Summa summarum 2007

Tammikuu
Ei muistikuvia

Helmikuu
Ei muistikuvia

Maaliskuu
Ipanoidi vietti ekoja synttäreitään ja korvatulehdustaan.

Huhtikuu
Kaksi viivaa raskaustestiin.

Toukokuu
Keskenmeno.

Kesäkuu
Lapsella on vesirokko.
Miehellä on vesirokko.
Mut vakituistettiin Firman palkkalistalle.

Heinäkuu
Riikassa oltiin.
Norjassa oltiin.
Rokkifestareilla oltiin koko perheen voimin.

Elokuu
Kaksi viivaa raskaustestiin.

Syyskuu
Ei muistikuvia

Lokakuu
Ei muistikuvia

Marraskuu
Ei muistikuvia

Joulukuu
Firman pikkujouluissa joilotti Koivuniemen Paukku.
Ipanus muutti pinnattomaan sänkyyn.
Joulu tuli ja meni.

Että siinähän se vuosi taas vierähtikin... Aika hiljaista on ollut näemmä. Parhaiten ajan kulumisen tietty näkee Lapsen kehitymisestä ja kynsien kasvamisesta. Mutta kaiken kaikkiaan ihan jees vuosi. Enemmän on sattunut hyviä asioita kuin huonoja. Toivottavasti sama malli jatkuu ensi vuonnakin.

Tapahtui niinä päivinä

Ei vissiin Jouluna tullut syötyä tarpeeksi namuja kun piti tänään ostaa kaksi lootaa marmelaadeja lisää. Ja syödä toinen boksi. Yök.

Joulu meni mukavasti. Aattona aamujoulusaunottiin ja vietiin vainajille valoja ja syötiin ja syötettiin Miehen Isä ja Serkkulikka Miehineen piiaphti ja Miehen Veli, Miehen Veljen Vaimo, Miehen Veljen Poika, Miehen Veljen Pojan Tyttöystävä ja Miehen Veljen Tytär ynnä Miehen Veljen Perheen Koira tulivat illalla kylään ja Pukki kävi ja jakoi lahjat ja avattiin lahjat ja kahviteltiin ja seurusteltiin ja siinäpä se aatto olikin. Leppoisaa.

Ipanoidi ei pelännyt Pukkia lainkaan. Vähän oli ihmeissään mokomasta karvanaamasta, mutta hetkisen tutustelun jälkeen lämpesi niin että esitti tiptaptipetipetiptap-biisin sormiosuuden. Lahjoihinsa hän suhtautui lunkisti; jakeli paketteja assistenteille avattavaksi ja poimi itse hedelmät. Suurin suosikkilahja on keittiö. (Uuniin tulee valot ja siinä on ajastin, keittolevyt on valaistu ja niistä kuuluu kiehuva ääni kun kattilan asettaa päälle. Toista se oli Meikäläisen nuoruudessa, äiti piirsi tussilla pahvilootan pylpyrät ja siinä oli hella.)

Aaton Jälkeiset päivät on menneet pääasiassa rötväillessä. Vähän on vessaremppaa tehty ja alennusmyynnissä käyty ja kavereita moikattu, mutta eipä sen kummempia.

Lapsi on alkanut käyttää ihmeellisiä sanoja. Suosikki on tällä hetkellä ”tähän”. Jos hän vaikkapa halajaa ketsuppia makarooniruokaansa, osoittaa hän lautastaan ja lausuu ”tähän”. Jos äitinsä pitää istua leikkimään kanssaan, kuuluu komnento ”tähän”. Jos hälle pitää uima-asu pukea päälle, ohjeistetaan mamma tekemään niin sanalla ”tähän” samalla kun jalkaansa ojentaa hän. Kätevä sana siis. (Vaikka olisihan se ihan nastaa jos Taatiainen sanoisi edes joskus ”äiti”. Muttakun ei. Höh.)

Koko loman ajan Tiiteli on syönyt itse. Kaikki safkat. Ei ole saanut auttaa. Ja koska hän luopuu uudenvuoden kunniaksi tuttipulloista, onpi juominen oikeasta mukista alkanut enemmän kuin hienosti, ja ihan ite! Loiskuttamatta!

Senkin vielä hehkutan, että kertaakaan emme ole lomalla heränneet ennen kahdeksaa, puoli ysiin ja jopa varttia vaille kymmeneen ollaan nukkua tursotettu vaikka Ipana on vetäytynyt yöpuulle viimeistään klo 21. Mahatavaa!

Joulutoivotus

Kyllä se siinä jonnain on

Jottei tämäkään hetki painusi muistojen arkistojen unholaan, kirjoitan sen ylös:

Lähdettiin Miehen kanssa leffaan. (Kultainen Kompassi, tykkäsin.) Ipanoidi köörättiin hoitoon Papan eli Miehen Isän luo. Ikää Papalla on reilu 70v ja viimeisimmästä vaipanvaihtokokemuksesta aikaa abaut 15 vuotta, jotenka ymmärrettävästi häntä jänskätti pikkuisen tuleva Hoitotapahtuma. Varmuudeksi Mies neuvoi miten päin vaippa laitetaan ja vakuutteli että tarvetta tuskin tulee.

Okei. Papan kertoman mukaan Mies lähti ja samassa kun ovi painui kiinni, tuuttasi Ipana aivan jumalattoman megalökän pöksyyn. Ou jee, ajatteli Pappa. Eikä muuta kuin vaippaa vaihtamaan. Yllätyksekseen hän ei kohdannut mitään ongelmia, vaan homma hoitui kuin Pappa olisi ikänsä vaippoja vaihdellut.

Leffa loppui ja Mies saapui Jälkeläistään noutamaan. Pappa kertoi että hyvin on Hoitotapahtuma mennyt, vaippakin vaihdettiin yksissä tuumin. Miestä vähän epäilytti ja hän kuikkasi Kakrun sukkiksiin. Havaitsi, että vaippa on tod vaihdettu. Ilman ongelmia, kyllä. Pappa oli aivan ongelmitta teipannut pampersin yhden jalan ympärille ja silotellut muun osan vaippaa pepun ympärille.

”Kyllä se siinä jonnain on”, perusteli Pappa installaatiotaan.

Ipanuksella oli Joulujuhla. Äitinsä hormooninhuuruiset silmäkulmat kostuivat viimeistään siinä vaiheessa kun Taateli asteli hämärään saliin kynttilä kädessä muiden pienten Lucia-neitojen kanssa. Oih, kuinka suloinen hän onkaan!

Juhlaohjelmistoon kuului Lucioiden lisäksi jos jonninlaista tonttuleikkiä ja lorua, koreografioilla ja ilman. Ipanus pomppi suvereenisti muiden mukana, välillä hän pysähtyi tuumaamaan sormat suussa. Äitinsä oli Ylpeä Pikku-Lumihiutaleesta. Ihana on tyttöni mun.

Juhlan päätteeksi esiintyjille jaettiin yllätyspussit. Ipanus oli innoissaan. Kotimatkalla hän söi/sulatti kuolallaan valtaosan paperipussista, mutta ei tajunnut kuitenkaan aukaista sitä. (Olisi löytänyt karkkia ja rusinoita...) Aamulla saman kuolaisen kohtalon koki pussukassa ollut kiiltokuva. Hyvää vissiin oli.

Valokuvatorstai

Kiire on löytää kultahiput! Kuva on napattu viime elokuussa Tankavaarassa, Kullanhuuhdonnan SM-kisoissa.

Tehhään!

Leivottiin Tatin kanssa pipareita ja hän oppi Uuden Sanan. Taateli lynttäs muottia taikinaan kuin vimmattu ja hoki oikialla oulun murteella ”tehhään tehhään tehhään tehhään”. Kun kaulitsin taikinaa liian hitaasti, Apulainen karjui kitarisat pullistellen ”TEHHÄÄN!!! TEHHÄÄN!!!” ja takoi muottia kaksi kertaa kiihkeämmin taikinaan. Olipa siinä sitä monesti peräänkuulutettua Tekemisen Meininkiä.

Kun käänsin selkäni sen verran että työnsin pellin uuniin, Kakru hoksasi tilaisuuden koittaneen ja survoi möykyn taikinaa poskeen. Ah autuutta! Mekein silmänsä nuljahtivat nurin kun oli niin herkullista. Ja maistuihan tuo meikäläisellekin, niin monen vuoden jälkeenkin muistin mä maun..

Leipomisen lisäksi viikonvaihde kului rattoisasti kun kiskoin vessan susirumat tapetit pois ja käytiin kyläilemässä ja kaverit kävi meillä ja kävin tyttökavereiden kanssa syömässä pikkujoulullisesti. Ipanus oli Serkkutroikan luona kylässä sen aikaa ja hienosti meni kuulemma. Enää ei tarvitse itkeä kun Eikka-serkku vain katsookin kohti, vaan Ipana oli kuulemma lyödä mäsäyttänyt Eikkaa kun se oli ollut lelua viemässä.

Pari metriä Pariisista

Meidän Perhe juhlisti Maamme 90-vuotista itsenäisyyttä tekemällä Riemuretken Svea-mamman luo Tavarataivaaseen. Siis kerrassaan Ulkomaasssa käytiin. Ostettiin yhtä jos toista tarpeellista ja vielä muuan tarpeetonkin tavara. Lapsi sai lehtikatoksen ja kaksi tuolia, Iskä teepannun ja kattilan. Meikä sai kaksimetrisen eiffelitornin kuvan olohuoneen seinälle.

Kun ihmisellä on kaksimetrinen eiffelitornin kuva olohuoneen seinällä, hän alkaa tarkastella muuta ympäristöään kriittisin silmin. Hän huomaa Asioita, niinkuin sen ettei olohuoneen matto passaa ollenkaan yhteen kaksimetrisen eiffelitornin kuvan kanssa. Ihminen tajuaa, että pitää mennä Mattokauppaan. (Sitäpaitsi, Mattokauppaan on mentävä kaksi kertaa suuremmalla syyllä, koska eteisen Uusi Matto ei passaa yhtään yhteen eteisen vanhan maton kanssa.)

Mattokaupassa käynti saa aikaiseksi pohdintoja verhojen suhteen. Sohvatyynytkin arveluttavat. Ja torkkupeitto. Ja lampunvarjostin. Kohta tuo kaksimetrinen eiffelitornin kuva on saanut aikaiseksi sen, että koko olohuoneen sisustus on vähintäänkin arveluttava. Tästä syytän Ingvaria! Kirottu Tavarataivas!

Valokuvatorstai

Juhlavasti Firman Pikkujouluissa. Paula Koivuniemi esiintyy, daamit ovat kaivaneet kaapista kimaltelevimmat lurexinsa ynnä tsäpäkimmät verkkosukkahousunsa, herrat edustavat tyylikkäinä mustissa puvuissaan.

Isojen Tyttöjen Sänky

Ipanoidi muutti Isojen Tyttöjen Sänkyyn viime yöksi. Uusi sänky on niin iso että siinä oli toooooosi hankala löytää hyvää asentoa. Pikku-Tatti ei tiennyt suuntaisiko pellavapäänsä länteen vaiko luoteeseen eikä pohjoinenkaan ei tuntunut hyvältä. Ja koskapa ympärillä oli tilaa kuin jalkapallostadionilla eikä kaltereita ollenkaan, oli Isojen Tyttöjen Sängyssä myös aika hankala pysyä. Kintut olisi ihan väkisin vieneet Ipanuksen pois punkasta.

Loppujen lopuksi Kakru uinahti kun mammansa tuli viereen kellimään. Siinä sitten yhdessä nukuttiin, me Isot Tytöt.

Partyanimal

Vähänkö meikä on Hurja Juhlija! Pelkästään vissyn ja greippimehun voimalla hilluin Firman Pikkujouluissa aamuyön pikkutunneille asti! (Normaalisti nukkumaanmenoaika on klo 21, viimeistään 22.00, toim. huom.) Vaan mikäs siinä heiluessa kun oli mukavat menot. Illan tähtiartistina veivasi Koivuniemen Paula, ihan elävänä! Nyt on meikäläisen musiikiliset ambitiot ja täytetty kun olen laulanut Paukun kanssa duettona Aikuisen Naisen. Ei ole enää mitään saavutettavaa, jotenka ei tarvi mennä enää ikinä mihinkään keikoille. Ehhehe.

Aijaijaijaijai Apina...

Kuten joskuss aikaisemminkin on tullut mainittua, Lapsen Paras Lelukaveri on Apina. Se seuraa mukana yötä päivää, hoitoon ja nukkumaan, leikkeihin ja ulos (jos vaan annettaisi).

Apina on kova pussailemaan. Tänään aamulla Apina pussasi kaikki lakanoihin painetut lehmät läpi, ja niitä on paljon. Apinan jälkeen lehmälauma sai pusut Ipanalta.

Apina on kova juomaan maitoa. Lapsi istuu syöttötuoliin ja survoo Apinan samalle istuimelle. Aika ajoin Kakru antaa Apinankin maistaa tuttipullosta. Silloin Apina sanoo nam nam ja maiskuttaa.

Apina on kova keinumaan. Ipanus istuttaa Apinan mielellään keinuun ja antaa hirveät vauhdit. Silloin Apina sanoo huuuuiiiii.

Apinasta on tehty laulukin: Aijaijaijaijai Apina, aikun sä oot sitten ihana. Aijaijaijaijai Apina, nyt nousi hirveä kapina! Ipana on sovittanut kappaleeseen uudet sanat: aijaijaijaiiii [apinanomaista hinkuvaa ääntelyä].

Ai sitä Apinaa!

Valokuvatorstai

Tenkkapoo voi tulla (pyttyynkin) tässä tilanteessa.

Hän sanoo viimeisen sanan ja se on EI

Lapsi sanoo joka asiaan ei. Eikä se ei ole mikään hento ei vaan äärettömän päättäväinen ja jyrkkä EI! Mennään aamupesulle. EI! Laitetaan vaatteet päälle. EI! Tule äitin syliin niin mennään alas. EI! Otatko maitoa? Mmmm. (Aamun ainoa nyökytys.) Älä tule vessaan mopon kanssa, tänne ei mahdu. EI! Älä tuo nukanvaunuja vessaan, tänne ei mahdu! EI! Mene pois vessasta! EI! Vie maitopullo keittiöön. EI! Laitetaan ulkovaatteet päälle. EI! Tule äitin syliin niin puetaan. EI! Älähän nyt kiemurtele... Mikäs possu se täällä on? Pikkupossut menee villasukkaan piiloon... EI! (Sama juttu haalarin, käsineiden, kaulurin, pipon ja kenkien kanssa. EI!) Ulos meneminen: EI, autoon meno: EI, turvaistuimen kiinnitys: EI. EI EI EI EI EI EI EI EI EI EI EIIIIiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihhhhhhh!!!

Ymmärtänette pointsini? Ja jos EI ei tehoa, nostaa Ipanoidi volyymit kaakkoon ja karjuu niin isolla äänellä kuin kitapurjeista irtoaa. Heittäytyypä vielä makaroonijalaksi jos muu ei auta. Äärimmäisenä keinona heittäytyy selälleen karjumaan ja nauraa päälle. On hauskaa, joo.

Päivänä eräänä kävi kylässä Lapsuudenystävä Tyttösensä kanssa. Me äiteet seurattiin ihan ymmyrkäisinä miten hienostit meidän pimut leikki yhdessä, vaikka toinen heistä ei osaa sanoa muuta kuin EI ja isi. Silti Kaverin Tyttönen tuntui ymmärtävän kaiken mitä Ipanus kalkatti omalla kielellään. Käsittämätöntä ja mahtavaa!

Jouluvalomania ei ole hellittänyt. Piti hommata ikkunaan tähti, mutta en ole vielä sytyttänyt sitä. Latasin vaan laukaisuvalmiiksi...

Valokuvatorstai

Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.

(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)

Meri, taivas ja vuoret - niitä ei voi siivuttaa. Ne ovat aina olleet ja ne pysyvät aina olemassa.

Herkkusuu

Mies kävi kaupassa ja suorastaan hypähteli sisään ostoksiensa kanssa. Ylpeänä hän esitteli herkkulöytönsä: kinkku ja aski lanttulootaa. Nam nam sanoi Mies ja työnsi eväät mikroon. Hetken päästä Siippa tuli luokseni epäuskoinen ilme kasvoillaan. Miksihän ostin lanttulaatikkoa, kysyi hän ja jatkoi: Muistelin että tykkään siitä mutta sehän maistuu ihan hanurille.

Dementiaa?

Ämpäristäni en luovu!

Lapsi halusi välttämättä ottaa Ämpärin aamulla mukaan hoitopaikkaan. Sanoin että ei käy. Ämpäri jää kotiin. Lapsi pisti tiukasti hanttiin eikä luopunut pänikästä. Kantoi sen autoon ja puristi kahvaa tiukasti nyrkissä. Hyvä kun sain turvavyön kiinnitettyä.

Hoitopaikan pihalla sanoin että Ämpäri jää nyt autoon odottamaan. Lapsi alkoi karjua. Tuskanpunaisena. Isoon ääneen. Heittäytyi maahan makaamaan.

Mentiin sisälle. (Ilman Ämpäriä.) Riisuttiin. Lapsi kipaisi leikkeihinsä. Kävin sanomassa hei hei. Lapsi jatkoi leikkejään. Maanittelin sanomaan äiskälle heipat. Lapsi MULKASI mua ja meni Hoitotätin syliin istumaan.

Asia tuli äitille selväksi.

Pidätysvaikeuksia

Yritin pidätellä, mutta en voinut itselleni mitään... Jouluvalot oli kiikutettava pihalle tänä aamuna, vaikka yritin säästellä toimitusta joulukuun alkuun. Olen heikko, myönnän sen. Ja mulla on heikkous lamppuihin. Varsinkin jouluvaloihin ja pöytälamppuihin ja kattolamppuihin ja jalkalamppuihin.

Nämä lamput haluaisin osaksi elämääni:
Garland
Lucellino
Mademoiselle Filou
Fun
Marie-Louise
Block

Maailman valot

Lapsi Lapsukainen on ollut vähän kipiä. Kuumetta on pitänyt ja syyksi paljastui tulehtunut korva. Onneksi Rumpukka on sangen reipas tyttönen kipeänäkin. Tänään hän meni innosta hihkuen hoitoon.

Ollaan opiskeltu Potilaan kanssa puhumista. Taatelilla on heikkous suklaarusinoihin ja sitä olen käyttänyt häikäilemättömästi hyväkseni. Pidän rusinaa Ipanan nenän edessä ja sanon ”sano anna”. Ipana tajuaa juonen heti (äitiinsä tullut), toistaa ”nna” ja saa rusinan.

Käytiin sukuloimassa Kakrun Serkkutroikan luona muutamia päiviä sitten. Lapsi ei itkenyt kertaakaan, vaan leikki melko tyytyväisenä jässien joukossa. Fantastista edistystä kesään verrattuna, jolloinka hän ei voinut edes katsoa serkkujaan kun jo tuli itku.

Eilen satoi jotain valkoista ja höhtyväistä taivaalta. Maailmaan syttyi valot. Mies rakensi lumiukon. Kakru oli kummissaan. Onneksi omassa pienessä maailmassa kaikki on mallillaan.

Ikävä on

Meidän äitin siunaustilaisuus oli melkein päivälleen 7 vuotta sitten. Se oli rankka päivä, mutta sen jälkeen surupanta ei enää puristanut niin kovasti. Tänään käytiin sytyttään kynttilä haudalle. Aina vaan on ikävä.

Valokuvatorstai

Kuva, jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä. (Ja näitä epäonnistuneita otoksiahan riittää... Jostain syystä ne kuitenkin tulee siirrettyä koneelle ja poltettua talteen huippulaukausten joukossa.)

POPO!

Lapsi on oppinut Tärkeän Sanan: POPO! Sillä hän viittaa Tärkeään Leluun, eli rakkaaseen mopoonsa. Ei elämää ilman popoa!

Olen harrastanut kakkakyttäämistä. Kun Jälkeläisen naaman väri alkaa vaihtua sinipunertavaksi ja kurkusta kuuluu urinaa, kaappaan hänet kainaloon ja kipitämme potalle. Kahdesti on jo saatu saalis pottaan. Kerran tuli kaupan päälle luru.

Ipanus on alkanut Puolustaan Oikeuksiaan. Viikonvaihteessa käytiin Kylässä, ja paikalla oli kaksi muutakin taatiaista. Vähän ja vähän enemmän vanhempia olivat kuin meidän. Taateli tutkaili leluja ja kun toinen toisista tuli liian lähelle, Nuudeli karjaisi EI ja työnsi kaveria kauemmas. En oikein tiedä, miten tuohon tulisi suhtautua, koska onhan se oikein, että jos haluaa pitää henkilökohtaisen alueensa itsellään, ei siihen tarvi päästää ketään muuta. Mutta toisaalta, ei saa olla itsekäs vaan kamu pitää päästä piirtämään samalle liitutaululle tai istumaan sohvalle viereen.

Palkankorotusta pukkaa. Liitto teki sopimuksen, joka takaa ainakin 90 juuron lisäansion. Valtavaa! Tässä on osoitus siitä, että raha tulee rahan luo ja kyllä töitä tekemällä rikastuu! Jos laitan tuon korotuksesta verojen ym jälkeen tilille jäävän Summan talteen, niin ehkäpä jo 10 vuoden päästä pääsemme niillä rahoilla perheen kanssa riemuretkelle Tallinnaan. Yesh!

Valokuvatorstai

Varmasti jokainen Bengtskärin majakassa visiteerannut turisti on kuvannut nämä portaat.

Kemut

Käytiin Nuudelin kanssa kutsuilla eilen. Ne oli varsinaiset kanapartyt - paikalla oli seitsemän vajaa 2v - reilu 40 ikäistä leidiä. Syötiin herkkuja ja juteltiin tyttöjen juttuja, osa porukasta tanssi ja lauloi karaokea. Toiset keskittyivät mopolla ajamiseen ja nukenrattaiden työntelyyn ja testasivat saatavilla olevia sylejä. Pari pientä kinaakin syntyi, muttei mitään dramaattisempaa. Kun eron hetki koitti, ilmassa lensi runsaasti suukkoja ja hali haleja.

Ü

Aamupimeässä töihin ajellessa juolahti mieleeni, että juuri nyt tällä hetkellä olen Onnellinen! Mulla on suloinen Lapsi, toinen on hautumassa, ihana Mies, viihtyisä koti, kivoja lähisukulaisia, tarpeellinen määrä ystäviä, mukava työpaikka ja oivalliset työkamut. Ei ole taloudellisia huolia ja kaikkien läheisten ihmisten terveys on hyvä. Haa!

Arkista

Vietettiin viikonvaihde Lapsen kanssa aikalailla kaksistaan kun Mies tienasi perheelle leipää. Oli aika rattoisaa; otettiin aamut hyvin hitaasti, shoppailtiin lauantaina, lenkkeiltiin ja tehtiin puutarhahommia sunnuntaina ja vedettiin molempina päivinä kolmen tunnin päikkärit.

Ipanus on innostunut palapelin tekemisestä ja duploilla rakentamisesta. Kaikkien lastenkasvatusoppien vastaisesti Kakru rakentelee nallepalapeliään ruokapöydässä samalla kun syö(tetään), mutta meneepähän sapuskat helposti alas! Ipanoidi on melko laiska syömään itse vaikka varsin hyvin osaisikin. Ja äitillään menee hermo liian helposti kun Perillinen alkaa venkoileen sapuskansa kanssa, jotenka rakentakoon palapeliään.

Jotakin tsäpinää kaipaisin elämään. Sattuneesta syystä iloisten huppelikekkulien harrastamiset on loppu ja elo pyörii entistä enemmän kotinurkissa. Eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun väsyttää ihan hemmetisti koko ajan, enkä jaksa tehdä yhtään mitään mitään ylimääräistä, niin kotona alkaa vaan v-tuttaan kaikki tekemättömyydet. Jotenka olisi kiva päästä käymään pienellä reissusella jossain Ulkopaikkakunnalla, niin voisi olla väsynyt siellä ilman tekemättömyyksien ajattelemista.

Valokuvatorstai

Pateniemen saha toimi vuosina 1873-1990. Ensin alueella tehtiin laivoja ja viimemmäksi sahatavaraa. Nyt jäljellä on enää saastunut maaperä ja rappeutuneen sataman jämät. Saastetta vai kulttuurihistoriaa?

Ipanus osaa

Taitava Tyttöseni esitteli eilen uutta taitoaan: hän pyöräytti kuperkeikan ihan ite! Eikä kellahtanut Kimuli kyljelleen vaan ihan suoraan keriytyi rullalta auki. Oi, kuinka osaava hän onkaan.

Puhetreenit on ankaria. Ipana selostaa kauhesti omalla kielellään, laulaa ihhaahh-hhaaa ja nypertää sormilla kun haluaa leikkiä hämä-hämähäkkiä. Hän osaa naksuttaa kielellään kuin orava ja piipittää kuin hiiri.

Eioota Taatiainen on hokenut jo kauan, mutta päivänä eräänä hän osoitti sisäistäneensä sen merkityksenkin. Tultiin kotiin hoidosta ja töistä eikä Mies ollut paikalla. Ipanoidi kävi kurkkaan sohvalta, sanoi "eioo", käveli keittiöön ja totesi "eioo". Ei ollut isiä, ei.

Laatuaikaa

Meillä oli Kakrun kanssa niin leppoisa sunnuntai, ettemme moista ole kuunaan kokeneet. Nakotettiin sisätiloissa kun satoi vettä ja vietettiin todellista laatuaikaa. Luettiin kirjoja ja kikatettiin ja rakennettiin leegoilla ja otettiin kolmen tunnin päikkärit ja voimisteltiin ja sen sellaista. Ihanaa!

Kun Mies kotiutui, meikäläinen lähti leffaan tsiigaan Ganesii. Ihan pjade pätkä.

Kumikengät

Ollaan Ipanoidin kanssa kaksin. Mies lähti mökille. Pitäisi haravoida, imuroida, pyykätä, mööbleerata, kokata, lenkkeillä, viettää laatuaikaa Lapsen kanssa, levähtää ja sen sellaista. Mistä otan aikaa, voimia ja inspiraatiota kun tekisi mieli vain vetkuilla?

Lapsi on innostunut kengistä. Hänellä on suoranainen fetissi kumisaappaisiin. Parhaimpaan junttilookiin kuuluu kumpparien lisäksi otsalla kiikkerästi keikkuva lippis. Takatukka liehuen ja kumikengät kopisten lompsottelee hän pitkin kämppää. Suloinen on Lapseni mun!

Valokuvatorstai

Arki.

Yksi NIISTÄ aamuista...

Mahtava aamu! Heräsin likitulkoon virkeänä klo 6.20. Lapsi nukkua tursotti vielä (halleluja!) ja sain puettua ihan rauhassa. Ipana tietty heräsi kesken aamuvessatoimien, mutta se on normaalia. Heräsi kuitenkin hyvällä tuulella, joten aamu sujui leppoisasti – kunnes:

Klo 07.09 pesin hampaat ja tuli yrjö. Suihkuamalla. Yök.

Klo 07.10 Lapsi punnersi megakakan kesken ulkokamppeiden pukemisen. Mua yrjötti lisää.

Klo 07.28 liukastelin autolle kädessä käsveska, eväskassi, tietsikka ja Lapsen hoitoreppu ynnä Lapsi apinoinenn kainalossa. Joskus olisi kätevää jos käsiä olisi kuin Vishnulla.

Klo 07.30 totesin että auton ikkunat on niin jäässä, ettei niitä saa raavittua ravalla puhtaaksi.

Klo 07.31 - 07.37 yritän rapsutella ikkunoita auton lämpiämistä odotellessa.

Klo 07.38 – 07.55 luikastelen puoliksi sulaneella autolla hoitopaikkaan. Vältän kolarin hyvällä säkällä. Perillä Hoitaja on hieman tyytymätön myöhäiseen saapumiseemme, koska porukalla on kerhopäivä ja liikkeelle pitäisi päästä hyvissä ajoin. Ipanoidi-riepu joutuu nieleskeleen kylmää kaurapuuroa.

Klo 07.56 Luikastelen töihin. Mun olisi pitänyt olla verikokeessa klo 07.50, mutta enpä näköjään ole. Enkä näköjään mene. Työmatkalla bongaan kolme vilkkukattoista autoa. Montakohan peltiä vielä rytisee...

Loimotuksia

Viikonvaihteessa käytiin Tyttökaverien kanssa mökkeilemässä. Poimittiin puolukoita ja loimutettiin lohta, jotkut juopottelivat ja jotkut keskittyivät syöpöttelyyn. Loimulohelle oli käydä köpelösti kun koko systeemi leimahti loimuihin. Lopputulema oli, että fisun pääpää oli hieman hiiltynyt ja pyrstöpää raaka. Ehhehe. Mutta reissu oli kohtuullisen rentouttava kun sai syödä ihan rauhassa eikä tarvinnut huolehtia kenenkään muun kuin itseni viihtyvyydestä.

Edith Piafin elämänkertaleffan katsoin toissailtana. Voi kuinka hänellä onkaan ollut surullinen elämä. Sitä itkin vuolaasti leffan aikana. Kyynelten määrästä päätellen raina oli hyvä; eipä jättänyt ainakaan kylmäksi.

Ipanoidilla on jonkun sorttinen esiuhmaikä. Kaikki asiat pitää tapella läpi. Jos hän ei saa tahtaan periksi, silmiin tulvahtaa oitis aidot ja oikeat krokotiilinkyyneleet. Huutaa hän jaksaa niin kauan kun katsoo tarpeelliseksi. Eilen Tyyppiä ei huvittanut syödä, jotenka hän paiskoi haarukkaansa pitkin pöytää. Nostin Paiskojan pöydästä ja vein omaan huoneeseensa. Parku oli hirmuinen kun hän tuli kaltoin kohdeltuna takaisin köökkiin. Lohduteltiin ja hän pääsi takaisin pöytään. Ja katso! Ruoka upposi kuin ei ikinä olisi ennen syönyt.

Valokuvatorstai

Tulevaisuus.

Valokuvatorstai

"On olemassa kursiivinen melankolia" Eino Santanen, 2002.

Paskaa

Nyt kun viikonlopusta on kulunut muutamia päiviä, voin kirjata muistiin nuo kurjat tapahtumat.

Perjantaina puhkesi autosta rengas.

Lauantaina soitin isälleni poliisit. Veivät äijän putkaan selviämään. Kohta sen jälkeen silmälasin kehys sanoi naps, linssi putosi kaakelilattialle ja tietysti hajosi.

Sunnuntaina kävelin itseni hajalle megalenkillä.

Hyvin menee, mutta menköön.

Reissussa

Oon reissussa rähjääntynyt. Ensin Tampstereella ja sitten Kuusamossa kävin. Tampere vallattiin työkamujen kanssa. Törsäsin sikana rahaa kun ostin takin ja kengät ja puseroita ja hameen ja tuliaisia kotiväelle. Söin kuin pieni possu, nukuin jotenkuten hiostavan kuumassa hotellihuoneessa ja istuin junassa kaikkiaan 9 tuntia. Puuduttavaa oli persiölle se.

Tampereelta kun palasin kotikonnuille, niin saman tien pakattiin itsemme Perheen kanssa autoon ja ajettiin Kuusamoon. Menomatka oli kamala. Vettä tuli kuin aisaa, näkyvyys oli surkea. Poroja loikki siellä täällä ja tie oli poikki pahan onnettomuuden takia. Hengissä kuitenkin selvittiin.

Kusamon mökillä ei mennyt rahaa, mutta jälleen söin piskuisen kärsäeläimen lailla, nukuin surkeasti ja istuin autossa kaikkiaan 6 tuntia puuduttamassa kärsinyttä persiötäni. Lapsi viihtyi mainiosti metsäpoluilla moponsa kanssa, Mies kävi uimassa. (Hullu.)

Siinäpä ne viimeisimmät.

Rillit

Mun rillit meni rikki. Ruuvi irtosi ihan itekseen ja niinpä irtosi sitten linssikin. Aattelin olla näppärä. Yhdellä -11:n silmällä ruuvasin vanhoista kakkuloista linssinpidikeruuvin irti. Ruuvimeisseliä ei mulla tietenkään ollut, keittiöveitsen kärjellä ruuvasin. Turhaan ruuvasin. Ruuvi ei passannut. Kyllä vitutti. Onneksi hoksasin että voin korjata rillit rautalangalla. Nyt mulla on rautalankakatse.

ÄI

Tämä on taas niin tätä. Aamustuimaan oli siis kuuraa maassa ja auton ikkunat vaikutti rapauskelpoisilta. Voi nääs. Lapsenkin sonnustin paksumpaan syyshaalariin ja kintaisiin ja hattuun. Nääs nääs NÄÄS! Suhteeni talven tuloon on ristiriitainen. Onhan se ihanaa kun on kylmää ja pimiää ja voi harrastaa kynttilöitä ja villasukkia ja kuulaita kirpeitä lenkkejä, mutta kun mutta. Vaan ei auta. On otettava mitä vastaan tulee - tuleehan tuo kevätkin sitten kun on taas tullakseen.

Lapsi alkaa tajuta että olen ÄIti. Hän kutsui mammaansa herätessään "Ä-I! Ä-I!". Ei ole ikinä enne vielä noin pitkästi äiti-sanaa tavoitellut. Ihqua!

Valokuvatorstai

Klassikko.

Ikä painaa ruumista

Olen 33-vuotias nainen 39-vuotiaan emännän ruumiissa. Iik! Mutta hätä ei ole onneksi tämän näköinen! Mulla on mahdollisuus saavuttaa 27-vuotiaan kroppa, kunhan muunnan 12% ruumiini rasvavarannosta lihakseksi, lasken yläverenpainettani 10 yksikköä ja nostan hapenottokykyäni 9 ml/kg/min. Helppo nakki siis. Keu keu.

Yömyörinää

Ipanuksella on tapana herätä yöllä ja nukahtaa uudelleen vasta kun pääsee vanhempiensa väliin. Siinäpä onkin kiva kölliä kunhan vaan löytää sopivan asennon. Hän kierii ja rullaa äitinsä tyynylle ja pois, nousee polvilleen ja seisaalleen ja lösähtää äitinsä päälle, välillä pään päälle ja välillä kaulan seutuville, vierii taas ja tönii äitiään laidemmaksi että saa lisää tilaa rullata ja veivata. Isänsä nukkuu kuin tukki koko tämän Asennonhakuprosessin ajan. Mutta! Viime yönä äiti teki vastaiskun!

Kun Ipanus karjaisi sängyssään, äitinsä mojautti Nukkutukkia nyrkillä kylkeen ja täten ohjasi hänet hyssyttään Jälkeläistä. Mies tietysti kantoi Ipanan sänkyyn, jossa Lapsen äiti olikin ovelasti kääntänyt jo valmiiksi selkänsä möyrivälle Perilliselle ja vieläpä rakentanut peitosta barrikadin vispaavia käsiä/jalkoja/muita ulokkeita vastaan. Niin hän nukkui kuin tukki aamuun saakka. Tai ainakin melkein.

Köh köh

Ollaan oltu Lapsen kanssa kipeitä. Kuumetta ja räkätautia ja köhää ja sen sellaista. Onneksi olot on jo parempia, Ipanus meni hoitoon ja meikäläinen on sen verran tolpillaan että kykenee pesemään ikkunoita.

Valokuvatorstai

Tämän torstain aihe on lapsi. (Haa! Lempikohteeni!)

Kuvassa Ipanus poseeraa tänä samaisena aamuna ennen hoitoon lähtöä. Yllään hänellä on sateenkaaren väreissä hehkuva uimapuku, kädesään toinen uima-asu. Uikkarit on justiinsa nyt Kuuminta Hottia, niiden kanssa pitää mennä nukkumaan ja syömään ja hoitoon ja ulos ja jokapaikkaan. Varmaan uimaankin, jos äitinsä tarkenisi viedä.

Lapsen suu on auki ja kuvan sommittelu hieman epäsovinnainen, koska Mallini on uima-asujen lisäksi kovasti innostunut huutamisesta ja juoksemisesta. Ja varsinkin juoksemisesta huutaen uimapuku päällä.

Valokuvatorstai

Laukaisin kännykamerani tänään klo 11 ja linssin eteen sattui Ipanoidi. Oltiin justiinsa lähdössä ulos, mutta koska satoi vettä, niin hyppäsimme autoon ja kurvasimme kauppaan. Saaliiksi tuli uudet verhot olkkariin, 2 kiloa lohta ja kilo viinirypäleitä.

Kuumetta, näppyjä, laatuaikaa & kikatusta

Lapsen kanssa vietettiin tänään kotipäivä kun Hoitotäti soitti eilen hoitopäivän viimetunnilla, että Kakrulla on 39,6 astetta kuumetta. Kotona mitattuna lämpötila oli laskenut kolme astetta, mutta koko kroppa oli pienten näppylöisten peitossa. Diagnosoitiin Miehen kanssa että kyse oli varmaan rokotuksen nostamista oireista. Tänään Taateli on ollut jo sangen ponnekas ja auttanut mammaansa tyhjentään tiskikonetta ja ripustaan pyykkejä ja sen sellaista.

Vissiin jonkun sortin pesimäviettiä pukkaa kun olen vihdoinkin - liki vuoden asumisen jälkeen - saanut ripustettua verhot Juniorin leikkimähuoneeseen. Keittiöönkin ostin verhot, huomenna meinaan ruuvata verhotangon seinään. Ja uusia verhoja ja tyynynpäälisiä olen katellut myös olkkariin ja uusi matto pitäis saada vessaan ja ties mitä muuta ympäri kotia.

Lapsen kanssa saadaan viettää huomennakin laatuaikaa kun Armaani ajelee Vaasaan auto-ostoksille ja tulee takaisin vasta sunnuntaina. Kaamea Autokuume on nyt siis saavuttanut huippunsa ja meille tulee Uusi Auto. Jippii?

Ja lopuksi loppukevennys: Pikkuisen meinas naurattaa kun Mies tuli suihkusta ja seisoskeli Lapsen edessä vailla rihmankaan kiertämää ja Ipanoidi kiinnitti katseensa Miehen kuukernuppiin ja alkoi kikattaa. Osoitti vielä sormella sitä.

Mittoja

Pikku-Jurnukka kävi neuvolassa. 1,5-vuotiaalla Pampulalla on massaa 10,5 kg ja mittaa 83,5 cm. Lääkari oli sanonut että Ipanus on laihanlainen ja painoa pitää tarkkailla, mutta luotan enemmän terkkarin antamaan arvioon: oikein sopusuhtainen likka. Piikki oli puikattu reiteen, mutta Kakru ei ollut moksiskaan mokomasta. Naureskeli vaan. On meillä reipas Taatiainen!

Eilen oli kriisin paikka kun kävimme Jälkeläisen kanssa lenkillä ja Julma Äiti antoi Lapsensa keinua vain pienen hetken leikkipuistossa. Vieterihevosellakaan hän ei saanut ratsastaa kuin pikaisen pikkulaukan. Jälkeläisen Huuto oli kova ja värisevä kun J.Ä. istutti Lapsen puoliväkisin rattaisiin ja jatkettiin matkaa. Kaiken vääryyden lisäksi matkan varrelle osui toinenkin leikkipuisto, jota Ipanoidi osoitteli sormellaan, mutta J.Ä. vaan kiihdytti tahtia. Onneksi J.Ä. oikaisi kotipihalle lähimetsikön kautta, mistä Ipanus sai kerätä posket ja kädet täyteen käpyjä ynnä tikkuja. Käpy suussa on hankala huutaa nääs.

Silmälasien armoilla

Vietettiin laiska viikonvaihde mökillä. Ei voitu tehdä mitään kun vettä satoi kaatamalla. Ei siis käyty kalassa, grillattu, oltu ulkona, retkeilty metsässä, leikattu nurmikkoa ym ym ym. Vaan menihän tuo aika noinkin. Eka yönä nukuttiin Ipanoidin kanssa 12 h, toisena 10 h. (Eihän tuo Kakrulle ole mikään saavutus, mutta meikäläiselle kyllä.)

Viikonlopun jännittävin hetki oli se kun hukkasin silmälasini. Olin nukahtanut kakkulit päässä ja laittanut ne unenpöpperössä talteen. Pikipimeässä yössä olisi pitänyt hiippailla ulkohuussiin, jotenka etsin näköelimiä melko kiivaasti, mutta en löytänyt. Miehestäkään ei ollut apua kun hän oli vetäytynyt toiseen mökkiin uinumaan. Vaivuin sitten pissaamatta takaisin uneen ja jatkoin etsintöjä aamulla. Ei löytynyt. Alkoi jo vähän huolestuttaan, No, lopputulema on että istun nyt tässä rillit päässäni ja pääsin vessaan lauantai-aamuna.

Lapsesta kuoriutui kunnon juntti mökillä ollessamme. Yllään oli kumpparit, takamus polvissa asti lököttävät verkkarit, tuulitakki ja pipo, ja kylläpä hän sulautuikin maalaisympäristön alkuperäisväestöön! Ihan kuin olisi ikänsä asustellut niillä nurkilla. Ehhehe.

Meikä pääsi mukaan Firman Kunnonkohotusohjelmaan. Tulossa on kuntotestiä, kunto-ohjelmaa, tsemppausta, kolesterolitestiä, ruokapäiväkirjan analysointia ja sen sellaista. Ensi huhtikuussa tämä meikäläinen on huippuvedossa! Mahakin on vähintään yhtä timmissä kunnossa kuin Kike Elomaalla aikanaan. (Vaikka lihakset ehkä jää vähän piiloon kun edessä on toivottavasti siinä vaiheessa viitisen kiloa vauvaa & kaikenlaista muuta asiaan liittyvää ainesta.)

Synttärit

Miehellä oli synttärit eilen. Leivoin vuohenjuustopiirakkaa ynnä mansikkajuustokakkua, jotka Muutamat Sukulaiset kävi lotasemassa parempiin suihinsa. Lapsen kanssa lahjottiin Miestä Skid Row -t-paidalla (Youth Gone Wild, ehhehe) ja Kalmydialla. Ipanoidi taiteili oman kortin ja meikä liimas pahville Joogaavan Iskelmätähden kuvan. Armaani oli kovin otettu.

Valokuvatorstai

Uni.

Sunnuntaina

Eilen oli Hyvä Päivä. Sain venyä sängyssä yli yhdeksään kun Mies hoiti aamutoimet Ipanoidin kanssa ja ehdin lukea lehden kaikessa rauhassa samalla kun söin makoisan aamiaisen. Sitten painuttiin pihalle; Mies hakkasi halkoja ja meikä perkasi marjapuskia. Lapsi avusti vuorotellen molemmissa hommissa. Ruuaksi pyöräytin lohimedaljongit kera uusien perunoiden & sitruunakastikkeen, jonka nautittuamme pompattiin autoon ja kurvattiin Koitelin koskia ihastelemaan. Ipanoidi oli ihan innoissaan mokomista kuohuvista vesistä. Takaisin kotiin koukattiin suosikkikahvilmme kautta, missä naatiskeltiin herkusta jos jonninlaisesta.

Illemmalla Mies nikkaroi Ipanalle oman porraskaiteen (Lapsi-riepu meni aikaisemmin portaat mukkelis makkelis ja nyt on nenänpää & otsa ruvella), mä mehustin marjat ja pikku-Rupinokka avusti vuorotellen meitä molempia. Välillä tietty oltiin pusi pusi ja kuti kuti koko jengi.

Oli kiva ja hyvä päivä.

Valokuvatorstai

"Mitä kummaa?!?" pohti hän mielessään kun katsoi isäänsä, joka hyppi intiaanitanssia kalsarit jalassa, venetsialainen karnevaalinaamio kasvoillaan ja silinterihattu päässä.

Kakrujuttuja

Lapsi on löytänyt Uusia Rakkauksia: uimapuku ja ilmapallo. Uikkarit on niin rakkaat että Ipanoidin piti kuljettaa ne rantsureissun jälkeen kaulassa kotiin, ottaa ne viereen yöksi, kuljettaa niitä mukana seuraavana päivänä kun käytiin kaupungilla ja roikottaa niitä messissä vielä pari seuraavaakin päivää. Hetkeksikään hän ei niistä luopunut. Oi nuorta lempeä!

Ilmapallo on toinen suosikki. Voisitä itkun ja surun ja huudon ja elämäntuskan ja kaltoin kohdellun olemuksen määrää kun Kakru lähtee hoitoon ja ilmapallon on jäätävä kotiin.

Nyynytti on innostunut myös potalla istumisesta. Varsinkin housut jalassa. Hän tulee aamuisin ilmapallon, apinan, nukenrattaiden ym muiden tarpeellisten tavaroiden kanssa noin neliön suuruiseen vessaan mamman seuraksi kun itseäni tällään ja istahtaa potalle jutteleen mukavia (=mammammmammm/ iši/ eioo.eioo.eioo./ eieieieieieieiEI). Kun Ipanuksen alaosa riisutaan istunnon ajaksi, niin hän pomppaa pystyyn kolmen sekunnin välein tsekkaamaan josko pottaan olisi ilmestynyt jotain, eikä Taatelia voi ainakaan yrityksen puutteesta moittia, sillä hän tod PINNISTÄÄ naama purppurankirjavana että potta täyttyisi.

Suurta huvitusta Papanalle tuottaa leuanvetotangossa roikkuminen. Hän jaksaa kannatella itseään, naama jälleen purppurankirjavana, muutaman hetken ennen kuin ote pettää. Kaikkein hauskinta roikkumisessa onkin tippuminen iskän syliin, silloin sekä Tangosta Tipahtanut että Vastaanottaja nauraa räkättävät itsensä tärviölle.

Pieni Tyttösemme osaa ilmaista itseään melko taitavasti etusormellaan. Hän osoittaa kylpytakkiaan kun halajaa ammeeseen, takoo jääkaappia kun maitoa tekee mieli, kantaa kengät vanhemmilleen ja nököttää oven edessä kun haluaa ulos, nostaa paidanhelmaa ja menee vessaan kun on asiaa potalle. Likka on perinyt ihan selvästi äitinsä älyn (ja isänsä roikkumislihakset).

Suurin Kehitysaskel on Itse Syöminen. Omalla lusikallaan hän ammentaa ruokaa suuhun silloin kun sille päälle sattuu ja ruoka on mieleistä. Yesh!

Häähääpäivä

Tänään on kulunut kolme kokonaista vuotta siitä kun tahdoimme toisemme Miehen kanssa. Päällimäisenä häähääpäivästä on jäänyt mieleen hirmuinen jännitys, tohina, astelu pitkin kirkon käytävää, itkettäminen, Miehen itkettäminen, suvun itkettäminen, sormus ei mene sormeen, Mies puhaltamassa hikiä sormesta että menisi, Serkkulikkojen kaunista laulua, pitkä suudelma, hääauto ei lähde käyntiin, riisiä joka paikassa, auringonpaistetta, poseerausta, onnea, leijuvaa oloa, ystäviä, naurua, itkua, tanssia, boolia, auringonlasku, hämyinen elokuun ilta, värilyhdyt, kynttilöitä, onnea, biletystä, iloa. Ihana päivä! Mutta onneksi suurin osa aviopäivistä on ollut vielä ihanampia. Arkisia ja joskus tylsiä joo, mutta ihania, koska saan jakaa arjen ja tylsyyden Armaiselaiseni kanssa. Olen onnellinen.

Valokuvatorstai

Tarjolla tuoretta tavaraa! Sitähän kauppahallista mennään hakemaan kun ei haluta ostaa lähisiwan kylmiössä viittä päivää lojunutta nautasikaa. Tämä fakta mielessä ja vesi kielessä marssimme Perheen kanssa Riikan kauppahalliin, jossa tuoreen lihan haju oli melko voimakas 29 asteen helteellä...

Kasvava Lapsi

Taas tuli reilu 1000 kilsaa auton mittariin kun käytiin tsiigaileen kullanhuuhdonnan SM-kisoja Tankavaarassa. Reissu oli sangen onnistunut ja mukava!

Koirat on Lapsen mielestä aivan ihania. Kun näkyvissä on koira, kiekaisee hän korkealta ja kovaa au-au-auuuu. Tankavaarassa oli parhaimmillaan neljä tassuveikkoa yhtä aikaa näkösällä, jotenka Kakrulla oli todelliset juhlat. Kuvan suurempi otus on puolivuotias berhandilainen jota Ipanus ensin vähän arasteli (ja sesse Ipanusta), mutta kohta molemmat kuolasivat kilpaa toistensa päälle. Kun seurueeseen liittyi vielä 11-viikkoinen setteri (ja kaksi spanielia), niin meikäläinenkin oli ihan sulaa vahaa ja kiljuttiin Lapsen kanssa yhteen ääneen au-au-auuuuuu. (Tahdon koiran!)

Ai joo, täytyy onnitella itseäni kun olen niin fiksu ja älykäs ja kiero äiti. Ostettiin nääs Ipanalle nuken istuttavat sateenvarjorattaat ja otettiin ne mukaan reissuun. Siinähän se Kakrun aika sitten menikin kun hän lykkäsi rattaitaan pitkin pihaa. Lisäbonuksena rattaista oli se hyöty, että ne hidastivat Juniorin tahtia ainakin 60% eli hän ei päässyt huomaamatta hukkaan. Haa!

Lapsukainen kasvaa ja kehittyy niin nopeaa tahtia että melkein hirvittää. Hän on oppinut sanomaan isi ja syömään ite omat ruokansa (silloin kun huvittaa). Hän ottaa kyykkyasennon kun kuulee sanan mäkihyppy ja tamppaa niin saakelisti kun joku tajuaa pyytää. Hän osaa avata vetskarin hupparistaan ja riisua sen pois. Ipanus kirkuu korvia vihlovasti jos joku toinen kakru edes aikoo koskettaa hänelle elintärkeää Apinaa tai jotain muuta Lapsen OMAA lelua. Hampaitakin pukkaa; nyt on kolme leipäkirveen alkua näkyvillä. Kuolaneritys on valtavaa.

Pikkurokkari

Rokit on rokattu. Ipanus herätti huomiota keekoillessaan ja flirttailleesaan ohikulkijoille Kummisetänsä sylissä. Kävi yksi jos toinenkin emäntä kujertelemassa ja lässyttämässä. Ipanoidia se kovasti nauratti Kummisetän Tyttöystävän kanssa.

Mies meni aamulla töihin ja Lapsi hoitoon. Arki alkakoon.

Rock!

Tänään on rokki-ilta! Tiedossa onpi Hanoi Rocksia, von Herzenin veljeksiä, Radiopuhelimia, Turbonegroa ja sen sellaista Qstockissa. Lapsi menee Tätinsä & Serkkutroikan luo yökylään. Huomista musiikkipainotteista päivää varten Ipanoidille on hankittu korvasuojaimet ja kitarpaita.

Ipanus ja Mies olivat mökillä pari päivää. Kakru oli kuulemma kantanut lyijykynän paksuisia tikkuja pölkylle ja Miehen oli pitänyt pieniä ne siinä missä isommatkin halot. Sitten fiksu Lapsemme oli osoittanut etusormellaan muuripataa että tuonne ne polttopuut laitetaan ja kiikuttanut tikkunsa padan eteen. Miehellä oli ollut lystiä.

Lapsella taitaa olla jonkunsorttinen kasvukausi menossa, koskapa ruoka maistuu hyvin ja uni maistuu vielä paremmin: hän on alkanut koisaan 12-tuntisia öitä ilman väliherätyksiä. Ai joo, ja se täytyy kirjata ylös että eilen kun oli itselläni kaamea nälkä enkä jaksanut syöttää Pienokaista, vaan tumppasin lusikan pulleaan käteen, työnsin lautasen nenän alle ja sanoin että alahan mussuttaa, niin niinpä juuri teki tyttönen! Haa! Ja mikäs siinä on syödessä kun ensimmäinen poskihammaskin on jo näkösällä.

Tee rakkautta äläkä sodi

Olen iloinen! Sain eilen Armaaltani synttärilahjaksi iiiiiiihanan korun, Efva Attlingin suunnitteleman "Make Love Not War" -riipuksen. Vähänkö se on hieno!

Kokemuksia rikkaampana

Loma on päivää vaille loppu. Höh. Melkoisen menevä loma onpi ollut meillä; ensin karautettiin Norjaan ja takaisin (6 pv ja 2100 kilometriä, nähtynä lukuisia merikotkia, haikara, valas ynnä tsiljardi karavaanaria, kerättynä tsiljardi simpukkaa ym. merenelävien kuoria, ihailtuna tajunnan vieviä maisemia, kiivettynä kohtuullisen kokoisen vuorenalun päälle ja haaveiltuna omasta kesämökistä Jäämeren rannalla Nykvågissa, koska omakotitalo siellä maksaa vain 6700 euroa!).

Norjan jälkeen pyykättiin ja leikattiin pihanurmi & pensasaita (mittaa n. 0,5 km ja jonka MINÄ naksuttelin trimmiin käsikäyttöisillä pensassaksilla. Urakan jälkeen mentiin puutarhakauppaan josta Mies osti sähköpensasaitaleikkurin. Greit.) ja saunottiin ja tehtiin sen sellaista hommaa kunns koitti aika riikanretken. Siitä ei ole muuta sanottavaa kuin että onpahan sekin paikka nyt nähty. (Ja Jurmalan 35 km pitkä hiekkaranta jossa lihat ja läskit paistuivat sopuisasti vieri vieressä.)

Lapsi on supermatkaaja. Autossa hän istui kuin enkeli, vain kerran menomatkalla ja toisen kerran paluumatkalla häntä alkoi pänniä niin että se kuului lähivuoren huipulle asti. Lentsikassa hän nukkui infernaalisesta potkurimetelistä huolimatta ja kaupunkia hän kiersi rattaat mukulakivetyksellä tärräten. Junamatka Jurmalaan ja takaisin taittui ilman mitään heikkoa, huolimatta äitinsä jaloille yrjönneestä miehestä ja vahvasti hielle lemuavasta ihmisjoukosta ahdettuna saunankuumaan tuuletusta vailla olevaan keinonahalla päällystettyyn junavaunuun. Olen niin ylpeä Ipanuksesta, etten mahdu liiveihini!

Lomalle lomps!

Loma alkaa tänään! Ou jee! Ihquaaaa!

Vesileikkejä ja retkisuunnitelmia

Nyt Lapsi on ottanut tuntumaa myös järviveteen. Eikä pelottanut ollenkaan! Rohkea Taatiainen porskutti menemään rantavedessä tukka putkella, oli aivan inahaa! Siinä vaiheessa kun vesi alkoi hivottelemaan napaa, Kakru löi jarrut päälle ja kääntyi rantaan. Mutta oli silti hauskaakin hauskempaa ja on myönnettävä että Ipanoidi on paljon äitiään rohkeampi kahlausasioissa. Meikäläinen lyö jarrut päälle kun vesi alkaa yltää nilkan yli.

Eilissä päivänä Mies ja Ipanus jonottivat poliisilaitoksella puolitoista tuntia että saivat passihakemuksen sisään. Oli kuulemma molemmilla hermo mennä, vaan ei auta. Passi on saatava. (Jälkiviisaus: Olisi kannattanut ottaa vuosi sitten 10 vuoden passi Kakrulle sen vuoden lärpäkkeen sijaan.)

Matkustusasiakirjaa tarvitaan kun lähdemme punaisella viivalla kuvatulle riemuretkelle Riikaan 17.7. Sitä ennen kurvaamme autolla Norjaan turkoosia väylää pitkin. Elokuussa mahdollisesti lähdemme vielä keltaisella merkitylle reitille ja aina kun on mahdollista, kurautamme mökille vihreää tietä pitkin. Matkailu on pop! (Saa nähdä onko perheen naama punaisen turkoosin kirjava reissujen – varsinkin Norjan automatkan – jälkeen...)

Kesävesillä

Käytiin Lapsen kanssa Suuren Veden äärellä. Lapsi oli ihmeissään, ja kun aallot tulivat vastaan, hän suorastaan peljästyi! Niin pieni on hän ja niin iso on tuo vesi. Hiekkaranta oli Ipanoidin mielestä paljon kivempi kuin se ylisuuri lätäkkö sen vieressä, siinsihän silmäin edessä niin paljon hiekkaa ettei Kakru ole sellaista vielä ikinä elämänsä aikana nähnyt. Yesh!

Kotipihalla Ipanus otti tuntumaa kesäriemuihin uima-altaassa. Oli ihanaa! Lapsella on selvää taipumusta hienohelmaisuuteen, sillä hän tuli vähän väliä mammansa luo putsauttamaan käsiään kun kosteisiin kämmeniin oli tarttunut heiniä ja ne häntä ahdisti kovasti. Toisaalta, Neiti Hienohelmaa ei yhtään ujostuttanut pissata lurauttaa sinne sun tänne kun siltä tuntui.

Valokuvatorstai

Tänä torstaina tanssitaan! Armaani on tässä kuvassa iloisella tuulella ja sangen akrobaattisena. Viuh!

Juhannustapahtumia

1. Olen ruokkinut jussina mökillä
a) sääskiä
b) mäkäräisiä
c) ahvenia
d) särjen
e) Lapsen
f) Miehen
g) Kaverin Perheineen.
Kaksi ensin mainittua ryhmää melkein imi mut aneemiseksi, mutta olen yrittänyt paikata verenhukkaa nauttimalla runsaasti kaloreita mm. paistetun halloumi-juuston muodossa. Siitä varmaan johtuu etten pyörtynyt kertaakaan vaikka verenhukka oli suurta. Ja suuret on taas paukamatkin jaloissa, en juuri nyt viitsi edes uusia ihania caprihousujani käyttää. Kele!

2. Miehen kanssa muisteltiin menneitä lemmenleikkejä jokirannassa; silloin Vuosia Sitten tanssimme vaakamamboa hietikolla ja nyt olimme taas samassa paikassa intiimipaikat paljaana! Syy paljasperäisyyteen on tosin muuttunut Aikojen Kuluessa: nyt molempia pissatti yhtä aikaa.

3. Lapsi söi enemmän jätskiä kuin aikaisemmin ikinä koko elämänsä aikana yhteensä. Ja maistui hyvälle! Mikään muu ruoka ei sitten maistunutkaan. (Paitsi halloumi-juusto.)

4. Retkotin badenbadenissa ja luin Tohtori Pinewoodin diagnoosia Valittujen Palojen lyhennelmänä. Luxusta!

5. Kuulin luontoääniä viikkokausiksi varastoon. Iltojen ilona krääkkyi muiden siivekkäiden lisäksi ruisrääkkä (Cerx Crex), josta tuli vallan romantillinen olo kun alettiin Leinon Eikan sanoja muisteleen:

Ruislinnun laulu korvissani
Tähkäpäiden päällä täysikuu;
Kesäyön on onni omanani
Kaskisavuun laaksot verhouu
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa
puunto pilven, johon päivä hukkuu
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu
Tuoksut vanamon ja varjot veen
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino - 1903

Summa summarum, mulla oli kaikista paras ja mukavin juhannus mitä voisi ihmisellä olla. Leppoisaa oloa auringon paisteessa, ihania ihmisiä, hyvää ruokaa ja sopivasti juomaa. Ah tätä Suomemme Suvea!

Jee!

Olotilani on iloinen! Minut vakinaistettiin Firman palvelukseen! Olen VakiNainen! Olen IloInen! Olen TyytyVäinen! Jee!

Siis häh?!

Miten voi olla mahdollista tämä: vähän aikaa sitten ei ollut edes lehtiä puissa ja nyt on jo juhannusaaton aatto??? Ja ensi viikolla kun juhannus on mennyt, alkaa loppukesä??!! Siis kysynpähän vaan!

TV: nimim. Epätietoinen

Juhlamielellä

Vietettiin perjantaina Firman Suvijuhlaa. Ei voi moittia että olisi ollut tylsää – varsinkaan kun artistina oli valikoitu joukko Firman Kermaa, mukaan luettuna allekirjoittanut... Ehhehe! Supisuomalaiseen tyyliin kävin avautumassa pikku tuhnuissani Isolle Pomolle työsopimusasioista (kolmen vuoden aikana niitä on ollut jo seitsemän) ja kerroin että mielestäni olisi jo aika vakinaistamisen. En tiiä oliko kovinkaan fiksua, mutta tulipahan sanottua. Haa!

Sunnuntaina, kun heräsin Suvijuhlain aiheuttamasta koomasta (kotosalla lauantai-aamuna klo 5), vietimme Perheen kanssa täydellisen kesäpäivän. Oltiin ulkona, tehtiin puutarhahommia, grillattiin, syötiin jätskiä, poltin käsivarret jne. Kivaa!

Valokuvatorstai

Kuvan aihe on ääni. Ja ääntähän tästä ryhmästä kyllä lähtee! Paitsi että juuri tällä keikalla miksauspöydän hoitaja väänsi väärää numikkaa ja äänentoistolaitteet eivät yhtäkkiä toistaneetkaan ääntä. Mutta meno oli kova silti.

Elefanttimies

Mies on kipeä. Siis Todella Kipeä. Lääkäri määräsi hoidoksi neljänlaista lääkettä. Ne on tarkoitettu nokkosihottuman, epilepsian, ahdistuneisuden ja genitaaliherpeksen (!???!!) hoitoon. Noista voisi päätellä kaikenlaista, mutta kyse on harmittomasta lastentaudista vain... Vesirokkohan se kukkii kuin punajäkälä selässä ja kasvoissa, kellukkaa on kellukan vieressä, alla ja päällä. Armaani näyttää spitaaliselta elefanttimieheltä. On kamalaa seurata vierestä kun toinen on niin kipeä ja tuskainen eikä mikään auta saatananmoiseen syyhyyn paitsi raaputus mitä ei saa harrastaa eikä edes voi, koska nahka on niin hellänä että pienikin kosketus on kuin raastinraudalla riipisi. Vaan onneksi lääkkeet auttaa. (Vaikkei genitaaliherpestä olekaan.)

Uusia vinkeitä

Lapsella on ihan uusia vinkeitä, sellaisia Ison Tytön:

1. Hän leikkii piilosta. Menee piiloon nojatuolin taakse ja kun huhuilen missä Ipanaaaaaa? Onko Ipanus hukassaaaa?, loikkaa hän kikattaen piilosta esiin.
   
2. Hän on ottanut unikaverin. Kamu on pehmoinen nalle, joka on saatava viekkuun justiinsa heti yöpuulle vetäytyessä.
   
3. Hän vie oman vaippansa roskikseen. Ihan oma-alotteisesti jopa!
   
4. Hän sovittelee vanhempiensa kenkiä jalkaan ja osaa ojentaa omansa äiskälle kun ollaan lähdössä ulos.
   
5. Hän tietää missä napa ja nenä on.
   
6. Hän osaa äännellä kuin apina kun katsellaan eläinkirjaa. Hevosen kuvan kohdalla Ipanus naputtaa sormiaan kirjaan ja tekee laukkaavan hepan äänen. Kaikista paras on koala-karhu; koska se on pehmeä ja suloinen, sitä pitää halata ja sanoa aaaaiiiii.
   
7. Hän pyyhkii pöytää talouspaperin palalla, ihan kuin äiti ja iskä. Muutenkin Kakru matkii kaikkea mahdollista. Kun äitinsä teki ryytimaan ja istutti siemeniä, Ipana kuokki avuliaasti maata kepakolla, kun äitinsä nyppi rikkaruohoja kukkapenkistä, Ipana nyppi myös.
   
8. Hän yrittää pukea itse.
   
9. Hän osaa ajaa mopolla istualtaan ja potkia vauhtia.
   
10. Hän on hellä ja tunteellinen, pussaa ja halaa kun siltä tuntuu. Oih.

Valokuvatorstai

Kone on päivän sana. Kuvassa koneen päällä on Perheen Pää. Suurinta huviaan on ajaa mökkiraittia pitkin putki punaisena. Kulkupeli on Tunturi Sport vuodelta 1978. Melko hyvin kulkee, varsinkin kun jarruja ei ole juuri ollenkaan ja äänikin on sangen miehekäs.

Rupisia aikoja

Ollaan naatiskeltu auringosta ja puutarhahommista Ipanuksen kanssa hänen sairauslomansa aikana. Ei voi valittaa että olisi ollut tylsää kun ollaan kupsutettu ja kaaputettu ja ruopsutettu ja istutettu. Ja nurmikkokin leikattiin; lykkäsin leikkuria toisella kädellä ja toisella käsivarrella napotti Lapsi kun isoääninen pörinäkone vähän pelotti. (Ei kuitenkaan pelottanut niin paljon että olisi pysytellyt suosiolla kauempana isänsä kanssa. Ei. Piti päästä äksöniin mukaan.)

Pikku-Kellukkanassusta on muotoutunut Rupikonna, eli tauti alkaa olla ohi. Tänään Konnanen lähtee pariksi yöksi mökille Perheen Pään kanssa ja meikäläinen jää kotosalle kun on töitä. Harmillista. (Tai sitten ei, koska pääsen shoppaan ja leffaan ja vaikka patiolle jos siltä tuntuu!!! Ja voin siivota kaikessa rauhassa ja tehdä justiinsa sellaista ruokaa kuin halajan. Mutta ikävä on jo nyt, molempia.)

Aika hiljaista on elomme tää. Suurin Tapaus viime aikoina oli se kun unohdin Miehen avaimet ostoskärryyn. Vasta kotona hoksattiin tapahtunut. Mies huusi kuin hinaaja ja oli soittamassa paikallisradion kautta etsintäjoukot avainten perään, mutta onneksi ne kuitenkin löytyivät kaupan infosta. Mieskin jo puhuu mulle muutenkin kuin sihisemällä hampaiden välistä.

Kellukoita

Lapsi on sairas. Vesirokko. Viime yö oli huono, näppyjä on alkanut kutiseen ja kuumettakin oli. Ja kuuma ja jano ja ahdistus ja kaiken kurjuuden lisäksi äitinsä jätti. Lähti työreissulle pääkaupunkiin ja lapsensa isän hoiviin jätti. Nyt tuo surkea mutsi tuntee omantunnon ruoskan viuhuvan kun huonoäiti-syndroomaa kehittelee. Whip.

Tupsukarvia siellä, pörröhäntiä täällä

Meidän Talossa asuu Meidän Perheen lisäksi kevätvuokralaiset, kolmipäinen perhekunta Kurre. Touhukas yh-äiti Pamela paimentaa ihan tosissaan kahta vekkulia veljestä, Tomppaa ja Ripeä. Tomppa on hiljaisempi tyyppi, Ripe ehtii joka paikkaan ja kaikkialle.

Pamela teki huhtikuussa kotoisan pesän meidän verannan kattopellin alle, punnersi veljekset maailmaan, hellyydellä imetti ja hoivasi heitä kunnes ulkoimaailman kumu alkoi kuulostaa kovin kiinnostavalta veikkosten korvissa.

Päivänä eräänä Ripe rohkaistui (liekö Tompan yllytyksestä) ja päätti ottaa tuntumaa lähimetsikköön. Jollain keinoin pikku-Kurre päätyi kattohuoneistosta maan kamaralle ja ehti ottaa muutaman vapaudenhuumaisen loikan ennen kuin äitinsä huomasi tapahtuneen. Nopealiikkeisenä naisena Pamela syöksyi poikansa perään, naksautti muutaman toruvan äännähdyksen ja tarttui tätä hampaillaan niskasta kiinni. Ripe veti käpälät ja hännän leuan alle ja käpertyi palloksi kyytiin.

Äiti-Pamsu kipitti näppärästi karvapallukkansa kanssa kotiin; ensiksi hän nousi metalliset tikapuut, sitten hiliputti pikku matkan rännin reunaa, josta pudottautui verannan katolle ja kotikolon ovelle. Pikku-Ripen sisään survominen olikin sitten se työläämpi homma. Ripe pisti vähän vastaan eikä kattohuoneiston ovikaan ole järin iso, jotenka prosessi vaati otteen tiukennusta, runsaasti kynsien rapinaa ja vähän kyynärpäätäkin, mutta Pamela on päättäväinen ja riuskaotteinen orava, jotenka loppujen lopuksi hän sai kurittoman ipanansa turvaan kotikoloon.

Yön yli nukuttuaan ja vapausasiaa haudottuaan Ripen menojalkaa vipatti vielä enemmän. Hän päätti tehdä Uuden Retken. Ripe Rohkea houkutteli veljeään mukaan ja molemmat kuikkivat katolta mietiskellen parasta reittiä alas. Ripe kipitti rännin toiseen päähän ja kääntyi takaisin, mutta yhtäkkiä jalat eivät enää kantaneetkaan!

Ennen kuin pikku-Kurre ehti tajutakaan, häntä ympäröi ihan outo elementti, märkä, kylmä ja loiskuva. Hmm. Ripe ei hätääntynyt vaan potkaisi itsensä pintaan, veti keuhkot täyteen happea ja antoi vaistojen ottaa vallan. Jalkansa vispasivat vimmatusti ja olotila alkoi tuntua mukavalta. Tässähän voisi viihtyä kauemminkin, tupsukorva mietiskeli ja ui pari kierrosta lisää ennen kuin kipusi tynnyrin reunalle ja heittäytyi maahan.

Hieman nolostuneena märästä rottamaisesta olemuksestaan Ripe vetäytyi ämpärin alle kuivattelemaan häntäänsä. Mitäköhän äiti tuumasi kun retkeläinen palasi (tai palautetttiin niskasta kantaen) kotiovelle?

Eräs iltapäivä

Kun saavuin kotipihaan vajaa vuorokausi sitten, kohtasivat silmäni Aikamoisen Näyn. Pihalla nääs seisoskeli Harvinaisen Upea Uros, jonka lihaksikas ylävartalo kiilteli auringossa hiestä ja testosteronista. Urho kannatteli toisella olallaan kirvestä ja kantoi kädessään moottorisahaa, selän takana oli valtaisa puupino. Hänen pullistelevat hauiksensa väreilivät yhä fyysisen työn voimaa. Nähdessään minut (eli Elämänsä Valon ja Kaikkien Himojensa Kohteen) tuo Hurja Könsikäs paljasti tasaisen hammasrivistönsä polvet sulattavaan hymyyn niin että olin ihan tilulilulei. Ah, mikä Mies minulla onkaan ajattelin kun vaivuin hänen vahvoille käsivarsilleen. (Hetkisen kuluttua kylläkin komensin hänet suihkuun kun haisi niin väkevästi. Rajansa testesteronillakin.)

Mökille

Yhden yön päästä aloitamme Perheen kanssa Mökkeilykauden. Käytännössä se tarkoittaa, että Mies huokuu ja puhkuu ennen lähtöä ”onkonytkaikkimukanavarmastijotakinunohtui” ja ”*kelekunonpieniautotaasonliikaatavaraamukana” .

Sitten kun päästään perille, huokuu ja puhkuu Armaani tekemisen paljoutta ja kun ei ole aikaa ja kalalla pitäisi ehtiä käymään ja saunassa ja naapurissa ja aamulla on selkänsä jumissa kun on liian pehmeä sänky. Yöllä, kun on vielä vähän viileää, survoo Mieheni kaminan niin täyteen puita että se hehkuu punaisena kuin helvetinpätsi ja mä herään kun olen hukkumaisillani hikeen ja tempasen ulko-oven raivoissani auki ja tympiinnyn vähän lisää muu Perhe vaan kuorsaa tyytyväisenä.

Ruuan puolesta Mökkeily meinaa, että kaikki paistettavaksi soveltuvat elintarvikkeet paistetaan muurikalla ulkoilmassa. Ja ekoisti-meikäläinen patpattaa Miehelle ettei niitä kaikkia muovikäärepakkauksia voi nuotiossa polttaa, johonka Mies tuumaa että voipahan, kato nyt, hyvin palaa. (Miehellä on oma otsooniaukko nuotiopaikan yläpuolella.)

Mökillä kuunnellaan joko humppaa Radio Suomesta tai kuoveja ym siivekkäitä kun ne jodlaa kevätvirsiään. Äänimaisemaan kuuluu erottamattomasti myös kosken kuohuna, lehmien ammuut ja Naapurin Aikamiespojan iänkaikkisen vanhan Massikan patpatus. Mies haluaisi oman traktorin kun sillä olisi niin kätevä mennä kalalle kuulemma. Hän meinaa pistää tulevan traktorinsa perään kärryn, jonka lavalle virittää sohvan jossa me Lapsen kanssa istutaan kun hän ohjastaa retkueen joelle.

Romanttisinta Mökkeilyssä on Lemmenajelut vuosimallia -78 olevalla Tunturi Sport –mopedilla. Mies on tuunannut sitä nuoruudessaan niin, että mopon pakoputki on toista metriä pitkä eikä jarrut toimi, mutta hyvin se kulkee halki heinäpeltojen kun kaksin istumme satulassa. (Bensakaan ei ole monesti loppunut kesken.)

Thinking of you

Nautimme äitienpäiväaamiaisen lahjapaperista esille käärimäni rikkaimurin latausvalon sinisessä kajossa. Ah. Mieheni on varsinainen romantikko! Imurin valmistajan slogankin on kuin suunniteltu rakkaudelle ja hellyydellä valittua äitienpäivälahjaa varten: Thinking of you. Jos Mies olisi ostanut Philipsin imurin, niin slogan olisi ollut paljon arkipäiväisempi: sense and simplicity. Onneksi sain Electroluxin!

Valokuvatorstai

Päivän sananen on camp, joka lähteen mukaan tarkoittaa viihteen, taiteen, elämäntavan tai yleensä kulttuurin muotoa, joka tahallaan "koettelee hyvän maun rajoja" eli tekee asioita, jotka ovat vastoin sitä, mitä tekijät olettavat muiden pitävän hyvän maun mukaisina.

Mun camp-kuvassa on Romanian hirmuhallitsijan, Nicolae Andruţă Ceauşescun, ampuma karhu. Raato makaa Branin linnassa lähellä Brasovia. Linna oli jonkun aikaa Romanian kommunistisen puolueen (lue Ceauşescun) hallinnassa ja ukko järkkäsi sen tiluksilla mm. karhujahteja, joissa vain ja ainoastaan hän sai ampua otsoja.

Sisustuksellisesti ajateltuna irvistävä karhu lattiamattona on iljettävän groteskilla tavalla hyvin camp.

Hauskoja juttuja

Ipanuksella on Huumorintaju. Kun nukkumaan laitetaa ja kellitään sängyssä, Napero sanoo hiiiiii samalla kun vetää henkeä sisällepäin niin että ääni hinkuu. Hingun takaisin hiiiii ja sitten me räkätetään. Taas hän hinkuu hiii ja mä hinkaisen hiii jne jne jne ja me ollaan yhtä hinkua ja vinkua.

Miehen kanssa Ipanus leikkii matkimaleikkiä.
Kakru: ä.
Mies: ä.
K: ÄÄ!
M: ÄÄ!
K: ääääÄÄÄÄääääääääÄÄääää!!!
M: ääääÄÄÄÄääääääääÄÄääää!!!
Viimeisen ääääÄÄÄÄääääääääÄÄääää!!!:nsä aikana Ipanan pokka alkaa repeilemään, mutta hän saa pidäteltyä itseään kunnes Miehen vokaalit lakkaavat kuulumasta. Sitten vasta molemmat ulvovat naurusta. Leikki jatkuu pitkään erilaisilla muunnelmilla ää:stä, on ärinää, örinää, korkeita ja matalia ääniä, painotusta ensimmäisellä tavulla ja painotusta jälkimmäisellä tavulla, ihan mitä Kakru vaan keksii.

Lapsella on melkoinen kokoilma naksutuksia, päristyksiä, pörinöitä ja muita ääntelyitä tilanteen kuin tilanteen varalle. Viimeisin keksintö (jota hän on miettinyt pitkään mielessään) on heiluttaa alahuulta sormilla ja sanoa samalla aaaaaaa. Lähtee kiva saundi. Jos Nippeli istuu sylissä polvien päällä ja häntä heiluttaa tyyliin körökörökirkkoon, aukeaapi välittömästi Taatiaisen suu ja sieltä kuuluu aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa hauskasti värisevällä äänellä.

Hei hei

Lapsi on oppinut kävelemään ja puhumaan. Nykyisin hän taapertaa paikasta N paikkaan U kävelemälläkin, ihan ite ja oma-aloitteisesti. Meno on melko vaappuvaa, mutta aiheuttaa suurta iloa Ipanukselle (ja vanhemmilleen myös). Hirveästi pitää virnistellä ja hihkua kävellessä. Pihalla hänellä on apunaan taaperokärry ja sen kanssa saa vallan juoksuvauhdin aikaiseksi kun alamäkeen päästelee. Mitä lujempaa hän rullaa, sitä hauskempaa se on.

Eilen sanoi ensimmäisen selvästi tarkoituksenmukaisen ja tunnistettavan sanansa tuo Taatelini mun. ”Hei hei” tuumasi hän isälleen joka oli ulos menossa. Haa!

Kesää pukkaa. Olen istuttanut orvokkeja ja skrapannut pihaa ja sisustanut kiihkeästi ja ollut kovin surullinen. Surullinen siksi, että tulossa ollut jouluvauva siirtyi tuikkimaan tähdeksi taivaalle. Alkua pitemmälle ei raskaus edennyt kun 7+2 viikolla tuli loppu. Itku on herkässä, mutta elämällä on näköjään taipumus voittaa. Onneksi. Ipanus tuntuu entistä rakkaammalta (miten voi olla mahdollista?!) ja Mies on jälleen kerran osoittautunut olevansa ihquakin ihqumpi.

Valokuvatorstai

Tänä valokuvatorstaina mietitään sanaa tyhjä. Tyhjä otokseni on laukaistu Romanialaisessa kaupungissa nimeltä Orsova. Kohtasin siellä elämäni ensimmäisen itsensäpaljastajan ja täytyy myöntää, että sillä hetkellä kun äijä läväytti takkinsa auki, aivoni löivät tyhjää.

Matkoilla

Oltiin vappuna Matkoilla. Ipanus istui autossa yhteensä 1044 kilometriä, siis 12 tuntia, joista nukkui 5. Muun ajan hän höpötti omia juttujaan (nyt on pop sanoa pii-pii-pii ja vii-vii-vii), tutki lelujaan, söi maissinaksuja ja melko suuren määrän leipää, tylsistyi ja toi sen ilmi huudahduksilla, katseli ikkunasta, kikatti ja hirisi. Ihmeen hyvin jaksoi olla matkalla hän.

Hotellihuone oli Lapsen mielestä täynnä ihmeitä. Läpinäkyvällä ovella varustettu jääkaappi oli mahtava, koska maitopullo oli jatkuvasti näkösällä ja sen sai suuhunsa kun kävi takomassa ovea. Myös parvekkeelle vievä porras oli jänskä, siinä saattoi keikkua vaarallisen näköisesti ja istuskella varpaita heilutellen em. maitopullo hampaissa.

Itse olin ihan innoissani kun arvelin pääseväni harrastamaan heavy duty –shoppailua Vieraassa Kaupungissa. Ostossaldon lopputulema oli kuitenkin seuraavanlainen:
- pyykkipoikia, 30 kpl
- astianpesukoneen pesuainetta, mallia eko, 1 kg
- teltta, mallia sammakko, 1 kpl (Lapselle)

Aika köyhää.

Onneksi reissu oli muuten mukava!

Suhari

Muutamia päiviä sitten matkustin taksilla Maamme Pääkaupungissa. Enpä ole ennen sellaista kyytiä saanut... Taksikuski oli kuuskymppinen, pyöreä, harmaantunut pälvikalju. Suonia poikki nenästä ja cologne hajua tyyliin imelä. ”Saman akan kanssa oon ollut jo nelkyt vuotta, mut kyllä mul kato naisia on ollut”, tilitti hän, omasta aloitteestaan. Koko sen vajaan tunnin verran (prkleen ruuhka-ajat!) jonka olin takapenkillä, Suhari selosti seikkailujaan naisten kanssa. Oli kuulemma 16-vuotiaana ollut kesätöissä Postissa ja siellä oli ”kakskymppinen täti mut kellistänyt, häh-häh-hääää! Kato sehän vei mua niinku pässiä, perkele!”

Välillä Suhari väänsi Janne Tulkin äänen täysille ja hoilotti mukana – ”kato mä harrastan karaokee, häh-häh-hää, perkele siellä niitä naisia vasta on munille pyrkimäs, kato saa rumimpia potkia syrjään, häh-häh-hää!”

Oli nainut naapurin akkaa, mutta kun ei tuntunut hyvältä niin oli lopettanut kesken, häh-häh-hääää! ”Olihan se ruma temppu mut kato niin mä tein, ei sillä etteikö kunto olisi kestänyt, mut niin mä vaan sit tein, häh-häh-hääää! Lopetin kesken!” Äijä hekotti omalle tarinalleen niin että oli ajaa lyhtypylvääseen pahki. Mua ei juurikaan naurattanut kun iljetyksen väristykset juoksi pitkin selkäpiitä.

”Kato mä olen vanha autokauppias ja rallikuski, perkele! Ne on sellasii poikien vetoja kato nää naishommat kato. Perkele se on ihme että kun ihmisillä on niin huono itsetunto nykyään, niin sit tulee avioeroja ja kaikkee perkele, ei osata pitää näitä juttuja erillään kato! Akka kysy et kuinka monen naisen kans mä olen ollu kato nii enhän mä perkele sitä sille kertonu. Perkele! Akka vaan nauro mulle, perkele! Häh-häh-hääää!”

Taas kuunneltiin Janne Tulkkia ja Suhari raakkui mukana. Mietti vissiin seuraavaa kommenttiaan: Jalkakäytävällä käveli äiti lastenrattaitten kanssa. ”Perkele noita isättömiä lapsia, niitä kyl riittää, perkele! Vaan kai ne soittais jos olis rahaa vailla? Eiks niin? Häh-häh-hääää!”

Että näin.

Asiaa pottaan, vol. 2

Pottareportteri ja Kakkikyylä Nokkonen raportoi suoraan tapahtumapaikalta: Ipanus on nyttemmin tehnyt sekä lurun ETTÄ kakan pottaan. Riemuitkaamme ja toivottakaamme hyvin alkaneille täysistunnoille yhtä tuottoisaa jatkoa.

Pottaan meni

Lapsi on kohta varmaan sisäsiisti, koskapa lorautti elämänsä ekat pisut pottaan. Vanhempiensa rinnat paisuivat ylpeydestä! Lapsi oli aivan otettu kaikista niistä kannustushuudoista ja aplodien määrästä jotka pottaluraus sai aikaan.

Kaupassa kun käydään, niin Ipanuksella on tapana hymyillä kaikille kaiken aikaa. Hän oikein etsii Otollisia Kohteita ja kun sellaisen saa kiikariin, niin sitten tillistelee ja virnuilee kaikilla viidellä hampaallaan Kohteen polvet veteläksi. Nytkin kaksi Kohdetta oli niin hurmaantuneita, että kävivät vähän lässyttämässä Kakrulle.

Mieheni on kiltti ihminen. Päivänä eräänä käytiin viemässä kukkia hautuumaan synttärisankareille ja siunauskappelin portailla istui mies pää painuksissa. Kasvoja ei näkynyt, mutta asento kertoi yksinäisyydestä ja pahasta olosta. Armaani kertoi nähneensä saman tyypin jo parina päivänä siellä sun täällä onnettoman ja eksyneen näköisenä. Keli oli kylmä ja kalmiston kappelin kivinen porras vielä kylmempi, jotenka Mies vei onnettomalle istuksijalle kympin verran rahaa. Tiedä häntä menikö raha kurkusta alas viinan muodossa vai jotenkin muuten, mutta toivottavasti meni tarpeeseen. Olen ylpeä kiltistä Rakkaastani.

Potta on mahtava juttu

Taannoinnen kakkaepisodi innoitti mua hommaamaan Lapselle potan. Tokihan oikeat välineet pitää olla kun Jälkeläinen osoittaa noinkin aktiivista kiinnostusta asiaa kohtaan! Potta on mahtava juttu Lapsen mielestä. Sinne voi tiputella tavaroita ja ottaa niitä pois ja siinä voi seistä ja istua ja roikkua ja sitä voi työntää kuin rollaattoria. Ja kun itse pottaosan ottaa pois, niin alta paljastuu Jännittävä Aukko!

Onpa Ipanus jo istunutkin potallaan. Syönnin jälkeen laskettiin housut nilkkoihin ja pikku-Tatti nakotti uudella istuimellaan sangen tyytyväisenä hyvän aikaa. Mitään ei tietenkään tullut sinne minne olisi pitänyt, mutta se on vielä sivuseikka. Tästä se lähtee.

Valokuvatorstai

Aihe on tänään mikrokosmos. Mieleeni juolahti näkymä eräältä automatkatkalta Kroatiassa. Tuon autokyydin aikana porsaan mikrokosmos laajentui vähintäänkin makroksi, kun sitä kuskattiin moottoritiellä ainakin sataakahtakymppiä! Elukalla oli seuranaan mies, ja välillä takaikkunasta näkyi äijän linttaantunut naama, välillä sianpotka. Vissiin oli pieni painimatsi käynnissä.

Kakka vai kepponen?

Lapsen suoli toimi. Otin vaipan pois, pesin peban ja ajattelin että otahan rakkaani vähän ilmakylpyä kun hanukka pikkuisen punottaa. Lapsi jäi leikkimään huoneeseensa kun itse menin puuhaileen keittiöön.

Havahduin kun Lapsi leikki niin hiljaa. Menin tekemään tilannetsekkauksen ja näkymä oli seuraavanlainen: lattialla on viattoman näköinen kikkare, Ipana konttaa jalat polvia myöten siinä itessään, suun ympärys oli yhtä ruskea kuin kädet, posket ja niska, lelulaatikon reuna ja maton etuosa. Toisella matolla ja muutamassa muussa paikassa on haisevia pläsejä. Lapsi oli hyvin onnellisen näköinen, äitinsä ei niinkään.

Liukumia

Oltiin leikkipuistossa ja Lapsi suuntasi askeleensa päättäväisesti Niin Suuren Mäen huipulle, etten hirvinnyt antaa hänen liukua sieltä yksin alas, jotenka Mies koppasi Ipanan syliinsä ja he laskivat mäen yhdessä. Lapsen naama loisti kilpaa metallisen laskupinnan kanssa ja hän hihkui niin innoissaan että kaikki tilannetta omien taatiaistensa kanssa seuranneet alkoivat hihkua mukana. Mies ja Lapsi laskivat mäen muutaman kerran ja sitten lähdimmä pois. Heti kun olimme selkämme kääntäneet, oli Suuren Mäen huipulla jono aikuisia odottamassa liukumavuoroa. (Sylilaskijoidensa kanssa.) Mies oli ihan onnessaan, koskapa on ihan selvästi Valonkantaja ja Kaikkien Esimerkki!

Vain leikkiä ei ole ollut elomme tää, ollaan tehty myös ankaraa työtä. Puutarhatöitä nääs. Maa vaan pölisee/litisee kun meikäläinen skraappaa haravan kanssa. Naapurin Setä hieman hymähteli mun innolle, tuumasi että kyllä se siitä tasaantuu muutaman vuoden päästä viimesitään. En epäile yhtään. Itse asiassa luulen, että tasaantuminen on havaittavissa jo ensi keväänä.

Paikkoja, joissa meinaan käydä

1. Kuuma lähde, Islanti
Kestohaave teinistä asti. Matkustan Islantiin laivalla, hyppään islanninhevosen selkään, ratsastelen pitkin ja poikin syrjäseutuja ja pulahdan päivän päätteeksi lillumaan kuumaan lähteeseen. Ah.

2. Kotorin lahti, Montenegro
Olen jo kertaalleen käynyt ja kokemus oli vaikuttava! Aivan uskomattoman upea paikka onpi Kotor. I want more!

3. Valkoinen Hiekkaranta, Scheychellit
Jos jonnekin pitää mennä makaamaan auringossa, niin sitten mielellään tänne.

4. Moottoripyörärengasmatka, Skotlanti
Vakaa aikomukseni on toteuttaa tämä matka viimeistään sitten kun ollaan Miehen kanssa eläkkeellä. (Ja on se moottoripyörä.)

5. Kiinalainen ravintola, Kiina
Onko ruoka todellakin yhtä hyvää paikallisesti valmistettuna kuin Joutsensillan kiinalaisessa ravintolassa?

Valokuvatorstai

Tämän torstain aihe on kasvu. Kuvissa on Oma Alati Kasvava Kasvattajani eli Lapsi, Jota Minun Pitäisi Osata Kasvattaa. (Hui.) Tuonpa siis esille kaksi virstanpylvästä kasvattajan uraltani: Kasvavan Syntymäpäivä & 365. Päivä Syntymän Jälkeen.

Niska jumissa ja maalit karrella

Pääsiäinen on liian pitkä juhlapyhä. Viimeisenä velttoilupäivänä alkaa jo kyrsiä kun ei voi tehdä mitään hyödykästä mitä voisi tehdä jos ei olisi pyhä eikä töitä. (Niinkuin shoppailla ja käydä pankissa tyhjentämässä säästöpossu.) Koska siis tänä pitkänä pyhänä ei ollut muuta tekemistä kuin maata sohvalla kuin lötky lahna, onpi mulla niska ja selkä jumissa. Että onpa kiva.

Lapsi on ottanut taas vaihteeksi jonkunsorttisen oppimahypyn. Hän on oivaltanut, että kun menee karhukävelyasentoon, niin siitäpä pääsee aika helposti seisomaan! Nykyisin hän ei konttaa muuta kuin pitemmät välimatkat, lyhyemmät hän kävelee jos on tukea ja jos ei, niin sitten kävelee polvillaan. (Kääpiökävelyä, sanoo Mies.) Asiaa Ipanalla on hirmuisesti suu käy kuin papupata. Eihän siitä mitään selvää saa, mutta juttua piisaa. Kakru myös ojentelee tavaroita samalla kuin palpattaa. Ilmeisesti niillä pitäisi tehdä jotakin. (Jotkut tavarat on helppoja, niinkuin tulppaturska, se pitää aina laittaa kiinni Lapsen käden ulkosyrjään tai nenään tai korvaan ja kirjaa yleensä pitää lukea, mutta esimerkiksi läpinäkyvä muovikansi saattaa tarkoittaa että se pitää laittaa Lapsen pään päälle tai sitä pitää naputtaa sormella tai sitten se vaan ärsyttää Ipanusta olemassaolollaan ja se täytyy ottaa pois näkyvistä. Tai sitten ei).

Grillauskausikin melkein avattiin. Mies hommasi peräkoukullisen auton aikomuksenaan hakea halkoja Halkokauppiaalta, mutta kaikki langan päähän saadut HK:t oli mökeillään. Mies sitten otti ja poltti grillissä muutaman pätkän kakkosnelosta. Hirveä savutus ja haisu tuli siitä ja uudesta Lucifer avotuligrillistä/ulkotulesta paloi maalit pois. Pitäisköhän reklamoida?

Outo aamu

Olipa outo aamu. Outo siksi, kun ajoin ihan uppo-oudolla autolla töihin. Ikinä ennen en ole edes takapenkillä istunut. Tuntui kuin en osaisi ajaa autolla ollenkaan. En löytänyt valokytkintä enkä radiosta kanavia. En osannut kytkin-kaasu-kombinaatiota vaan huudatin moottoria niin että pitäjä raikasi. Jarrujen kanssa oli saikkausta ja takatuulilasinpyyhin jäi turhaan päälle. Moottoritiellä hoksasin että koko kroppa on jänityksestäi han kankea kun piti puristaa perssiillä ja niskalla kun oli niin outoa. Höh. Kannattaisi vissiin ajaa joka aamu oudolla autolla niin saisi uuden perspektiivin tieliikenteeseen. Omalla autolla kun ajaa, niin matka taittuu lihasmuistin varassa. Joskus en edes muista mitä koti-/työmatkalla tapahtui.

Pääsiäinen on. Lapsi kantoi (no okei, mä kannoin Lapsen puolesta) Hoitopaikasta kotiin harvakasvuisen ruohoviljelmän (kolme tipua ynnä höyhentuppo koristeenaan) sekä pussillisen suklaamunai/pupuja ja juhlapyhään soveltuvan koristeen. Lapsi ei saa palastakaan suklaanamuistaan eikä niitä varmaan kannata säilöä kuutta vuotta ja antaa Ipanalle sitten kun hän menee kouluun ja saa syödä karkkia, joten jonkun muun on namut tuhottava. Rankka homma.

Vietettiin Miehen kanssa Vuosipäivää. Armaani toi mulle kukkia ja minä annoin hänelle luvan mennä bisselle kaveripariskunnan kanssa. Molemmat oltiin tyytyväisiä. (No, käytiin me yhdessä syömässä lahjojenvaihdon välissä, joten ei me ihan toisitamme vieraantuneita olla...)

Valokuvatorstai

Armo

Hyvä musiikki antaa armon kun se soi niin isolla että tuntuu selkäytimessä asti. Sielu puhdistuu ja mieli vapautuu. Ah.