-huu-hi-hii-hu-hiiihu, silleen sisään- ja ulosvedettynä hinkuma-tyyppisellä äänellä.

Itse syömistä Tilli treenaa aina kun ruokailee. Siitä hommasta ei tule yhtään mitään jos omassa kädessä ei ole lusikkaa! Ja kylläpä hän saa suuhunsakin ohjattua jonkun jytysen. Kaikista suurinta herkkua on jäätelö, d-vitamiinipillerit ja viinirypäleet. (Vaikka eipä hän hyljeksi mitään muutakaan ruokia...)

Hampaita pukkaa ja takatukka kasvaa. Liikkuminen tapahtuu suurimmaksi osaksi polvikävelemällä, normaali kävelytyyli ei voisi juuri vähempää kiinnostaa. Pottaan päin ei olla kotona vielä katsottu ollenkaan, hoidossa on kuulemma on kokeiltu eikä Tilleröistä kiinnosta ollenkaan.

Isosiskon tavoin Luticca on suuri musiikin ystävä. Olipa biitti tai veisu millainen hyvänsä, Juniori alkaa taputtaa ja veivata hanuria heti kun musiikkia on kuuluvissa. Muutenkin Pallonaama on iloista sorttia, varsinkin jos mikään ei ketuta. Jos ketuttaa, sen kyllä todellakin kuulee!


Jos en saa ite syyä, niin sitten en syö ollenkaan. Niih.

Viimeaikaisia

Jestamboo kun on kaikenlaista tapahtunut sitten viimekirjoituksen. Oon viettänyt villin viikonlopun Turussa ja molemmat Perilliset on syöneet lääkekuurit korvatulehdukseen. Nyt on Mies jossain kummassa horkkataudissa ja mun selkä on sanonut poks. Huomenna käy linjat kuumana kun me soitellaan työterveyden perään.

Lunta on satanut ja Haaparannassa olemme käyneet törsäämässä talvirenkaisiin ja kaikenlaisiin sisustuselementteihin. Pitäis ne talvikumet saada autoon, mutta ne pitää ensin laittaa vanteiden ympärille. Että toivottavasti ei ole pakkasta yöllä kun on koko päivän satanut vettä...

Ipanoidi on alkanu viljeleen Ihan Oikeeta Ärrää sanoissaan. Pärisyttelee kuin vanha tekijä. Pikku-Kakkonen on opetellut muita äänteitä: hän tietää nykyään miten lehmä, apina ja aasi sanoo. Suloinen hinkuja on hän.

Tänään vähän mööbleerasin ja tein Lutikan nukkumakammiosta itselleni askarteluhuoneen. YESH! Saa olla ompelukone ja muut tarvekalut ihan rauhassa juuri siellä! Haa! Lutikaattorin punkka siirtyi naapurikamariin Isosiskon sängyn viereen. (Ipanuksen kanssa yhdessä tuumailtiin pinnasängylle sopivaa paikkaa ja tuntuipa Isosisko olevan iloinen uudesta huonetoverista.) Että saapa nähdä miten yöt alkaa sujua tämmöisellä järjestyksellä.

Ei kaikista vähäisimpänä uutisena mainittakoon, että 28.pv kulkevaa kuuta Rakas Ystäväni sai pikkuisen tytön. Oi mikä söpö vauva! Huomenna menen häntä eka kerran katsomaan ja se on vähän riskaabelia kun jo pelkkä kuva sai melkein vauvakuumeen nousuun...

Yötön yö

Kiesus, mikä yö. Tilli ilmoitti abaut klo 24 että on hereillä ja viereen pitäisi päästä. Itse olin juuri puolisen tuntia tätä ennen päässyt sänkyyn ja saanut unen päästä kiinni. Niin että vierelleni hain Lutikan ja oletin että unia jatketaan saman tien.

Ei jatkettu.

Kolme ja puoli tuntia hän pyöri ja hyöri, yski ja hihkui, välillä huuteli jotain. Suurimmaksi osaksi kuitenkin pyöri akselinsa ympäri kuin vartaaseen seivästetty laiskiainen. Että eipä sitten meikäläinenkään nukkunut.

Onneksi Mies nukkui.

Perheen Maskuliinin unta ei häirinnyt edes se, että myös Isosisko päätti tulla kimppapetiin lutkuttaan sormea, potkimaan peittoja ja ähisemään. Lopulta mulla paloi käämi ja karjaisin että menee hermo!!! Ja kas, Mies heräsi! (Kun jälkeläiset aloittivat yhteiskonsertin. Hyi tuhmaa äitiä kun tuolleen säikyttelee lapsiaan!)

Vei Ipanuksen takaisin omaan sänkyynsä ja lähti noutamaan särkylääkettä Lutikalle.

Kului hetki.

Ja toinen.

Ja kolmas.

Vessa kohisi alakerrassa.

Ei mitään kiirettä... Lutikka jo melkein nukahti.

Mies karjuu että miten paljon tätä lääkettä laitetaan. Minä huudan takaisin että katso siitä taulukosta. Mistä taulukosta? No siitä annosteluoppaasta. Mikä se on? Sellainen sinenen luottokortin kokoinen. Missä se on?!

Voi jessus.

En sanonut enää mitään vaan odotin.

Odotin lisää.

Ja vielä.

Jumalauta, että voikin kestää!

Lutikka nukahti.

Mies kolistelee portaat ylös. Nyt tuo nukkuu, sanoin. No voi kerkele sanoi Mies ja sytytti valot.

Ei nukkunut enää.

Annoin lääkken, sammutin valot ja nappasin Tillin kainaloon. Hirveä protestihuuto, mutta Mies jo kuorsasi täysillä.

Lisää pyörimistä ja hyörimistä. Minä valvoin ja olin lievästi v-i-t-t-u-u-n-t-u-n-u-t.

Jossain vaiheessa Miehen kello soi ja hän kömpi ylös. Kuin aikamerkin saaneena Lutikaattori pisti silmät kiinni ja alkoi nukkua. Otin vinkistä vaarin ja nukahdin itsekin. Kellon soittoon oli onneksi melkein kaksi tuntia aikaa.

Että äiti on vähän väsynyt. (Ja oletettavasti kaikki muutkin Perheen Jäsenet.)

Hampaita, askelia ja muuta urheilua

Eipä ihme, että Nahkakuulans suusta on valunut kuolaa kuin Niagaran putouksesta: samanaikaisesti onpi puskeutumassa molemmat alakakkoset ja se yksi ylös!

Tänään aamulla, noin 2 h 15 min sitten, Lutikaattori otta LUKUISIA askelia Hoitotätin luota mun luo ja takaisin! Ja oli itsekin ihan ihmeissään tuosta päätähuimaavasta menosta!

Eilen illalla käytiin koko Perheen kanssa Uimalassa. Nappanahka oli eika kertaa mokomassa paikassa, ja oli aluksi ihan kummissaan, mutta noin viiden minuutin alkutöllistelyn jälkeen hän pyrki jo kovin aktiivisesti altaan syvään päähän. Naama loisti kuin 1000 watin hehkulamppu, suu oli auki ja intokiljunta korviasärkevää. Välillä hän työnsi naamansa veden alle ja oli entistä enemmän innoissaan! Aika lystikkään näköistä kun tuollainen hihkuva hahkupallonaama kelluu kuin korkki ja sätkii kaikilla sätkyteltävissä olevilla ruumiinosilla.

Myös Isosisko nautti vesielämästä täysillä. Veti käsipohjaa kellukkeet selässä kuin olisi sitä ikänsä tehnyt. Menoa ei haitannut tippaakaan se että Mies oli laittanut uikkarit väärin päin ja niiden yläosa hilautui jatkuvasti napaan. Lopuksi laiheliini Pinsessa tärisi vilusta ja huulet oli siniset, mutta silti olisi pitänyt vaan jatkaa kroolitreenejä.

Tiedä häntä johtuuko se tuosta urheiluaktiviteetista vai mistä, mutta viime yön ipanat nukkui kuin murmelit ja aamulla löysin meiltä kaksi iloista pellavapäätä. Pinsessa Ipanus raportoi nähneensä hyvvää unta aulinkosta, lumiukosta, pinsessasta, ponista, isistä, äitistä, pikkusiskosta ja papasta.

Mitä me sitte tehhään?

Lutikaattori on ottanut todistajien läsnä ollessa ainakin viisi askelta ilman tukea. Ja suuhun on ilmaan tunut toinen yläkakkonen. Ja aamulla hän hoksasi että peilistä kurkkii joku aivan ihana pallopää ja sille piti naureskella ja olla aiiii.



Pinsessa Ammeliise on oppinut sanomaan ärrän oikein tietyissä sanoissa. Joissain sanoissa ärrä ääntyy deenä ja joissain sanoissa ällästä tulee ärrä. Pinsessa saa päivittäin kaameita kiukkukohtauksia, erityisesti kun hänet noudetaan Hoitopaikasta kotiin. Eilen hän laittoi musiikin soimaan ja tanssi tauotta puoli tuntia. Sitten istui sohvalle ja sanoi että nyt mää piän tauon.

Aina kun haen mukulat hoidosta, Isosisko kirmaa portille ja kiljuu kurkku suorana, luullakseni ilosta. Kun ehdin puhe-etäisyydelle, kysyy hän mitä me tehhään kotona? Sitten on PAKKO keksiä tekemistä, pelkkä oleminen ei riitä. Eikä yksi tekeminen piisaa, pitäisi olla MONTA tekemistä. Seuraavan päivän ohjelma pitäisi mielellään laatia jo edellisenä iltana. Äiti mitä me nukkuman jälkeen tehhään? Menette hoitoon. Mitä me sitte tehhään? En vielä tiiä. Mennäänkö pyödäileen? Voidaan mennä jos ei sada. Mitä me sitte pyodäilyn jälkeen tehhään? Tullaan kotiin. Mitä me sitte tehhään? Jne jne jne.

Eipä paskempia

Taas on se aika vuodesta kun alkaa oleen ankeaa. Vettä sataa vähintään joka toinen päivä ja sisälläkin on kylmä kun ollaan niin pihejä ettei raskita laittaa (sähkö)lämmitystä päälle ennen kuin henki höyryää.

Haaveksin takkatulesta ja hyvistä kirjoista, sellaisesta ruuasta joka kerryttää ihraa nahan alle jotta pärjään talven yli, piiiiitkistä yöunista ja lörpöttävistä pipoista. Tosiasiassa elämä on jotain ihan muuta. Mutta tosiasiassa se ei haittaa.

Aamulla taas mietin kuinka onnekas olen kun mun elämä on justiinsa tällaista kun se on. Kuinka ihanaa on ottaa Lutikka viekkuun ja lämmittää pieniä kylmiä varpaita omia jalkoja vasten peiton alla. Kuinka ihanaa oli eilen illalla kun Isosisko ihan yllättäen, ilmen sen kummempaa syytä, kesken vasemman käden peukalon kynnen leikkaamisen, moiskautti mulle pusun poskelle. Kuinka ihanaa on kun Mies, tuo Suuri Saalistaja, tuli mökiltä kotiin ja toi Perheelle Ruokaa eli pari hyvän kokoista haukifilettä ja oli hyvin tyytyväinen reissuunsa.

(Ja olipa Mies saanut mökkinaapureilta kymmeniä kiloja pottuja, jotka salaa roudasi rintamamiestalomme tätä tarkoitusta varta vasten rakennettuun pottulaariin. Kutsui sitten Perheen Ihastelemaan. Olipa se näky! Tuli jotenkin omavaraistaloudellinen olo.)

Että niin. Eipä tässä paskempia. (Vaikka välillä vituttaakin.)

Valokuvatorstai

--- ”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” ---

Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko), Tammi 1996.

(Kuvassa on ote paikkakunnan tähtitornin seinästä.)

Valokuvatorstai

(Pakko)rajattu.

Tällä viikolla

Ollaan kateltu Kotikaupunkia korkealta ja käyty Ravintelissa syömässä ja fisuja ihmettelemässä kalatien ikkunasta ja käyty pyöräilemässä ja puistossa ja sen sellaista. Perheen Feminiinisin Hahmo vietti eilen vapaaillan kun kävin likkakavereiden kanssa syömässä (persialaista ruokaa - yök, ei maistunut yhtään millekkään, oli vissiin kokilla suola unohtunut) ja leffassa (Haarautuvan rakkauden talo - hauska kuva, suositan).



Hoitotätin kanssa käytiin kasvatuksellinen keskustelu kuten kerran vuodessa on tapana, ja olin TOSI ylpeä Ipanuksesta kun HT kertoi että Ipanoidi pitää visusti huolta Pikkusiskosta. Kuulemma puolustaa kun muut tönivät ja vievät leluja, ja jos itku tulee niin Ipana on ensimmäisenä halimassa ja lohduttamassa että ei ole mittään hättää. Kotosalla tuollaista käytöstä ei juuri näe, mutta onneksi hoidossa kuitenkin.

Lutikaattori olla mollottaa ja on ihana. Kaikista ihanin hän on aamulla kun herätessään on ihan tööt, mutta hiljalleen alkaa ajatus toimia ja virne ilmestyy naamalle. Lutikainen ei ole koskaan aamulla pahalla tuulella vaikka muu sakki olisikin. Ihana hän on myös yöllä herätessään kun haen viereen ja Tuhnake pyöräyttää itsensä mukavaan asentoon mun kainaloon ja nukahtaa siihen ilman sen kummempia seremonioita.

Ipanukselta kysyin eräänä päivänä että mikä susta tulee isona? Hän katsoi mua vähän aikaa ja vastasi sitten että nainen. Tulipa mieleen että taisi olla tyhmä kysymys.

Valokuvatorstai

Inhimillinen maisema?

Vaatevalintoja

Nyt muutamina (eli kaikkina) aamuina ennen hoitopaikkaan lähtöä meillä on ollut ankaria tahtojen taisteluja vaatteista Ipanuksen kanssa. Äiti mää haluan jonkun mekon, ilmoittaa Kakru. Äiti mää haluan pelkän mekon! Eiiii en halua puseloa alle! Äitiiiiiii!!!!! En ossaa pukia äitiiiiiii auta!

Ja tietystikään mikä tahansa mekko ei käy. Äiti mää haluan kukkaismekon. Äiti mää haluan valkkumekon. Äiti mää haluan sen hinanan mekon! Äiti mää en halua laittaa sitä!!! (Kun äiti ehdottaa esim. olio-, eläin- tai raitamekkoa.)

Ipanuksen hyväksymiä värejä ovat vaaleanpunainen, valkoinen ja violetti. Satunnaisesti myös turkoosi käy. Tärkeää on kuitenkin että vaatteet sointuu keskenään. (Äiti tämä on hinan saman välinen!)

Kun sisävaatteet on saatu ylle (useinmiten Ipanuksen Hirveän Huudon ja Äidin Uhkausten säestämänä eli lähdet sitten ilman puseroa hoitoon jos se ei passaa mikä on annettu jne jne jne), siirrymme ulkopukineiden pariin. Niissä eniten keskustelua aiheuttaa päähineen valinta: Älä laita sitä hellehattua, siellä on kylmä ilma. Laita tämä pipo. EN LAITA! Minä laitan hatun! Et laita. Laita joku pipo. EN LAITA! Minä laitan huivin! Et laita. Laita pipo. EN LAITA! Mää haluan laittaa tämän (kädessä on hello kitty- lippalakki / kukkalippalakki / muotoon ommeltu huivin lirpake / norsulierihattu / talvipipo). Älä laita sitä. Sulle tulee kylmä / kuuma. Laita nyt tämä pipo. Kato nyt kun se sointuu ihanasti sun haalariin ja kinttaisiin.

Erävoitto äidille. (Ipanus johtaa ottelua 9-1.)

Sitten kun vielä käydään läpi käsineet (harmaat vai vaaleanpunaiset kinttaat, siniset vai vaaleanpunaiset lapaset, vihreät, violetit vai vaaleanpunaiset hanskat), kengät (uudet lenkkarit, rönttälenkkarit, vaaleanpunaiset kumpparit vaiko punaiset kumpparit) ja tunteita herättävä haalari vaiko takki ja housut -keskustelu, niin ollaan jo melko selvillä vesillä.

Onneksi Lutikka on iloinen kun joku pukee jotkut vaatteet päälle.

Kuvataiteilija Ipanus

Isosisko tykkää valokuvauksesta. Varsinkin kun saa itse ottaa kuvia. Ohessa on eilisen valikoiduista paloista tehty kollaasi:

1. Nukenrattaat, joilla Pikkusiskokin saa leikkiä. Ne toiset, paremmat, on yksinoikeudella varattu Taiteilijalle itselleen. Nyt työn alla on nukenVAUNUJEN hankinta eli kun Ipanus ei ime sormia, saa hän siitä merkin ja kun taulukko on täynnä, saa hän suuresti himoitsemansa vaunut.

2. Kuvataiteilijan omakuva peilin kautta.

3. Uusi Amme, josta on sisustettu laiva tyynyjen avulla.

4. Lähikuva mopon naamasta. Äiti kato, hinan hölmön näkönen!

5. Pikkusisko.

6. Äiti kato, Lutikan yksi silmä. (Toisessa silmässä leiskuu varmasti vieläkin salamavalo kun noin lähellä on räpsäytetty.)

7. Pikkusiskon kalju. (Kuules, eihän sisko enää ole kalju, kato vaikka, päässä on jo paljon hiuksia. Ei oo, sanoo Ipanus. Jahas sanoo äiti.)

8. Lutikainen roikkuu. (Äiti nosta minutkin väälin päin! Ja sitten Kuvaajatar piti luovan tauon väärinpäin.)

9. Nojatuoli.

10. Tuoli, lipasto ja matto.

11. Uusi amme ilman tyynyjä. (Vihdoinkin sain hommattua toisen ammeen. Kylpemisestä tuli heti paaaaaaaaaljon hauskempaa kun molemmilla jälkeläisillä on omansa.)

12. Leikkihuone. (Ipanoidi on erityisen kunnostautunut tilojen kuvaamisessa. Olohuoneestakin on noin 20 kuvaa eri kulmista otettuna.)

13. Mopo ja kato äiti siinä on musiikkia. (Kuvataiteilija painoi ainakin viisi kertaa mopon nenää ennen kuin onnistui tallentamaan ränkytyksen tahdissa vilkkuvan valon muistikortille.)

Toivottavasti valokuvaus jaksaa kiinnostaa vielä teininä ja siitä eteenpäin. (Mun taitaa olla parasta hommata kunnon kalusto, ettei innostus ainakaan välineiden takia lakkaa. Haa!)

Loppukesän luontoretki

Vietettiin alkuviikosta mukavaa perheaikaa ja käytiin Koitelissa. On se vaan kiva paikka! Lutikaattori tuijotti huuli pyöreänä koskien kuohuja ja Isosisko löysi vaikka miten jänniä kivenkoloja tutkittavaksi. Aikuisväestön sielu lepäsi kauniissa maisemissa.

Valokuvatorstai

Haaste: Katso kuvaa, jatka tarinaa. Mitä tulee mieleen?

Mihin se mun kolmas tutti jäi?! Se mansikanmakuinen? ÄITI! Jäikö se mökille??!

Ylös- ja eteenpäin

Lutikaattori oli eka kerran yötä kaukana kaukana vanhemmistaan, vaan eipä se häntä paljonkaan haitannut. Iltapala oli maistunut ja unille oli hän taintunut ilman mitään heikkoa. Mahtihomma.

Isosisko oli yökylässä mukana, ja hyvin oli viihtynyt myös hän. (Sillä aikaa kun lapset nukkuivat Tätinsä valvovan silmän alla, vanhemmat rilluttelivat ja hilluivat ankarasti. Miehen tasavusoikymmenjuhlat nääs.)

Nappanahka on alkanut harjoitella Seisomista. Ilman tukea siis. Sängyn päällä se sujuu parhaiten kun ei ole pelkoa kolhuista pyllähdyksen sattuessa, ja niitähän sattuu paljon. Laitettiin harjoitusalustaksi patja olkkarin lattialle ja siinäpä onkin treenattu ankarasti. Ipanuksen mielestä se olisi myös kelpo painimolski, mutta Lutikainen tykkää enemmän Seisoa. Jalat on niin harallaan kuin vain housut antaa periksi ja pallonaama hehkuu onnistumisen iloa.

Myös polvikävelyä on alkanut harrastaa tuo Seisoskelija. Hauskinta on kävellä nukenrattaita työntäen, mutta ratakset ei ole välttämättömät. Kädessäkin voi kantaa jotain rompetta, mutta ilmankin saattaa kulkea.

(Ajankohtaisempien otosten puutteessa kuvituksena on räpsäyksiä toissaviikonloppuiselta mökkireissulta.)

Lisää p-askaa

Oltiin mökillä. Ipanus kiikutti potan terassille ja istahti asialle. Ähisi ja punnersi pottaan ison jöötin.

Kului hetki.

Äiti, mulla tuli paskanhajuinen kakka! kajautti Pinsessa emolleen oven läpi.

Taas äitiä nauratti.

On nuo paska-asiat vissiin niin hassuja.

Valokuvatorstai

Parasta kesässä: kiikussa hulmuava tukka ja uudet hampaat.

P-askaa

Lutikka harrasti kaikessa rauhassa mielihommaansa eli kenkien imeskelyä kun Isosisko puuttui peliin. Hyi yäk ne on likasia ei niitä saa ottaa. sanoi hän ja tuumasi lisäksi vähän pienemmällä äänellä että paskaa.

Kohta Ipanoidi kipitti äitinsä luokse innoissaan. Äiti tiiäkkö mitä mää sanoin? No en tiiä. Mää sanoin että paskaa!

Äitiä mainasi naurattaa, mutta pokka piti. Antoipa hän kuitenkin elämänohjeen lapsukaiselleen: Älä sano että paskaa. Se on iskän sana. Sano mielummin että kakkaa. Joo tuumasi Ipanus silmät suurena.

Seuraavana aamuna Lutikalla oli taas kenkä suussa. Isosisko seurasi sivusta ja sanoi hyvin pienellä äänellä paskaa.

Niinpä niin.

Huh hellettä

Hellettä pitelee. Mua henk koht vähän jo tympii tämä ainainen auringonpaiste, mutta pakko kait se on kestää niin kauan kuin tätä kestää. (Ei ehkä jurppis niin kovasti jos olisin vielä lomalla.) Jälkeläisiä arska ei ärsytä yhtään. Isosiskosta on hinanaa kun saa olla mekko päällä ja kävellä nurtsilla vadpailla. Pikkusisko konttailee hellehattu päässä ja hikoilee. Uldrablondiini kun on, niin pakko on pitää pitkähihaista ja -lahkeista yllä ettei kärähdä. Eikä shortseissa sitäpaitsi ole kovinkaan miellyttävää kontata pitkin kivetyksiä, hietikoita ja nurmikkoa, ei ainakaa Lutikaisen mielestä.

Eilen Ipanoidi sai kauan kinuamansa uima-altaan pihalle! Oijoi! Aluksi hän loiski ja polski altaassa itsekseen, mutta siteen Tilli hoksasi että jotain kivaa tapahtuu ilman häntä ja vaati päästä mukaan. Iskä ja äiti harkitsivat myös liittymistä seuraan, mutta ei sitten kuitenkaan. Likat nautti ihan täysillä.

Niin ja siellä Oman Hoitotätin luona hoitolaiset ovat kuin kotonaan. Ei mitään sopeutumisongelmia, ei lapsilla eikä vanhemmillaan.

Loppukevennykseksi kirjattakoon Ipanuksen viimeisin Idea. Hän leikkasi saksillaan paperista suikaleen ja sanoi että tää pittää laittaa mun lanteeseen. Miksi? kysyi äiti. Ku mää meen sinne lestivaaviin sinne lokkisaaleen ja tää on mun lanneke. Hetken aikaa mutsi mietti kunnes oivalsi: Ipanus on menossa festareille Kuusisaareen! Siellähän iskä ja äitikin oli pari viikkoa sitten. (Ja Ipanoidi itse pari vuotta sitten.)

Ipanuudeli rokkaa Viikatteen tahdissa Qstokissa vuonna 2007.